Usko tai älä, 56-vuotias Martin Erikson on muodostanut metallibändin nimeltä Dampf. Se on jotain vielä enemmän kuin diskobändinsä E-Typen ja metallin yhdistelmästä voisi kuvitella.
– En ihmettele, jos tämä yllättää jonkun, koska vielä pari vuotta sitten en itsekään uskonut tämän olevan mahdollista, nauravainen Erikson kommentoi kotistudioltaan vinyylipinojen keskeltä.
Ikinuori ysärieurodancen ruumiillistuma hittien Set the World on Fire, Angels Crying, Here I Go Again ja Life takaa kertoo haaveilleensa metallialbumin tekemisestä vuosikymmeniä. Eikä ihme. Ovathan hänen juurensa metallissa.
– Soitin rumpuja varmaan kymmenessä rockbändissä täällä Uppsalassa, mutta metallista innostuin vasta, kun muuan musiikkivideoistaan tunnettu Jonas Åkerlund ehdotti minulle pestiä bändissä nimeltä Maninnya Blade.
– Olin hetkessä thrash metalin pauloissa ja soitin bändissä parin vuoden ajan. Sitten he muuttivat nimensä Hexenhausiksi ja sain kenkää. Se johti muuten tavallaan E-Typen syntyyn.
– Suutuin erottamisestani niin paljon, että myin rumpuni ja päätin alkaa tehdä omaa musiikkia. Ostin Atari-tietokoneen ja ajattelin tehdä ”vähän” kaupallisempaa, tarttuvampaa ja melodisempaa musiikkia. Siitä tuli E-Typea.
Monella metallinkuuntelijalla tuntuu olevan salainen pahe ysäridiskon ja E-Typen suuntaan. Erikson ymmärtää tämän.
– Luulen asian johtuvan siitä, että E-Type on silkkaa rockia ja heviä, mutta dance-musiikin muodossa, hän nauraa.
– E-Typen keikatkin olivat aina enemmän rockshow’ta. En jaksanut yhtään sitä, että dance-bändeillä oli lavalla vain muutamat synat ja tanssijoita. Halusin sinne valoja ja savua, tulta ja tappuraa kuten rockissa.
– Nämä maailmat eivät ole niin kaukana toisistaan kuin moni luulee. Olen joskus sanonut, että kaikkien aikojen paras eurodiskokappale on Iron Maidenin Run to the Hills. Kuuntelepa nyt sitä rytmiä ja melodiaa! Tanssiksihan se pistää.
Erikson myöntää haikailleensa pitkään metallin pariin, jotta pääsisi kokemaan oman rockmomentuminsa. Dampf mahdollistui koronan myötä, kun kaikilla oli yhtäkkiä aikaa.
– Kaksikymmentä vuotta sitten soitimme E-Typen kanssa Eurometal-rundin, jolla soitimme metallisovituksia biiseistämme, Erikson muistelee.
– Vielä silloin ajattelin, että metallilaulajan pitää vetää korkealta ja kovaa, ja vaikka rakastin överimelodisia metallibändejä kuten Dragonforcea, Rammstein sai minut ymmärtämään, että voin laulaa ihan omalla tyylilläni.
– Viitisen vuotta sitten aloin taas keräillä vinyylejä, ja yhtäkkiä minusta tuntui kuin olisin ollut taas 80-luvulla. Muistin ajan, jolloin bändit kuulostivat itseltään ja ne tunnisti sekunneissa. Päätin tehdä täysin itseni kuuloista metallia.
– Kun ensimmäisiä kappaleita alkoi syntyä ja huomasin ajattelevani, että eihän metallissa VOI tehdä näin, tiesin olevani oikeilla jäljillä. Tein kappaleita niin pitkään, että ne kuulostavat minusta vain Dampfilta.
Metalliin Erikson peräänkuuluttaa rohkeutta: niin paljon kuin hän siitä pitääkin, genressä on hänen mukaansa liikaa kirjoittamattomia sääntöjä. Varsinkin raskaammassa metallissa väistellään tarttuvimpia melodioita ja sovituksia.
– Kun kuuntelen Legion of the Damnediä, Asphyxiä, Witcheryä tai Kreatoria, diggailen meiningistä täysillä, mutta heti perään mietin, että nämäkin muusikot haluaisivat taatusti joskus revitellä melodioilla, hän toteaa.
– Päätin heti Dampfin pystyttäessäni, että tässä bändissä on mahdollista kaikki. Jos minulta syntyy hidas ja doomahtava kappale, josta tekee mieli tehdä balladi, teen sellaisen. Jos jokin duurimelodia tuntuu hullulta, teen sen todellakin. Jos johonkin äärimetalliseen riffiin tekee mieli kirjoittaa äärimmäisen ruotsalainen melodia, olkoon niin.
– En halunnut tehdä vain E-Type-henkistä diskoheviä, vaan jotain sellaista, missä rakkauteni vallattomia melodioita sekä death-, thrash-, black- ja industrial metalia kohtaan saa kukkia valtoimenaan.
Seuraavaksi Dampf aikoo lähteä kiertueelle ja soittaa kesän aikana neljä keikkaa myös Suomessa. Erikson lupailee laittavansa peliin kaikkensa ja pystyttävänsä itsensä ja bändinsä näköisen rockshow’n.
– Jos Dampfista tulee bändi, joka ei iske kehenkään, riski on kannattanut, koska tiedän tehneeni juuri niin rajatonta metallia kuin halusin. Jos taas onnistuin luomaan jotain ihan uutta, olen todellakin saavuttanut päämääräni.
Julkaistu Infernossa 5/2022.