Mystiikkaa ja meteliä – haastattelussa Callisto

Arvaamattomiin suuntiin alati liikkuva Callisto on palannut. Neljäs albumi Secret Youth soi kylmänkalskeana ja jylhän vakuuttavana. Kitaristi Markus Myllykangas sanoo, että bändi ei ole koskaan osannut pysyä paikoillaan.

24.02.2015

On yhtyeitä, jotka toistavat hyväksi havaitsemaansa kaavaa levy levyltä. Soundissa ja tyylissä on havaittavissa korkeintaan pientä hienosäätöä.

Sitten on yhtyeitä, jotka eivät pelkää uusiutua ja hakea tuoretta otetta ilmaisuunsa. Sellaisia kuten turkulainen Callisto, jonka uutuusalbumi Secret Youth on jälleen jotain muuta kuin bändiltä on totuttu kuulemaan.

Edeltäjä Providence ilmestyi vuonna 2009. Kuuden vuoden julkaisutauon aikana ehti tapahtua kaikenlaista, mutta bändin olemassaolo ei ollut missään vaiheessa vaakalaudalla. Vuodet 2009 ja 2010 kuluivat keikkaillessa, kunnes 2011 alkoi uusien biisien tekeminen.

– Jotkut näistä biiseistä menevät sinne saakka. Kun me alettiin treenata, meillä tuli jonkun verran musiikillisia ongelmia. Miten sen nyt sanoisi kauniisti… Meillä tuli jäsenvaihdos vuonna 2011, ja sitä jouduttiin selvittämään, Markus Myllykangas muotoilee.

Kitaristi Johannes Nygård vaihtui Tero Holopaiseen, joka oli ollut bändin mukana tuuraushommissa jo aiemmin. Myllykankaan mukaan vaihdos lamautti hieman Calliston toimintaa, mutta jo vuodenvaihteessa 2011–12 uusi vaihde saatiin silmään.

– Miehistönvaihdoksen aikaan tunteet kävivät aika kuumina. Oli välillä vähän epätoivoistakin meininkiä. Mietittiin, mitä ihmettä me tehdään. Sitten kun saatiin uusi kitaristi mukaan, kaikki halusi kokeilla mitä tästä tulisi, ja sehän meni ihan mallikkaasti eteenpäin.

Treenien järjestämisessä oli logistiikkaongelmia, koska kolme bändin jäsentä asuu nyt muualla kuin Turussa: basisti Juho Niemelä Järvenpäässä, kosketinsoittaja Arto Karvonen Espoossa ja uusi kitaristi Helsingissä. Myllykankaan lisäksi Turussa vaikuttavat yhä laulaja Jani Ala-Hukkala ja rumpali Ariel Björklund.

– Vuosi 2014 keskityttiin biiseihin täysin, ja elokuussa mentiin studioon. Oltaisiin voitu ehkä julkaista levy aiemminkin, mutta bändihommat ei aina mene niin kuin kirjoihin on kirjoitettu.

Ei murskasäröjä

Calliston musiikki kuulostaa intuitiiviselta, ikään kuin elävältä entiteetiltä, jolla on oma tahto. Pääroolissa on vangitseva ja vahva tunnelma, ja laulaja Jani Ala-Hukkala on tuonut mukaan vahvoja laulumelodioita.

– Aiemmin me ollaan jamiteltu enemmän. Joku on tuonut jonkun raakileen ja siitä on lähdetty rakentamaan jamittelemalla. Sovituspuolella me ollaan vahvasti demokraattinen bändi ja puhalletaan yhteen hiileen, Myllykangas korostaa.

Pitkä yhteinen historia ja vuosien varrella kertyneet jamisessiot ovat saaneet aikaan sen, että kaikki bändin jäsenet tietävät, millä tavalla Calliston tulee soida.

