Whitesnaken nimi kuuluu selkeästi raskaan rockin suurimpien legendojen joukkoon. Bändi sai alkunsa 1970-luvun lopulla sen jälkeen, kun laulaja David Coverdale oli kuulunut vuosien 1973–76 aikana Deep Purplen kokoonpanoon ja tehnyt sen myötä läpimurtonsa tähtisarjaan.
Aluksi Coverdale teki kaksi soololevyä (White Snake, 1977, ja Northwinds, 1978), joita tukeneiden kiertueiden aikana miehen taustalla soitti The White Snake Band -kokoonpano. Varsinainen Whitesnake syntyi vuonna 1978. Bändin sen jälkeinen historia on niin täynnä erilaisia vaiheita, että siitä kiinnostuneen voi hyvillä mielin ohjata vaikkapa erilaisten verkosta löytyvien historiikkien äärelle.
Toukokuun alussa ilmestynyt Flesh & Blood on joka tapauksessa kolmastoista Whitesnake-albumiksi laskettava kokonaisuus, ja Coverdale on hyvissä ajoin liikkeellä levyn markkinoinnin suhteen: haastattelupuhelu tulee jo helmikuisena iltana.
Mies tuntuu olevan täynnä energiaa ja hehkuttaa uutta levyä automyyjän innokkuudella. Erikseen pitää mainita se, kuinka Coverdale heittää brittiherrasmiehen kohteliaisuudella joka väliin haastattelijan nimeä sekä ilmauksia kuten ”bro” ja ”mate”. Se luo keskustelulle lämpimän pohjavireen.
– Kuten voit kuvitella, haastatteluja riittää. Eilen päädyin pikaiseen hammasoperaatioon, ja toimittajien kanssa jutteleminen alkoi käydä hyvin vaikeaksi, kun hammasta kolotti niin pahasti. Onneksi sain kaverin kautta nopeasti apua. Oma luottolääkärini oli Los Angelesissa katsomassa pirun KISSiä!
Vanhaa koulukuntaa
Flesh & Blood kuulostaa allekirjoittaneen korviin kahteen edelliseen levyyn (Good to Be Bad, 2008, ja Forevermore, 2011) verrattuna selkeästi enemmän hard rock -tuotokselta. Kitarat eivät ole niin metalliset ja yleisilme on muutenkin enemmän mallia old school.
– Tämä on todella mielenkiintoista, kuomaseni. Jokaisella on omanlaisensa käsitys. Minulle on muun muassa sanottu, että levy on samankuuloinen kuin Slip of the Tongue [1989], Coverdale aloittaa.
– Itse en kuitenkaan halua tehdä sen kummempia vertailuja. Näen vain sen tietyn punaisen langan, joka on ollut siellä ihan alusta asti, Trouble-levystä [1978] ja jopa kahdesta sitä edeltäneestä soololevystäni lähtien. Whitesnake-identiteetti on ollut aina läsnä.
– En myöskään koskaan vertaile soittajiani edellisiin jäseniin, enkä halua vertailla uuden levyn kaupallista menestystä edellisiin levyihin. Minä en vain harrasta vertailuja, Toni.
Kun vähän houkuttelee, pientä vertailun kaltaista analyysiä alkaa silti tulla.
– Minusta meidän niin sanottu paluulevymme Good to Be Bad muistutti enemmän aivan alkuaikojen levyjä. Sen takia halusin aloittaa seuraavan albumin, Forevermoren, kappaleella Steal Your Heart Away, koska se oli mielestäni loistava silta varhaisen ja tämän vuosituhannen Whitesnaken välillä.
– Tällä uudella levyllä taas on mukana materiaalia, joka muistuttaa Bloody Luxuryn [Saints & Sinners 1982] ja Wine, Women an’ Songin [Come an’ Get It, 1981] kaltaisia boogiepohjaisia paloja. Mielestäni levyn avaussingle Shut Up & Kiss Me on tehty ihan samasta puusta.
Kitaristit näyttävät kaikki taitonsa
Whitesnaken taivalta ovat leimanneet useat miehistönvaihdokset, mutta myös se, että Coverdalellä on aina ollut rinnallaan valovoimaisia kitaristeja kuten John Sykes ja Adrian Vandenberg. Kitaristit ovat myös toimineet Coverdalen säveltäjäpareina.
