”Nykyään pitää tehdä enemmän itse ja myydä niin sanotusti valmista pakettia” – haastattelussa kotimainen Brymir

Kutsuttiinpa sitä suomalaiseksi sisuksi tai itsepäiseksi periksiantamattomuudeksi, pakanametallinen Brymir valjasti kaikki kohtaamansa vaikeudet musiikkiin. Tuloksena on pitkään odotettu kakkosalbumi.

26.07.2016

Brymir julkaisi hiljattain kauan odotetun toisen albuminsa, suurellisesti nimetyn Slayer of Godsin. Vielä hetki sitten osa kuulijakunnasta epäili, ettei bändi tee debyytilleen jatkoa koskaan.

Brymirillä onkin takanaan tukku tuskallisia vuosia, mikä on johtanut bändin yhteen jos toiseen äärimmäisyyteen.

– Se aika, joka olisi voinut tuhota musiikkimme, on tehnyt siitä keskittyneempää kuin ikinä. Melodiat ja riffit ovat edelleen pääosassa, mutta yhä synkempinä ja intensiivisempinä. Hidas kypsyminen on kiteyttänyt jokaisen kappaleen ytimen niin täyteen voimaan, että samalta levyltä löytyy nyt sekä katalogimme pisin että lyhin kappale, basson ohella bändin sanoituksista vastaava Jarkko Niemi sanoo.

– Kaiken koetun vihan purkauduttua löytyi mietiskelevämmän Brymirin ydin, jolla saadaan pintaan vielä vihaakin suuremmat tunteet. Kohdataan se inhimillinen tyhjiö, joka kaiken sen vimman jälkeen on jäänyt ja mietitään rehellisesti itsensä kanssa, että ”I am beast, the Slayer of Gods, yet why do I feel this pain?”, mikä heijastelee tätä hetkeä.

Alku vai loppu?

Palataan viiden vuoden taakse. Vielä tässä vaiheessa Brymirin tulevaisuus vaikutti lupaavalta. Avosylin vastaanotettu Breathe Fire to the Sun -debyytti esitteli nälkäisen pakanametalliyhtyeen, joka tasapainotteli metallisuuden ja eeppisyyden välillä.

– Olimme tuolloin vielä niin junnuja, että ensimmäisen levyn tekeminen kunnon tuotannolla ja sen julkaiseminen ison tallin kautta oli jotain niin ekstaattista, että lähestulkoon sokaistuimme, Jarkko toteaa.

– Kuten moni suomimetallibändi on hehkuttanut, se fanimäärä esimerkiksi Etelä-Amerikassa on jotain surrealistista. Kiitosta ja kommenttia tuli näiltä suunnilta ekan levyn jälkeen niin paljon. Ikävintä koko nosteessa oli, ettei siihen kyennyt tuon ajan resursseilla vastaamaan, vaikkapa kiertuein.

Jos tähdet olisivat asettuneet suotuisampiin asentoihin, Brymir olisi saattanut jatkaa voittokulkuaan debyytin jälkeen, mutta korkeammat voimat puuttuivat peliin.

– Tilanne lähti luisumaan huonompaan suuntaan, kun meiltä meni tämä mainittu levytysdiili alta, Jarkko huokaisee. – Yhtiö päätti uudistaa radikaalisti rosteriaan ja… Tämä nyt on nykymaailmaa. Ei siitä oikein voi olla katkera, eikä se mitään auttaisikaan, mutta lähtöruutuun palaaminen oli silti kova paikka.

– Oliko bändi hajoamaisillaan? Sitä en usko. Mutta voimme rehellisesti sanoa, että kriisikokouksia pidettiin ja vaihtoehtoja mietittiin pitkään ja hartaasti. Lopulta tiedostimme sen tosiasian, että koska rahoitusta tuotantoon ei olisi tulossa, raha pitäisi korvata moninkertaisilla työtunneilla.

Viime vuodet ovat osoittautuneet armottomimmiksi juuri Brymirin kokoluokan bändeille. Jarkko myöntääkin, etteivät musiikkimaailman ja levymyynnin paljon puhutut muutokset osuneet edulliseen kohtaan Brymirin taivalta.

– Nykyään pitää tehdä enemmän itse ja myydä niin sanotusti valmista pakettia levy-yhtiön julkaistavaksi tuudittautumatta yhtään siihen valtavaan tukirakenteeseen, joka tässä järjestelmässä oli vielä joskus olemassa.

– Tämä pakottaa myös oppimaan erilaisen paletin muita musiikkiin liittyviä taitoja: tuotantoa, sovitusta, miksausta ja niin edelleen. Näistä on loppupeleissä bändille paljon hyötyä, ja tällä tavalla ei ole ainakaan pelkoa, etteivät ”taiteelliset langat” pysyisi omissa käsissä.

Viha vai visio?

Brymirin kohdalla omilleen jääminen johti siihen, että kaikki oli opeteltava alusta alkaen itse. Bändi ryhtyi työstämään Slayer of Godsia omin käsin, pienintä yksityiskohtaa myöten.

