”Monet riitaisat valtiotkin voisivat ottaa metallifaneista mallia” – haastattelussa Eluveitie

Sveitsin folk metal -ylpeys Eluveitie on uudella Ategnatos-albumillaan kirjaimellisesti puoliksi uusi bändi, joka loi mullistuksista sisuuntuneena uransa moniulotteisimman teoksen.

Kuva: Manuel Vargas Lepiz

Folk metalin suurbändeihin lukeutuvan Eluveitien alkuvuosi on ollut vauhdikas. Bändi otti varaslähdön huhtikuussa julkaistavan levyn kiertueille soittamalla keikkoja Meksikossa, Costa Ricassa, Kolumbiassa, Chilessä ja Brasiliassa.

Ei ole ihme, että kotoaan Zürichistä puhelimeen vastaa mies, joka on sanojensa mukaan ”väsynyt mutta onnellinen.” Hän on Eluveitien laulajana, multi-instrumentalistina ja säveltäjänä tunnettu Christian ”Chrigel” Glanzmann.

– Jetlag on aina yhtä helvettiä, mutta se ei haittaa, kun viimeistä paria viikkoa muistellessaan voi vain hykerrellä tyytyväisenä, painuksissa olevaa ääntään selvittelevä Chrigel sanoo.

– Tämä oli ensimmäinen kerta, kun soitimme näin kattavasti uutta materiaalia jo ennen kuin ihmiset tuntevat uutta levyämme. Olikin uskomatonta, miten vastaanottavaisia ihmisiä kohtasimme. Ei tullut kyseeseen, että fanit olisivat seisoneet otsa kurtussa uusien kappaleiden aikana. Energiat olivat läpi keikkojen mittaamattomia.

Chrigel jatkaa toteamalla, että Etelä-Amerikan ristiriitaisuus ei lakkaa hämmentämästä häntä.

– Yhtenä hetkenä ne ihmiset ovat täynnä valtavaa elämänmyönteisyyttä, voimaa ja hymyä, ihan kuin kaikki rakastaisivat toisiaan, mutta seuraavassa hetkessä joku ammutaan kadulle keskellä kirkasta päivää, eikä kukaan reagoi siihen mitenkään. Vaara on aina läsnä.

– Pidimme tätä kiertuetta silti ennemmin talvilomana. Pääsimme soittamaan lämpimissä paikoissa, kaukana täältä Keski-Euroopan näennäisestä talvesta. Ei yhtään hullumpi pako todellisuudesta, vai mitä?

Metalliyleisö, paras yleisö

Keski- ja Etelä-Amerikka tunnetaan metallibändien keskuudessa mahtavina keikkapaikkoina, kiitos intohimoisten ja omistautuvien fanien. Chrigel tosin kertoo, että Eluveitien kohdalla vastaanotto on lämmintä kaikkialla.

– Metalliyleisö on aina metalliyleisöä. Jos antaa heille paljon energiaa, se antaa sitä takaisin. Jos energiaa antaa vielä enemmän, sitä saa takaisin vielä enemmän. Kaikki on kiinni omasta asenteesta.

– Periaatteenamme on ollut koko 15-vuotisen toimintamme ajan tarjota joka ilta jotain ainutlaatuista. Ei ole olemassa sellaista asiaa kuin rutiininomainen Eluveitie-keikka. Mielestämme olemme sen velkaa metalliyleisölle, joka on kaikkein parasta musiikkifanikuntaa koko maailmassa. Siinä ei ole kyse vain musiikista.

– Metalliyleisö on valtavan intohimoista väkeä. He puolustavat suosikkibändejään henkeen ja vereen sekä tukevat suosikkejaan ostamalla heidän levyjään. He muodostavat pieniä heimoja, jotka pitävät yhtä. Pidän sitä erittäin kauniina asiana. Monet riitaisat valtiotkin voisivat ottaa siitä mallia.

