Moottoripyöräkerholaisia ja baarin tyhjennystä – My Funeral Euroopan-kiertueella, osa 3

My Funeral raportoi Infernolle tien päältä.

01.04.2015

My Funeral julkaisi aiemmin maaliskuussa Violence Academy -albuminsa ja painui Euroopan-kiertueelle. Destroyers of Europe -nimellä kulkeva rundin ensimmäisten päivien meiningistä voi lukea täältä ja kakkososa löytyy täältä.

Jyväskyläläisrässääjien kiertueraportin kolmas ja viimeinen osa on luettavissa alta. Äänessä bändin basisti-laulaja Ilkka Sepponen.

26.3.2015 Route 66, Budapest, Unkari

Pieneltä sisäpihalta löytyvällä klubilla meitä tervehtii Batoyl Seagal. Mies, joka kääntää katseensa pois kun juodaan muuta kuin alkoholia. Palinkaa tarjotaan paikallisen gulassin seuraksi.

Olohuonemaisen klubin perältä löytyy mielenkiintoinen matoilla peitetty lava, jonka etuosassa on pieni uloke. Vietämme aikaa paikan takahuoneessa olutta juoden. Tupakointi on vankan savun takia lähes pakollista. Paikalle pamahtaa paikallisen 80-luvulla suosiota nauttineen Stress-yhtyeen vokalisti, joka kertoo kiertäneensä muiden muassa Acceptin, Judas Priestin ja Primal Fearin kanssa.

Illan avaa Motörhead cover-bändi, jonka laulaja kertoo torstain oleva huono keikkapäivä Unkarissa, perjantai ja lauantai kun ovat normaalisti hyviä, mutta myös sunnuntai on ihan ok. Kaikki viisi maksanutta katsojaa saavat rahoilleen vastinetta ja arvostavat, että vedämme täysillä vaikka porukkaa ei ole.

27.3.2015 8 as Muhely, Szekesfehervar

Edellisillan yleisöryntäykseen pettyneenä lähdemme avoimin mielin Szekesfehervariin, eli punkkareiden kaupunkiin, jonne he ovat perustaneet oman klubin. Yleensä viikonloppuisin klubi myy itsensä täyteen. Hieman epäilyttää.

70 kilometrin matka Budapestista taittuu nopeasti. Paikan päältä löytyy vanhaan teollisuushalliin rakennettu vanerilattiainen pieni ja viihtyisä klubi. Ensimmäisen biisin aikana jotkut näyttävät keskisormea ja omistan kolmannen biisin noille tyypeille ja haistatan vitut. Ilmassa on mukava vaaran tunne, kun nämä tyypit saapuvat yleisöön, mutta nopeasti alkaa heidänkin pää nyökkiä.

MyFuneral2

Paikalliset ovat ihmeissään mitä teemme heidän pienessä kaupungissaan. Jutun luistaessa tajuamme, että molemmat osaavat sananmuunnokset mitä yleensä ei missään osata. Sananmuunnoksista ”pop corn” jää parhaiten mieleen. Joulupukki sanana on jonkinlainen Facebook-vitsi.

Tarkoitus oli nukkua klubilla, mutta teknon jytkeelle ei ollut odotettavissa loppua ennen aamua, joten painelimme suoraa tietä Kotoribaan.

28.3.2015 MK Rolling Fish, Kotoriba, Kroatia

Herään kello 8.00 parkkeeratusta autosta. Tien toiselta puolelta löytyy rockhenkinen kahvila, jossa ei tosin rokki soi. Vanhukset juovat kahvia ja kaikki tupakoivat ahkerasti, muutaman edestä löytyy jo lasi rakijaa.

Illan keikka on paikallisen moottoripyöräkerhon tiloissa. Yksi heidän jäsenistään saapuu paikalle ja kertoo klubin sijaitsevan tien toisella puolella ja odottavansa hyvää iltaa. Kerhotilat muistuttavat betonipunkkeria ja tarjolla on ainakin Jack Danielsia ja Captain Morgania. Paikka täyttyy alueen nuorista ja lähialueiden muista prätkäkerholaisista. Odotukset illalle ovat kovat ja on aina mukava soittaa Kroatiassa.

Aloitamme puolen yön maissa ja yleisö villiintyy aggressiivisimpaan pittiin mitä olen nähny. Polvet nousevat lähelle toisten leukaperiä ja lavaa kun ei ole, porukkaa sinkoilee soittoalueelle. Meno on varsin punk ja itselle erittäin nautinnollinen. Koska olemme varmoja, että yleisö vaatii lisää, uskallamme jättää Too Drunk to Thrashin encoreksi. Ja niinhän meiltä vaaditaankin lisää peräti kaksi kertaa. Keikan jälkeen meitä käsketään tyhjentämään baari ja parhaamme siinä teemmekin. Juomia kiskotaan aamuseitsemään asti, jolloin kyytimme lentokentälle lähtee. Baari mahtoi vielä jäädä auki.

Lisää luettavaa