– Tästä alkoi pitkä ja kivikkoinen tie, kun aikatauluja piti sovittaa yhteen, emme meinanneet löytää millään sopivia äänitystiloja ja monet pienimmätkin asiat tehtiin ensin väärin vain, jotta saatoimme oppia kantapään kautta, miten ne olisi pitänyt tehdä oikein. Siinä se kolme neljä vuotta kului yllättävän nopeasti.

– Vaikka improvisointiin ja työssä opetteluun meni loputtomasti aikaa ja järki meinasi lähteä yhdeltä jos toiseltakin, ainakin meillä on nyt enemmän kuin osaava tiimi tulevaa tuotantoa ajatellen.

Joskus kuoleman kielissä käväiseminen vain vahvistaa bändiä. Brymir onkin onnistunut muuttamaan kaiken kokemansa musiikiksi. Ilman vaikeuksia albumin luonne voisi olla hyvinkin erilainen.

– Kaikesta siitä synkkyydestä ja turhautumisesta syntyi jotenkin luovuuden kanava, jossa saimme käsitellä todella raakoja tunteita. Kivulias prosessi aiheutti itse kullekin meistä patoumia. Lopulta kaikki se turhautuminen vain vahvisti uskoa omiin tekemisiimme ja päätimme, että jos meitä ei lannisteta tällä, niin sitten ei millään.

– Se on kumma juttu, miten jokin niin negatiivinen voi tuntua jälkikäteen niin tärkeältä: se loi siteen, uskoa yhteiseen asiaan ja visioon. Siihen, mitä me tehdään ja miten me tehdään se. Sen tunteen puhtaus oli lopulta niin tärkeä, että jo yksin se loi saumattoman liitoksen idean ja lopullisen soundin välillä.

Viisi vuotta on pitkä julkaisuväli bändille kuin bändille, ja pahimmassa tapauksessa aika saattaa jopa johtaa oman musiikin hylkäämiseen. Brymirin tapauksessa tämäkin kääntyi lopulta Slayer of Gods -albumin eduksi.

– Koska punainen lanka oli selvillä hyvin aikaisessa vaiheessa, levyn ydinkonsepti ei juuri kaikista vaikeuksista huolimatta muuttunut. Kaikki nämä taistelut toimivat vain kipinänä sen lopullisen ilmaisun ja hiomisprosessin saavuttamiseksi. Lopulta kävi niin, että jo olemassa ollut kipinä roihahti vielä suurempiin liekkeihin.

– Missään vaiheessa ei ainakaan tarvinnut kysellä itseltään, että ei kai musiikista tullut nyt liian synkkää, Jarkko naurahtaa. – Se kaikki syntyi kuin itsestään. Mitä enemmän aikaa kului ja ongelmia kohtasimme, sitä vimmatummin se alkoi kuulua aggressiivisissa kappaleissa.

Villipeto vai jumala?

Brymirin suurellisissa kappaleissa on paljon elokuvamaista kuvastoa, mutta Jarkko toteaa niiden teemojen kumpuavan ihan muualta kuin päällepäin näyttää.

– Intertekstuaalisesta näkökulmasta nostaisin esiin paitsi Aristoteleen lausahduksen ”yhteisön ulkopuolella voi elää vain villipeto tai jumala” myös sen tavan, jolla romantiikan ja viktoriaanisen ajan runoilijat hyödynsivät hellenistisiä kuvastoja.

– Esimerkiksi Lord Tennysonin Ulysses-runo ja John Keatsin oodit ovat inspiroineet sitä tapaa, jolla käytän ylimaallista kuvastoa suurten tunteiden ja ajatuksenjuoksun konkretisoivana, symbolisena kanavana.

– Eikä tietenkään voi välttyä Nietzschen filosofiselta pohdinnalta, joka rohkaisi tutkiskelemaan erilaisten jumaluuksien, niin hellenististen kuin germaanisten, symboliarvoja. Mitä me projisoimme niihin ja miten näiden kuvien merkitykset elävät ja muuttuvat, miten ne toisistaan eroavat.

Slayer of Godsin synty heijastuu myös sen teemoista. Toisin kuin levyn nimestä voisi päätellä, albumilla ei lähdetä kirjaimellisesti taisteluun jumalolentoja vastaan.

– Ne jumalat, joita levyllä tapetaan, ovat metaforisia. Ne ovat kaikkia niitä kahlitsevia tai voimaannuttavia rakenteita, joilla luomme itsellemme jonkin meitä itseämme suuremman merkityksen. Ne tuntuvat meitä suuremmilta, mutta lopulta ne ovat vain meidän tuotostamme. Sekä yhteisön että yksilön tasolla.

– Levyn lopullinen tarkoitus onkin olla se tuskanhuuto, joka kumpuaa siitä mitä me teemme toisillemme näiden jumalten oikeuttamina. Niille kaikille, jotka ovat siihen vääjäämättömään pyörteeseen hukkuneet.

– ”For those who died”, kuten levyn aloittava kappale kiteyttää. Jos ei rakasta, ei voi myöskään tuntea vihaa. Levyn teema pohjaa kaikessa aggressiivisuudessaankin lopulta rakkauteen ja elämänjanoon, empatiaan toista ihmistä kohtaan. Se on sekä rakkaus että siitä nouseva viha, jotka lopulta tekevät levystä eheän ja vahvan.

Juttu on julkaistu Infernon numerossa 5/2016.

Lisää luettavaa