Onko saamanne suosio tullut teille yllätyksenä?
– Olemme häkeltyneitä kaikesta siitä tuesta, jonka olemme saaneet viimeisten vuosien aikana. Emme perustaneet bändiä saavuttaaksemme menestystä tai huomiota, vaan halusimme yksinkertaisesti soittaa yhdessä musiikkia, kitaristi-laulaja Ben Hutcherson tokaisee vaatimattomasti.
Tuoreimman levynne nimi on Desolation. Mitä voit kertoa sen sisällöstä?
– Phil [Pendergast, laulu ja kitara] ja minä teimme aiempaa enemmän yhteistyötä sanoitusten kanssa. Tutkimme kaikkea sitä vihaa, menetystä, surua ja alakuloa, jota koimme Huntedin [2016] ilmestymisen jälkeen.
– Levy käynnistyy uramme pessimistisimmällä kappaleella, joka tuhoaa edellisten albumien sanoituksissa esiintyneen toivonkipinän. Mitä pidemmälle kiekko etenee, sitä toivottomammat ja vihaisemmat fiilikset nousevat pintaan, ja viimeinen kappale From Ruin on tunnelmaltaan todellinen antikliimaksi, mutta samalla se on optimistisin kappale, jonka olemme koskaan kirjoittaneet. Kyseessä on kertomus siitä, kuinka tulla sinuiksi kaiken pimeyden kanssa ja nähdä bändi, musiikki ja fanimme eräänlaisena pelastuksena.
Desolation näyttää Khemmisin traditionaalisen rock- ja metallipuolen. Miltä tuntuu, kun ihmiset luokittelevat teidät edelleen doombändiksi?
– Toisaalta ymmärrämme sen. Soitamme hitaammin kuin suuri osa metallibändeistä, kitaroissa on pörinää ja sanoituksemme uppoavat parhaiten doomgenreen. Emme kuitenkaan ole ajatelleet itseämme doomyhtyeenä enää vuosiin. Vaikutteemme vaihtelevat niin, että ennemmin kirjoitamme kappaleen Celtic Frostin tai Mercyful Faten kuin vaikkapa Black Sabbathin tai Candlemassin inspiroimana.
Khemmisiä kuunnellessa mieleen nousee elokuvallisia välähdyksiä. Olenko täysin pihalla?
– Et ollenkaan! Musiikkimme ei ole varsinaisesti jatketta millekään elokuvalle, mutta jonkun ohjaajan kyky taltioida vangitseva tarina voi inspiroida täysin toisenlaisen artistin työtä aivan toisella puolella maailmaa. Sanoituksemme ovat aika vähän sidoksissa kirjallisuuteen tai elokuviin, mutta ne ovat kertomuksia, jotka ammentavat kokemuksista, joita olemme kohdanneet eri vaiheissa elämiämme.
Ainakin suomalaisittain tuntuu siltä, että metalli ei ole juuri nyt suosionsa huipulla. Kuinka vaikeaa on saada elantonsa kitaraa raapimalla?
– En ole ihan samaa mieltä heavy metalin suosiosta. Levyt eivät myy tietenkään samaan malliin kuin joskus ennen, mutta se on todellisuutta muusikoille ympäri maailman. Mielestäni metallilla menee paremmin kuin vuosiin – ainakin Yhdysvalloissa. Pidit siitä tai et, mutta Ghost on noussut äkkiä areenatason bändiksi, mikä tarkoittaa enemmän näkyvyyttä yhtyeille, jotka kuulostavat heiltä tai soittavat heidän kanssaan.
– Decibel-lehti järjestää mahtavat festarit Philadelphiassa joka kevät. Psycho Las Vegas tarjoaa viikonlopun verran metallihulluutta joka vuosi. 20 Buck Spin ja Gilead Media isännöivät mahtavaa, intiimiä festaria nimeltä Migration Fest. Eli Yhdysvalloissa tapahtuu nyt enemmän kuin vuosiin.
– Elannon saaminen musiikilla on todella hankalaa, ja vain pieni määrä bändejä myy tarpeeksi levyjä ja krääsää ostaakseen autoja ja taloja. Me olemme tässä vaiheessa tyytyväisiä, että saamme maksettua vuokramme. Asiat ovat muuttuneet 1980-luvun loiston jälkeen niin, että myös vanhoilla bändeillä on vaikeuksia tehdä rahaa klassikkolevyjä soittamalla. Ajat ovat hankalat, mutta jos on varovainen ja laskelmoiva, musiikilla voi tehdä tarpeeksi rahaa elättääkseen itsensä.
Julkaistu Infernossa 6/2018.