– Hauskin ääripää Eluveitie-faneissa on, että monet kuulijamme haluavat toisaalta levittää musiikkiamme kaikkialle, mutta samalla he tahtoisivat pitää bändin tavallaan omana juttunaan. Siitä ollaan mustasukkaisia.

Kovalla energialla puhuva Chrigel vetää hehkutuksensa välissä henkeä ja kertoo sitten, että Eluveitienkin kohdalla maailmasta löytyy kolkkia, jotka vaativat äärimmäisiä toimenpiteitä.

– Aasia ja erityisesti Intia ja Japani ovat paikkoja, joissa saamme oikeasti pitää varamme.

– Soittaessamme viimeksi Intiassa ja Bangladeshissa ainoa turvallinen tapa liikkua paikasta toiseen olivat poliisien saattamat panssaroidut autot. Hulluimmat fanit haluavat jonkinlaisen muiston varsinkin naispuolisista jäsenistämme, eikä se jää vain yhteiskuviin. He repivät tukan päästä ja vaatteet päältä, jos pystyvät. Samaan aikaan ihmiset siellä ovat käsittämättömän kohteliaita, nöyriä ja hyvätapaisia. Jos kirjoitamme fanille nimmarin ja otamme yhteiskuvan, hän saattaa purskahtaa itkuun onnesta.

– Rakastan tatuointeja ja minut on peitetty niihin, mutta koen silti pelottavaksi, kun joku tulee esittelemään minulle valtavaa koko käden kokoista tatuointia naamastani. Se pistää melkein sanomaan: ”Oletko hullu?!” Tällaisissa tilanteissa saa kuvitella hetken, millaista on olla oikeasti tunnettu supertähti, Chrigel naurahtaa.

Maailman ympäri kiertueillaan matkaava Eluveitie kuulostaa logistiselta painajaiselta. Yhdeksänhenkinen bändi kaikkine huilisteineen ja viulisteineen ei ole varmasti helppo mahduttaa lavalle tai kiertuebusseihin.

– Alkuaikoina kutsuimme keikkojamme halailutunneiksi, koska tunnelma lavalla oli aika tiivis. Varsinkaan upeille naisjäsenillemme ei ollut herkkua, kun hikiset äijänketaleet nojailivat heihin kylki kyljessä.

– Nykyään olemme siitä onnekkaassa asemassa, että valtaosa lavoista on suhteellisen isoja. Se on ollut tavoitteemme siitä asti, kun pistimme bändin pystyyn. Tarkoituksenamme ei ollut koskaan tulla pubien nurkassa soittavaksi hassuksi pikkubändiksi. Halusimme luoda alusta alkaen todellisia tuhansien ihmisten metallikarkeloita.

Viisi lottovoittoa putkeen

Eluveitien noste alkoi jo vuoden 2006 Spirit-albumilla, mutta viime vuodet ovat räjäyttäneet bändin kuulijamäärät ihan uusiin ulottuvuuksiin. Tämä on yllättävää, kun ottaa huomioon, millaisen kokoonpanomyllerryksen bändi tuli käyneeksi läpi: peräti viisi bändin yhdeksästä jäsenestä vaihtui, kun laulajatar-keulahahmo Anna Murphy lähti perustamaan oman folk rock -yhtyeensä Cellar Darlingin.

Chrigel huokaisee helpottuneena kertoessaan että Eluveitien uusi aika on yllättänyt hänet itsensäkin.

– En kiellä, etteikö jäsenistön vaihtuminen olisi ollut todella vaikeaa aikaa. Emme menneet siihen pisteeseen asti, että olisin kyseenalaistanut bändin tulevaisuuden, mutta hetken aikaa kaikki vaikutti epätoivoiselta.

– Jos olisin saanut päättää, olisin tietenkin soittanut samalla kokoonpanolla koko tarinamme loppuun asti, mutta kuten varmasti tiedät, asiat eivät toimi missään ihmissuhteissa sillä tavalla. Joskus ihmiset vain ajautuvat erilleen, muuttuvat vuosien saatossa, tai heidän välilleen kasaantuu historiaa, joka muuttuu ylittämättömäksi esteeksi.