– Biisit voivat kuulostaa monisyisiltä, ymmärrän sen. Me ollaan vaan soitettu yhdessä niin kauan, että tekemisen tapa tulee jostain selkärangasta. Meillä on hyvä yhteinen kemia siinäkin mielessä, että pystytään sanomaan suoraan, jos joku juttu on paska. Tiedetään toistemme taidot ja tyylit. Aina kun päästään treenaamaan, biisien perusjutut syntyy aika nopeasti.

Callisto

Yhteisymmärrys musiikin tekemisestä on sen verran vahva, että osa yhtyeestä tohti tarjota Secret Youthille lähes valmiita biisejä, mitä ei ole aiemmin juuri tapahtunut.

– Rumpali, basisti ja kosketinsoittaja toivat kukin treeneihin melkein valmiin biisin. Osa biiseistä tehtiin niin, että minä ja rumpali tehtiin puolet ja puolet riffeistä ja laulaja sitten melodiat siihen päälle. Mutta aina se soppa syntyy Calliston yhteisestä sovituksesta.

Vaikka biisintekijöitä oli monta, Secret Youthin soundi on huomattavan yhtenäinen. Melko puhtaina soivat kitarat, tilavat rummut ja Ala-Hukkalan aavemaisen kaikuisana leijuva laulu sitovat kappaleita yhteen kestäväksi kokonaisuudeksi.

– Otettiin pari askelta taaksepäin ja oikealle. Levyllä on tiettyjä kumarruksia vanhoille lempibändeille, ja huomattiin, että soundimaailmasta tuli aika rujo, kaoottinen ja kylmä. Yleissoundista tuli kylmänkalskea. Viehätyttiin siitä, ettei ole kauheita murskasäröjä eikä triggerirumpuja.

Suoraa palautetta

Callisto järjesti vuonna 2011 Turun Klubilla 10-vuotisjuhlakeikan. Viime vuonna tuli puolestaan kymmenen vuotta debyyttialbumi True Nature Unfoldsista. Myllykankaan mukaan levyyn liittyy hyviä muistoja. Bändi oli vasta siirtänyt tukikohtansa Kokkolasta Turkuun ja kotiutunut sinne.

– True Nature Unfolds on sen ajan tuotos. Joitakin bändejä hävettää niiden vanhat levyt, mutta mä pystyn allekirjoittamaan kaikki mitä me ollaan tehty, ekasta demosta saakka.

Kakkoslevy Noir ilmestyi vuonna 2006 ja teki heti selväksi, että tämä yhtye ei pysyttele paikallaan. Providence vei ilmaisua jälleen uuteen suuntaan, ja kuten todettua, Secret Youth sekoittaa pakkaa taas kerran.

Myllykangas aprikoi, että jos Callisto olisi pysytellyt vaikkapa Noirin linjoilla, sillä saattaisi olla enemmän nimeä ja fanipohjaa. Jo kertaalleen tehdyn toistaminen ei vain yksinkertaisesti onnistu.

– Monia ketuttaa meidän tyyli tehdä levyjä. Siellä on aina joku uusi elementti, kuten vaikka uusi laulaja. Eka levy tehtiin neljästään, tokalle levylle tuli kosketinsoittaja, kolmannelle uusi laulaja ja neljännelle uusi kitaristi. Ei ole koskaan ollut tietoista, että lähdetään muuttamaan jotain. On vaan tuntunut siltä, että ollaan haluttu liikkua yhdessä johonkin suuntaan.

Keikkapaikoilla on tullut varsin suoraakin kritiikkiä tyylimuutoksista.

– On tullut kommentteja, että mikä tuo paska laulaja on ja mitä tää fiilistely on, tehkää nyt raskaampaa. Kun uusi laulaja tuli kehiin, joku tuli keikan jälkeen kännissä huutamaan mun korvaan, että mitä vittua te ootte tehneet, sun pitäis vaan huutaa. Sellaista läppää on vaikea kuunnella, kun me halutaan mennä eteenpäin ja kehittyä.

