”Olemme vapaita tekemään mitä haluamme!” – haastattelussa post-black-bändi Harakiri for the Sky

Lähinnä puhdasta epätoivoa käsittelevän Harakiri for the Sky’n musiikki luokitellaan usein post-blackiksi, mutta lahjakas itävaltalaisbändi ei näe itseään minkään genremääritelmän kahlitsemana.

Harakiri for the Sky

Kolmas levynne Trauma on selkeästi uranne kovin julkaisu. Tajusitteko jo kirjoitusvaiheessa, että nyt osuu melkoisen lähelle napakymppiä?

– Ei tällaisia asioita osaa oikein ajatella levynkirjoituksen aikana, kyseessä on kuitenkin todella vaistonvarainen prosessi, kaikista instrumenteista vastaava Matthias Sollak tokaisee.

– Kun albumi oli lopulta valmis ja pääsimme kuuntelemaan sen kokonaisuudessaan, kaikki tuntui menneen nappiin. En lähtisi sanomaan, että osuimme napakymppiin, mutta homma meni kaikkinensa erittäin hyvin.

Trauma on erittäin vahva, jämäkkä ja tasapainoinen albumi, jolta ei löydy heikkoja kappaleita. Jos vertaat uutta levyä aiempiin, teittekö tällä kertaa jotain toisin?

– Prosessi oli tismalleen sama kuin ennenkin: minä kirjoitin, sovitin ja äänitin musiikin, ja laulaja J.J. kirjoitti sanat valmiiden pohjien päälle. Biisinkirjoitus otti tosin hieman odotettua kauemmin, koska heitin paljon materiaalia menemään ja mietin aika kauan, tuleeko joku biisi lopulta levylle vai ei. Ehkä tästä johtuen albumista tuli hieman aiempia tasapainoisempi.

Yksi levyn vahvuuksista on J.J:n väkevä tulkinta. Elämän synkempiä puolia käsitteleviä sanoituksia pusketaan ulos antaumuksella ja voimalla, mikä tuo intensiivisyydessään mieleen jopa monet hardcoremetallin parista tutut huutajat.

Levyllä ei vehtailla pahemmin puhtaiden laulujenkaan kanssa, joten taisitte laskelmoida lauluhommat melkoisen tarkkaan?

– Yritimme tehdä laulusoundista hieman aiempaa luonnollisemman. Itse en näe ihan hirveästi yhteyksiä hardcorehuutoon, koska sen tyylilajin laulajat tapaavat olla aika geneerisiä eivätkä mielestäni kovinkaan mielenkiintoisia.

– En näe tarvetta puhtaiden laulujen käyttöön – paitsi Thanatos-kappale kaipasi niitä ja Shores of Nullin Davide [Straccioni] teki oman osuutensa meidän mieliksemme.

Harakiri for the Sky on ollut kasassa vasta viitisen vuotta, minä aikana se on paketoinut jo kolme toinen toistaan parempaa kokopitkää levyä. Vauhtinne vaikuttaa aika kovalta. Mikä on luovuutenne salaisuus?

– Olemme vapaita tekemään mitä haluamme! Emme ole sidoksissa mihinkään genreen ja pystymme vuodattamaan ideamme, ongelmamme, pettymyksemme, tunteemme ja ihan kaiken mahdollisen näihin biiseihin. Onkin aika huikeaa, että niin moni pystyy samastumaan tekemisiimme!

Mistä ihmeestä bändinne nimi oikein tulee?

– Se on J.J:n keksimä. Hän etsi keinoa kuvailla sitä voimattomuutta, johon tietyt elämäntilanteet saattavat ajaa ihmisen, mutta jokainen voi tietysti nähdä nimen omalla tavallaan.

Musiikistanne löytyy mieletön määrä kuolemaa, kurjuutta ja masennusta. Mahtaako elämässä olla yhtään asiaa, joka saa teidät onnellisiksi?

– Elämä on yhtä vuoristorataa! On tietysti asioita, jotka saavat meidät iloisiksi, mutta aina voi olla varma, että jotain paskaa tulee tapahtumaan hyvin pian.

Juttu on julkaistu Infernon numerossa 7/2016.