Megadethin Dave Mustaine: Annan anteeksi David Ellefsonille, mutta en enää soita hänen kanssaan

Megadeth-johtaja sanoo pitkäaikaisen bänditoverin erottamisen olleen erittäin vaikea päätös.

27.06.2022

Thrash metal -suuruus Megadethia perustamassa ollut pitkäaikainen basisti David Ellefson joutui keväällä 2021 keskelle kohua, kun nettiin vuosi tämän ja naisfanin välisiä seksuaalissävytteisiä keskusteluja sekä videopuheluita. Kohun vuoksi Ellefson sai lopulta potkut bändistä ja tämän jo äänittämät bassoraidat tulevana syksynä ilmestyvälle uudelle albumille heitettiin roskiin ja korvattiin Steve DiGiorgion bassottelulla. Keikoille basistiksi kutsuttiin vuosina 2006-2010 Megadethissa aiemminkin soittanut James LoMenzo, josta tehtiin kesän alussa taas bändin vakituinen jäsen.

Ellefson on puhunut kohusta ja potkuistaan erinäisissä haastatteluissa, mutta bändin nokkamies Dave Mustaine sen sijaan on ollut aiheesta hyvin vaitonainen. Tuoreessa Metal Hammer -lehden haastattelussa Mustaine kuitenkin suostui puhumaan asiasta ja sanoo antavansa Ellefsonille kyllä anteeksi, muttei pysty kuitenkaan soittamaan enää tämän kanssa samassa bändissä.

”Olen tehnyt itsekin virheitä ja tiedän, miltä tuntuu, kun ihmiset ovat niskassasi. Mutta täytyy muistaa, että Megadethissa on paljon liikkuvia osia – bändissä on neljä jäsentä perheineen, managerit, agentuurit, kiertuehenkilökunta ja niin edelleen”, Mustaine toteaa varoen tarkasti sanojaan.

”Olen joskus tehnyt päätöksiä, jotka ovat olleet haitallisia bändin turvallisuudelle ja tiedän, millaista vahinkoa se on tehnyt. Mutta en halua sanoa mitään kenestäkään, joka ei ole tässä puolustamassa itseään…”

”Mutta sen sanon, että se oli todella vaikea päätös, joka piti tehdä. Siihen liittyi monia henkilöitä ja minun piti tehdä se päätös, koska valitettavasti bändin johtajana sinä olet se, jonka pitää kohdata nämä asiat. Halusin vain, että erosta tulee siisti enkä loukkaa ketään – en faneja enkä häntä. Halusin vain jatkaa eteenpäin ja toivoa, että kyseinen herrasmies pärjää.”

”Mutta annoin [Davidille] anteeksi, kun hän haastoi minut oikeuteen ja tulen antamaan hänelle anteeksi vielä tuhat kertaa. En vain soita hänen kanssaan enää musiikkia.”

Lisää luettavaa