Myllykangas sanoo ihmettelevänsä joitakin yhtyeitä, jotka haluavat pysytellä valitsemassaan lokerossa. Calliston osalta hän ottaa vertailukohdaksi Ulverin.

– Ulver on tehnyt jokaisella levyllä ihan erilaista kamaa, ja me arvostetaan sellaista tosi paljon. Tutussa ja turvallisessa pitäytyminen ei vain ole meidän juttu. Jälkeenpäin aina naureskellaan, että tällä kertaa tuli tällainen levy.

Tavoite: hyviä biisejä

Kahden ensimmäisen levyn aikaan Callisto naulattiin melko tiukasti post-metal-genreen. Tämä on saattanut olla osasyy siihen, että tyylilliset irtiotot ovat ärsyttäneet joitakin kuulijoita. Jos odottaa postia, haluaa postia.

Myllykangas sanoo suoraan, että koko post-etuliite on Calliston kannalta nykyään riippakivi.

– En halua vähätellä sitä ollenkaan, mutta me ei olla koskaan haluttu alleviivata mitään genrejuttuja. Tälle uudelle levylle on aika vaikea keksiä mitään määritelmiä. Jos on pakko kuvailla bändiä, niin jotain kokeellista meluisaa rockia se on.

Kun levy-yhtiö Svart Records kyseli, miten Secret Youthia pitäisi kuvailla, syntyi termi ”progressive noise rock”.

– Se on aina ollut meille vaikeata, että pitäisi määritellä tai kehua omaa bändiä. Jotkut bändit haluaa kuulua johonkin genreen, olla vaikka true doomia tai death metalia, mutta meille on ollut aina hankalaa keksiä jotain kuvailuja.

Jo Providence otti selkeää pesäeroa post-tyyliseen laahusteluun, etenkin kun mukaan tuli uusi laulaja.

– Me ollaan aina tykätty vahvoista melodioista, ja nyt me pyritään luomaan vahvoja laulumelodioita. Mä olen nähnyt sitä post-genreä niin paljon, että välillä tuntuu, että ne bändit vaan haahuilee ja fiilistelee pelkän fiilistelyn vuoksi. Me halutaan tehdä hyviä biisejä, vaikka musiikki onkin kokeellista.

Yhtä kaikki Myllykangas on tyytyväinen, että Calliston tavaramerkiksi on muodostunut biisien vahva, hypnoottinen ja vangitseva tunnelma. Määritelmistä viis.

Kahden tulen välissä

Kun Callisto aloitteli uraansa, sen lyriikoissa oli mukana kristillistä tematiikkaa. Myllykangas sanoo, että ajan myötä ihmiset ja näkemykset ovat muuttuneet. Callistoa ei voi sanoa enää hyvällä tahdollakaan puhtaasti kristilliseksi bändiksi, vaikka esimerkiksi Myllykangas on kristitty.

– Uskonnollisuus oli aika vahvasti mukana silloin kun aloitettiin. Levy levyltä se on elänyt. Teksteihin on tullut ehkä vähän eri sävyjä. Nuorempana tuotiin tiettyjä teemoja esiin enemmän, kitaristi aprikoi.

– Bändin yleisilme liittyi tiukasti lyriikkamaailmaan, ja me haluttiin tuoda mukaan sellaista mystisempää kristillisyyttä. Kun aloitettiin Callisto, meillä kaikilla oli tietty vakaumus. Nykyään se on vähän monimutkaisempi juttu. Meitä on bändissä kuusi jätkää, enkä mä pysty puhumaan kaikkien puolesta. Näkemykset on osittain muuttuneet, osittain pysyneet samana.

Myllykankaan äänestä kuulee, että uskonnollisuudesta on kysytty ennenkin, ja ymmärtäähän sen. Ei ole kovin yleistä, että raskasta rockia soittava yhtye murtautuu gospelpiirien ulkopuolelle yhtä määrätietoisesti kuin Callisto aikoinaan.

