Näin taipuu progemetallihirmuilta Aerosmithin eeppinen balladi – mukana myös täysi sinfoniaorkesteri

Pätkä löytyy Sons of Apollon tuoreelta livejulkaisulta.

05.09.2019

Sons of Apollo, jonka riveissä vaikuttavat Mike Portnoy, Derek Sherinian, Jeff Scott Soto, Billy Sheehan ja Ron ”Bumblefoot” Thal, julkaisi elokuun lopussa Live With the Plovdiv Psychotic Symphony -konserttitaltioinnin. Kyseessä on tallenne yhtyeen syyskuussa 2018 heittämältä keikalta Bulgarian Plovdivista, jossa lavalle nousi bändin lisäksi myös kokonainen sinfoniaorkesteri kuoroineen. Konsertin settilista koostuu paitsi yhtyeen Psychotic Symphony -debyyttilevyn kappaleista, myös lukuisista lainabiiseistä.

Yksi lainakappaleista on Aerosmithin mahtipontinen balladi Dream On, josta rumpali Portnoy on nyt ladannut Youtubeen version, joka jäi alkujaan leikkauspöydälle konserttitaltiointia editoidessa. Voit katsoa tämän pätkän tuosta yläpuolelta.

Yhtye työstää parhaillaan seuraavaa studioalbumia, joka kitaristi Thalin mukaan tulee varmasti kuulostamaan ainakin jossain määrin samalta kuin esikoisalbumikin.

”Emme me sitä pääse pakoonkaan. Siinä on varmasti jotain samaa, mutta kenties väännämme intensiteettinappulaa entistäkin tiukemmin. Haluan, että raskaat jutut ovat vieläkin raskaampia, hullut jutut vieläkin hullumpia ja niin edelleen. Siitä tulee hyvä – haluan vain varmistaa, että se pesee edellisen levyn ja sitä seuraava vuorostaan tämän levyn. Haluan meidän nostavan rimaa koko ajan ja vaativan itseltämme enemmän”, Thal totesi hiljattain 101 WRIF -radion haastattelussa.

Lisää luettavaa