– Kun Anna lähti bändistä kolme vuotta sitten, luulin olevani umpikujassa. Anna on mielestäni yksi aikamme parhaista laulajista. Hänellä on uniikilla tavalla uskomaton ääni. Hän oli tärkeä ystäväni, joten en jäänyt kaipaamaan häntä vain laulajana vaan myös ihmisenä. Tilanne oli sama kuin olisin yrittänyt korvata rakkaan perheenjäsenen.

– Tällaisen bändin laulajanpesti ei ole mikään yksioikoinen juttu. Usein käy niin, että uskomaton laulaja ei istu bändielämään yhtään tai saattaa jopa katsoa metallibändejä hieman alaspäin. Yhtä usein löytyy oikein innokas metallifani, jonka rahkeet laulamisen suhteen eivät riitä. 

– Nyt olemme kuin uusioperhe, joka on onnellisempi kuin ikinä. Se ei ole mikään itsestäänselvyys. Jonasin [Wolf, kitarat], Alainin [Ackermann, rummut], Michalinan [Malisz, kampiliira] ja Fabiennen [Erni, laulu] piti hypätä pitkään yhdessä soittaneeseen porukkaan. Siinä yhtälössä olisi ollut todennäköisempää, että kemiat eivät olisi natsanneet.

Kuuluvin muutos Eluveitien riveissä on tietenkin sen uusi laulajatar, jonka äärimmäisen syvä, kaunis ja lähestulkoon Anneke van Giersbergenin mieleen tuova ääni muutti paljon koko Eluveitien soundia.

– Fabienne on ollut bändissä nyt muutaman vuoden, mutta hän hämmästyttää minut yhä päivittäin, Chrigel kehuu.

– Kävimme läpi ainakin sata laulajaa ympäri maailmaa. Innokkaita ilmoittautui Australiaa ja Japania myöten. Laulatimme kymmeniä heistä ja yritimme tavallaan väkisin löytää ”sen oikean”, kunnes ymmärsimme, että ihan kuten parisuhteessa, oikea tyyppi ei löydy väkisin.

– Näin kävi tälläkin kertaa. Juuri kun päätin pitää taukoa asiasta, kitaristimme Jonas kertoi, että hän tuntee koulunsa kautta erään tytön nimeltä Fabienne. Jonas oli suositustensa suhteen todella hillitty ja kertoi, ettei Fabiennellä ole kokemusta bänditoiminnasta tai isoista tuotannoista, mutta kehotti minua pyytämään häneltä kappalenäytteen.

– Muistan yhä sen hetken, kun istuimme parvekkeella viulistimme Nicolen [Ausperger] kanssa ja saimme Fabienneltä sähköpostia. Kun pistimme hänen laulamansa kappaleen soimaan, kyynelehdimme hetken päästä molemmat ja huusimme yhteen ääneen: ”Hän se on! Sen on oltava hän!” Siitä ei ollut mitään epäselvyyttä.

– Seuraavaksi Fabienne yllätti meidät tavatessamme hänet. Hänellä on aivan valtava ja vaikuttava ääni, mutta emme olleet uskoa silmiämme, kun meitä odottikin aivan pikkuruinen tytöntyllerö. Hän oli kuin Heidi sveitsiläisen Johanna Spyrin kuuluisista lastenkirjoista: keijukaismainen hahmo, johon oli helppoa ihastua ensisilmäyksellä. Hän osoittautui myös valloittavan ihanaksi ja sydämelliseksi ihmiseksi. Kun Fabienne liittyi Eluveitien laulajaksi, minusta tuntui siltä kuin olisin voittanut lotossa viidennen kerran peräkkäin.

Kimpassa säveltävä Mozart

Uusi Ategnatos on albumi, joka kannattaa ottaa kuunteluun, vaikkei mikään Eluveitien aiemmin tekemä olisi iskenyt. Meininki on kyllä täyttä Eluveitietä, mutta aivan uudenlaisella syvyydellä.