Aiemmin muun muassa Lion- ja Bad Moon Rising -bändeissä soittanut Doug Aldrich ja Wingerissä kannuksensa hankkinut Reb Beach liittyivät Whitesnakeen vuonna 2002, kun Coverdale kokosi bändin uudelleen vuonna 1997 alkaneen tauon jälkeen.
Aldrich poistui omille teilleen vuonna 2014. Jo edellisellä Whitesnake-levyllä, nimensä mukaisesti Coverdalen Deep Purple -aikaisia kappaleita kierrättäneellä The Purple Albumilla Aldrichin paikan otti Joel Hoekstra, joka on soittanut muun muassa Night Rangerissä ja tekee parhaillaan yhteistyötä Cherin kanssa.
– Minun ja Dougin välinen yhteistyö oli niin hedelmällistä, ettei Rebillä ollut koko sinä aikana kunnollista tilaisuutta esitellä omia säveltäjänlahjojaan. Nyt hän oli äärimmäisen motivoitunut tekemään kappaleita. Samoin Joel, joka ei päässyt vielä The Purple Albumilla esittelemään luonnollisestikaan kuin soitto-osaamistaan.
– Joel aloitti soittamisen hyvin nuorena sellolla ja pianolla. Hän on äärimmäisen lahjakas, mutta myös joukkuepelaaja. Meillä oli selkeä yhteinen näkemys kappaleiden suunnasta, eikä kukaan yrittänyt pakottaa jotain tiettyä juttua mukaan. Sama meininki jatkui, kun muu bändi tuli mukaan sovittamaan kappaleita. Tämän päivän Whitesnake on hyvin terve ympäristö musiikintekemiselle.
Coverdale kehuu vuolaasti myös vanhaa yhteistyötoveriaan rumpali Tommy Aldridgea, joka teki ensiesiintymisensä yhtyeen riveissä vuoden 1987 Still of the Night -musiikkivideolla. Muun muassa Black Oak Arkansasissa sekä Ozzy Osbournen ja Gary Mooren bändeissä kannuttanut Aldridge soitti Slip of the Tongue -levyllä ja monilla myöhemmillä kiertueilla, mutta palasi levyttävään Whitesnakeen vasta The Purple Albumilla.
– Kun Tommy saapuu paikalle, kaikkien soitto paranee heti automaattisesti kymmenen prosenttia. Nytkin hän oli tehnyt kotiläksynsä ja kuunnellut tarkkaan sävellysten demonauhoitukset. Kun yhteisharjoituksemme alkoivat, tuli valtavan voimakas ”vanha jengi koossa taas” -fiilis, Coverdale intoilee.
Polvivaivat uhkasivat uraa
Ei ollut lähellekään itsestään selvää, että Flesh & Bloodia ylipäänsäkään pantiin alulle. The Purple Albumin julkaisun aikoihin mediaan ilmestyi haastatteluja, joissa Coverdale antoi ymmärtää varsin selkeästi, että Whitesnaken taru olisi ohi levyn ja sitä seuranneen kiertueen jälkeen.
– Kuvittelin ihan rehellisesti, että se tulisi olemaan viimeinen kiertueeni. Levyn ja albumin avulla pystyisin osoittamaan kunnioitustani Deep Purplelle heidän antamastaan mahdollisuudesta, jonka vaikutukset näkyvät yhä. Ajattelin, että näin voisin ikään kuin lopettaa urani samoissa merkeissä kuin se suuressa mittakaavassa alkoi.
– Jo silloin ihmiset kuitenkin kyselivät vielä yhden oikean Whitesnake-levyn perään. Faneille tuntui olevan tärkeää, että he saavat vielä aitoa tavaraa ja heidän osoittamansa rakkaus bändiä kohtaan palkitaan.
Mies pyörsi puheitaan varsin nopeasti ja kertoi kiertueen antaneen uutta virtaa. Laulaja muistuttaa nyt myös siitä, että hän on suunnitellut musiikkiuransa lopettamista myös aiemmin – ja poistunutkin useaan otteeseen bisneksen parista.
