Nightwish saa tukea myös kotimaisilta nimiltä ennen tauolle jäämistään

11.05.2016

Nightwish konsertoi 20. elokuuta Himos Parkissa. Konsertti on viimeinen mahdollisuus nähdä yhtye Suomessa ennen sapattivuoden viettoon vetäytymistä.

Jo aiemmin julkistettujen lämmittelijöiden, Arch Enemyn ja The Sirensin, lisäksi alkuiltaan on kiinnitetty melometallisuuruus Sonata Arctica ja jämsänkoskelaissynkistelijät Silentium.

68,50 euron hintaiset liput ovat myynnissä Tiketissä ja Lippupisteessä.

Lisää luettavaa