Megadeth-olut palkittu kultaisella ansiomerkillä maailmalla arvostetussa testilaitoksessa

28.03.2017

Olut kuuluu tänä päivänä lähes bändin kuin bändin tuotevalikoimiin siinä missä paidat ja hihamerkitkin. Mutta harvempi yhtye jaksaa oikeasti panostaa nimikko-olueeseensa muuten kuin lätkäisemällä nimensä ja logonsa jonkun bulkkituotteen kylkeen eivätkä kaikki bändijuomat ole kovin kaksisia makuelämyksiä.

Megadethin Dave Mustainen ja kanadalaisen Unibroue-panimon yhteistyönä kehitetty À Tout le Monde -saison on mitä ilmeisimmin yksi niistä poikkeuksista, joihin on panostettu kunnolla. Chicagossa sijaitseva maailmalla arvostettu Beverage Testing Institute on nimittäin myöntänyt makutesteissään oluella kultaisella ansiomerkillä ja antanut saisonille luokittelun Exceptional eli erinomainen.

BTI luokittelee juomia viisitähtisysteemillä, jonka suosituslistalle yltääkseen täytyy juoman saada testeissä vähintään 80 pistettä. À Tout le Monde nappasi peräti 93 pistettä, jääden vain 3 pisteen päähän kaikkein korkeimmasta luokasta.

Joten mikäli saison-tyyppiset oluet ovat mieleen ja törmäät jossain Megadeth-olueeseen, kannattaa ehdottomasti maistaa! Tai jos alkoholi ei maistu, niin vaihtoehtoisesti voi aina etsiä käsiinsä basisti Dave Ellefsonin kahvia.

Lisää luettavaa