– Olen koettanut eläköityä useammin kuin Frank Sinatra. Itse asiassa koko vetäytymisajatus huvittaa minua, kun ajattelen sitä nyt. Tällä kertaa suurimpana syynä lopettamisidealle olivat kuitenkin pahat polvivaivani. Ne alkoivat Good To Be Badin aikoihin ja muuttuivat vuosi vuodelta pahemmiksi. Molemmissa polvissani oli nivelrikko. Koko prosessi aiheutti minussa valtavaa pelkoa, ja minä olen ihminen, joka ei ole tottunut pelkäämään.
Kovia kipuja pidettiin kurissa lääkkeillä ja toimenpiteillä. Coverdale onnistui esiintymään keikoilla.
– Kukaan ei tiennyt, että lavalla on pahasti oireileva mies. Vuoden 2016 kesäkeikoilla kipupiikit ja muut tukitoimet eivät kuitenkaan enää auttaneet. Alkoi käydä todella selväksi, että jos minua ei operoitaisi, päätyisin pyörätuoliin.
– Toisaalta olisin voinut päätyä leikkauksen jälkeenkin siihen tilaan, että pystyisin vain seisomaan ja laulamaan. Ja sitä en halua, liike ja koko näyttävä esillepano on minulle olennainen osa keikkoja. Se oli siis hyvin pelottavaa aikaa ja minun piti pohdiskella monenlaisia asioita, laulaja muistelee.
– Luojalle kiitos kaikki meni lopulta hyvin. Leikkauksen jälkeen olin vuoden kuntoutuksessa. Suunnittelin aluksi, että keskityn pelkästään siihen. Sitten muun muassa Frontiers-levy-yhtiö otti minuun yhteyttä ja suunniteltu toipumisvuosi vaihtuikin työnteoksi. Yksi iso syy, että jatkan levyjen tekemistä onkin juuri se, että eri tahot lähestyvät minua ja pyytävät lisää materiaalia.
Uuden Flesh & Bloodin lisäksi Coverdale on ollut työstämässä esimerkiksi vuoden 1984 Slide It In -klassikkoalbumin laajaa erikoisversiota, joka sisältää peruslevyn lisäksi vaihtoehtoisia miksauksia, demoja, ennen julkaisemattomia kappaleita ja ideanpätkiä. Vuonna 2017 samantyylisen käsittelyn sai mainitun Still of the Night -superhitin sisältänyt 1987-levy.
Viime kesänä Whitesnake teki 33 keikan mittaisen USA:n-kiertueen Foreignerin ja Jason Bonhamin kanssa.
– Täytyy myöntää, että tämä on ollut uuvuttavaa aikaa. Leikkauksen jälkeen minulla esimerkiksi oli niin rankka lääkitys, että se vaikutti muistiini. Kyselin jälkeenpäin Rebiltä ja Joelilta muutamista kappaleista, että kukas näitä on säveltänyt, ja he kertoivat, että minä, Coverdale nauraa.
– Minulla on kuitenkin ollut yksinkertaisesti aivan liian hauskaa näiden juttujen parissa, että voisin vielä luovuttaa. Haasteita on ollut valtavasti, mutta tekemisen ilo voittaa kaiken.
Vaikutteita Motown-levytyksistä
Kesken jutustelun Coverdale kyselee toimittajan lempikappaleita Flesh & Blood -levyltä. Pasmat menevät hetkeksi sekaisin, ja Coverdale purskahtaa hyväntahtoiseen nauruun.
– Sainpahan käännettyä asetelmia tässä haastattelussa!
Kehun muun muassa Always & Foreverin ilmavaa ja äärimmäisen melodista otetta. Se vie ajatukset Slide It Iniltä löytyvän Guilty of Loven kaltaisiin pophenkisiin Whitesnake-kappaleisiin.
– Minun korviini Always & Forever kuulostaa hyvin Motown-vaikutteiselta. Kaikki eivät välttämättä kuule sitä suurta vaikutusta, joka 1960-luvun Motown-soulilla on ollut Whitesnaken musiikkiin. Kun riisuu kappaleista äänekkäät kitarat ja rummut, huomaa, että alla on kappale, jonka olisi voinut esittää Four Tops tai The Temptations.