Uusi kokoonpano tuuletti Chrigelin mukaan myös tapoja säveltää ja tehdä albumeita.

– Aiemman porukkamme kanssa olimme ajautuneet olosuhteiden pakosta tilanteeseen, jossa äänitimme yhä enemmän omillamme, ja arvostamani yhteishenki jäi ehkä uupumaan joiltain albumeilta. Nyt otimme käyttöön päinvastaisen lähestymistavan: kun ideoita oli kasassa tarpeeksi, lukittauduimme koko yhdeksän hengen porukalla samaan paikkaan ja kaikki saivat tuoda omaa itseään musiikkiimme. 

– Avainsanana oli intuitio. Halusimme luoda albumin, joka syntyy orgaanisesti ja aidosti, eikä ole jonkinlainen järjellä ja järjestelmällisyydellä kasattu erilaisten osien palapeli. Ategnatos onkin ehkäpä täysiverisin bändialbumi, jonka olemme ikinä säveltäneet.

Eluveitien musiikissa tapahtuu jatkuvasti. Sen ytimessä saattavat olla riffit, melodiat ja kahdenlaisten laulujen välinen dynamiikka, kuten monella muullakin bändillä, mutta se on vasta alkua.

Ategnatosin suurelliset kappaleet rakentuvat bändisoittimien ohella viuluista, huiluista, pilleistä, harpuista ja monista muista soittimista. Kysyessäni Chrigeliltä muodostuuko kokonaisuus sovittamisen aikana pikkuhiljaa vai kuuleeko hän päässään valmiita kokonaisuuksia, kuin Mozart ikään, mies nauraa pitkään ja makeasti.

– Sanotaan vaikka näin, että näistä vaihtoehdoista olen enemmän Mozart-koulukuntaa, Chrigel hekottelee.

– Kun sävellän musiikkia, kuulen sitä päässäni valmiissa muodossa. Kaikkine instrumentteineen. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kappaleen todellinen potentiaali olisi vielä läheskään vapautettu. Olen yksi yhdeksäsosa Eluveitiestä, ja vaikka ideani muodostavat usein kappaleiden lähtökohdat, matka valmiiseen levyyn on pitkä.

– Joku saattaa sanoa, että on raivostuttavaa, kun sama kappale soi päässä koko ajan. Minun päässäni soi koko ajan uutta omaa musiikkiani, mikä innostaa minua valtavasti.

Kuva: Jaakko Silvast

 

Varsinkin kelttiläinen mytologia on aina ollut vahva osa Eluveitien ydintä, mutta Chrigel paljastaa, että yksi koko bändin historian ajan vallinnut sanoitusperiaate pääsi nyt murtumaan.

– Tällä saattaa olla jotain tekemistä sen kanssa, miten hyvin kokoonpanomme pelaa nyt yhteen, hän alustaa.

– Olemme aina ottaneet suoria vaikutteita kaikkialta kelttiläisestä mytologiasta. Itävallasta, Ranskasta, Englannista, Irlannista, Skotlannista, Saksasta, ihan kaikkialta. Olemme tavanneet kirjoittaa tarinoita, jotka ovat historiallisesti ja jopa tieteellisesti todellisia, tai ainakin mahdollisimman lähellä myyttien todellisuutta.

– Ategnatos on ensimmäinen albumimme, jonka tarinoissa on mukana suoraan meitä itseämme. Se ei ole yhtään vähemmän historiallisesti vedenpitävä kuin aiemmatkaan levymme, mutta nyt kaikki kietoutuu inhimillisiin ja arkipäiväisiin tuntemuksiin, jotka määrittävät meitä ihmisinä ja ihmiskuntana. Myytit ovat nyt vertauskuvia itsestämme.