– Meillä oli vahva kristillinen tausta ja me oltiin nähty kaikki gospelkuviot. Me ei haluttu jäädä siihen maailmaan. Me ei todellakaan haluttu olla gospelbändi, eikä haluta edelleenkään. Se on liian ahdasmielistä ajattelutapaa meille. Ei haluta, että musiikki vesittyy sen puolesta, mihin me uskotaan.

Alkuvaiheessa Callisto eli melkoisessa ristipaineessa. Gospelpuolella bändi haluttiin pitää väkisin lähtökohdissaan, ”maallisella” taas uskonnolliseen taustaan suhtauduttiin ihmetellen.

– Me ei haluttu soittaa gospelfestareilla ja niissä pikku piireissä, vaan joka paikassa. Jotkut halusi pakottamalla pakottaa, että tehän jäätte sinne. Ja sitten ekoissa levyarvioissa oli jotain sellaisia kommentteja, että vittu kun on kovaa musaa, mutta miksi pitää olla jotain ihme kristillistä lyriikkaa mukana, ei pysty kuuntelemaan. Siitä tuli sellainen olo, että hanki elämä, ei noin ahdasmielinen voi olla. Me ei kuitenkaan olla mikään Stryper.

Myllykangas on itse allerginen kaikenlaisten totuuksien tuputtamiselle, oli se sitten kristinuskoa, satanismia, veganismia tai mitä tahansa. Callisto on halunnut lähestyä uskonnollisia teemoja mystisemmin, kyseenalaistamalla ja pohdiskelemalla. Kitaristin kaikkien aikojen lempibändi on Wovenhand, jossa yhdistyvät vahva kristillinen tausta ja tyylikkään taiteellinen lähestymistapa.

Secret Youthin teksteissä ei ole mitään yhtenäistä teemaa. Myllykangas keskittyi tällä kertaa pelkästään säveltämiseen, joten hän ei halua lähteä avaamaan lyriikoita.

– Sen verran tiedän, että ne ovat aika henkilökohtaisia ja siellä pohditaan aika isojakin teemoja, hän tiivistää.

Ambientia seuraavaksi?

On haastavaa luoda settilistaa, kun jokainen levy on niin erilainen. Kahdelta ensimmäiseltä ep:ltä Callisto ei ole soittanut vuosiin yhtäkään biisiä. True Nature Unfoldsilta on silloin tällöin kuultu hittibiisi Cold Stare. Noirilta reservissä on kaksi kappaletta.

– Meidän on pakko miettiä settilistaa siltä kantilta, miten se kaari muodostuu. Vanhoja biisejä voi sovittaa osittain uuteen soundiin sopiviksi, mutta joitakin ei vain voi. Ja kyllä fanitkin sen suureksi osaksi ymmärtää, että bändi haluaa soittaa uuden levyn biisejä.

Callisto kiertää Suomea aina helmikuun loppupuolelle asti. Keväällä on vuorossa Euroopan-kiertue.

– Eurooppaan on tulossa joku viidentoista keikan rundi. Juuri nyt halutaan treenata setti kuntoon ja tehdä keikkoja niin paljon kuin pystytään. Hinku keikoille on pitkän tauon jälkeen todella kova.

Myllykangas vitsailee, että seuraava Callisto-levy saattaa olla vaikkapa ambientia. Mutta joudutaanko sitä jälleen odottelemaan vuosikaudet? Mitään ei ole vielä suunniteltu.

– Varmaan sitten kun keikat on ohi, mietitään mihin suuntaan lähdetään. Vaihdetaanko bändin nimeä, lopetetaanko bändi vai tehdäänkö uusi levy. Kaikki on vielä ihan auki. Fiilis on onneksi tällä hetkellä todella hyvä.

Juttu on julkaistu Infernon numerossa 1/2015.

Lisää luettavaa