Metallica lahjoitti sievoisen summan Australian maastopaloja vastaan taisteleville tahoille

Muutkin muusikot ovat ojentaneet auttavan kätensä.

08.01.2020

Lukuisat julkisuuden henkilöt ovat ojentaneet auttavaa kättä tai ainakin rahallista apua Australiassa riehuvien massiivisten maastopalojen torjumisessa. Muun muassa hevijätti Metallica on lahjoittanut 750 000 Australian dollaria (reilut 460 000 euroa) Uudessa Etelä-Walesissa ja Victoriassa paloja vastaan taisteleville järjestöille.

”Uutiset maastopaloista, jotka peittävät miljoonia eekkereitä maata ympäri Australiaa ja ovat iskeneet lujaa varsinkin Uuteen Etelä-Walesiin ja Victoriaan, ovat mykistäviä. On todella sydäntäsärkevää, millaista tuhoa palot aiheuttavat asukkaille, eläimille, ympäristölle ja Australian uskomattomalle maalle”, yhtye kirjoittaa tiedotteessaan.

Amerikkalainen deathcoreyhtye Fit for an Autopsy, joka saapuu ensi kesänä Nummirockiin, järjesti puolestaan hyväntekeväisyysmyyjäiset ja laittoi myyntiin läjän vanhoja oheistuotteitaan useiden vuosien takaa. Tavarat myytiin loppuun kahdessa tunnissa ja saatu tuotto, 6 018 dollaria eli noin 5 400 euroa, lahjoitettiin kokonaisuudessaan Australian World Wildlife -rahastolle. Hyvä!

Lisää luettavaa