– Tämä teki musiikistamme aiempaakin täysivaltaisemman matkan meille itsellemme. Levyn luominen oli lähestulkoon henkinen matka omaan itseemme mytologian kautta. Huomasin vasta jälkikäteen, että samalla siitä tuli omalla sosiaaliskriittisellä tavallaan myös ajankohtainen levy, joten nyt teemojamme voi käsitellä kolmiulotteisesti.

Säkkijärvenpolkat tutuksi

Chrigel kertoo nauttivansa Eluveitien kanssa kiertämisestä myös siksi, että bändi on vienyt hänet monien eri kulttuurien syleilyyn, mikä on hänen mukaansa erittäin inspiroivaa. Samalla mies sanoo innostuvansa jatkuvasti maailmalta löytämästään musiikista ja haluavansa tehdä tulevaisuudessa lähempää yhteistyötä monenmaalaisten muusikoiden kanssa.

Chrigelin lähihistoriasta löytyy suora yhteys myös Suomen suuntaan: hän vieraili huilujensa ja pilliensä kanssa Amorphisin kahdella tuoreimmalla albumilla, Under the Red Cloudilla (2016) ja Queen of Timella (2018).

– Se, että päädyin soittamaan Amorphisissa, on täysin Jens Bogrenin ”syytä”, Chrigel naurahtaa.

– Muutama vuosi sitten Jens soitti minulle hädissään. Hän kertoi, että hänellä on studiossaan tällainen pikkuinen metallibändi kuin Amorphis ja että he ovat aikeissa käyttää albumillaan kaikenlaisia huilusampleja ja muita keinoja vanhan liiton soittimien suhteen.

– Jens oli sitä mieltä, että oikea huilu on aina oikea huilu, ja että se toisi levylle paljon aitoa orgaanisuutta. Ja jos Jens sanoo näin, sen on pakko olla totta. Hän on ollut aina oikeassa meidänkin levyjämme miksatessaan ja äänittäessään. Jensillä on jonkinlainen kuudes aisti sen suhteen, millaiset pienet yksityiskohdat vaikuttavat albumin soundiin suuresti.

– The Four Wise Ones, Death of a King ja Tree of Ages ovat kappaleita, joilla oli valtava etuoikeus päästä soittamaan. Ilo taisi olla molemminpuolinen. Puhuin myöhemmin Esa Holopaisen kanssa, ja puhelu meni fanipoikamaiseksi väittelyksi siitä, kumpi meistä lopulta olikaan enemmän otettu.

Chrigel kertoo, että hänen korvissaan Amorphisin melodiakieli on koko maailman mitassa todella ainutlaatuinen. 

– Amorphis on upea bändi, ja vaikka löydän tiettyjä yhtymäkohtia heidän melodiakielensä ja omani välillä, Amorphis on kehittänyt vuosikymmenten aikana ihan oman ilmaisunsa, joka koostuu yhtä lailla kansanmusiikin juurista kuin heidän omasta soundistaan. Ei ole olemassa toista samanlaista.

Sveitsiläinen tunnustautuu myös suomalaisen folkin ystäväksi.

– Suomesta löytyy hienoa kansanmusiikkia, jo vuosikymmenten ja -satojen takaa. Olen kuunnellut paljon Kimmo Pohjosen ja Värttinän tekemisiä, eivätkä säkkijärvenpolkat ja muutkaan ole minulle ihan vieraita.

Eluveitien soundin suhteen Chrigel ei kehota faneja paneutumaan ainoastaan sveitsiläiseen kansanmusiikkiin vaan ohjaa kuulijat muutamallekin maailman eri kolkalle.

– Sveitsistä kannattaa kuulostella Tritonus-yhtyeen tekemisiä, mutta jos haluatte päästä Eluveitien sydämeen toden teolla, antakaa saksalaiselle, ranskalaiselle ja brittiläiselle kelttimusiikille mahdollisuus. Haastan teidät kaikki tutkimusmatkalle kelttiläisen musiikin valtavirran ulkopuolelle.

Julkaistu Infernossa 3/2019.