– Tämä on Whitesnaken identiteetin yksi puoli, jota todella rakastan. Se oli läsnä jo Troublella, esimerkiksi The Time Is Right for Love -kappaleessa, tai edellisillä levyillä biiseissä All For Love ja Love Will Set You Free. Tämäntyyppisissä kappaleissa on runsaasti soul- ja r&b-vaikutteita, ja esimerkiksi harmoniakitarat korvaavat sen, mitä tyylipuhtaissa Motown-kappaleissa tehtäisiin jousisoittimilla, Coverdale analysoi.
Toinen vaikutuksen tekevä kappale on Gonna Be Alright. Siihen liittyen Coverdalellä on kertoa pienimuotoinen paljastus.
– Kappaleen alkuperäinen riffi on kotoisin niiltä ajoilta, kun tein yhteistyötä Jimmy Pagen kanssa [vuonna 1993 julkaistulla Coverdale•Page-levyllä]. Jos olisimme tehneet vielä toisen levyn yhdessä, olisin esitellyt sen Jimmylle. Nyt kävikin niin, että noin 25 vuotta myöhemmin näytin sen Joelille, joka innostui ideasta heti.
– Meillä on Joelin kanssa voimakas yhteys. Säveltäminen on parhaimmillaan kuin musikaalista keskustelua. Dialogi pulppuaa, vuoropuhelu vain tehdään laululla, kitaralla tai vaikkapa pianolla. Gonna Be Alrightin tapauksessa Joel täydensi hienosti ne paikat, jotka minulta vielä puuttuivat. Haluan ehdottomasti kokeilla kappaletta myös lavaolosuhteissa, Coverdale ennustelee helmikuussa. Tätä kirjoittaessa kappale onkin jo esitetty pari kertaa keikoilla.
Flesh & Bloodin oli alun perin tarkoitus ilmestyä jo keväällä 2018, mutta ilmestymispäivää siirrettiin pariinkin otteeseen.
– Taustalla oli monenlaisia ongelmia. Pahin juttu oli kuitenkin se, että kodissani oleva studiokalusto yksinkertaisesti hajosi viime vuonna. Olimme levyn kanssa jo 85-prosenttisesti valmiita ja se oli todella painajaismainen tilanne. Meidän piti palkata spesialisteja korjaamaan laitteet, ennen kuin pystyimme jatkamaan.
– Siinä vaiheessa Foreigner-kesäkiertueemme oli jo sovittu, joten levyteko joutui tauolle. Halusin niin sanotusti koeajaa uudet polveni ja nähdä, että ne kestävät vielä lavalla olemista. Minulla ei ollut pokkaa sopia suoraan valtavaa maailmankiertuetta, vaan tahdoin kokeilla homman toimivuutta ensin lyhyemmällä kiertueella.
– Kiertue meni loistavasti ja sanoin agentilleni, että aletaan järjestellä laajempaa maailmankiertuetta. Jälkeenpäin katsottuna levyn ilmestyminen vasta nyt tuntuu erittäin hyvältä ajoitukselta.
Flesh & Blood World Tour 2019 alkoi huhtikuussa ja tuo Whitesnaken jälleen Suomenkin kamaralle, Tampereen paluun tekevälle Sauna Open Air -festivaalille heinäkuussa.
Uusi levy saa huomiota
Coverdale intoutuu useammassakin kohdassa haastattelua ylistämään suunnilleen jokaista elämässään vaikuttavaa ihmistä yhtyetovereista perheeseen ja vaimoonsa Cindyyn. Äänenpainojen kiihkeydestä aistii, että mies todellakin arvostaa taustajoukkojaan.
– Vaimoni on suurin inspiraationi kappaleita tehdessä. Always & Foreverin nimikin tulee hääpäivänämme otetusta kuvasta, jonka hän on kehystänyt ja pistänyt oheen nuo kyseiset sanat. Tuumin, että siinäpä oiva nimi kappaleelle.
– Odotan jo malttamattomasti treenejä kiertuetta varten, vaikka tavallisesti vihaan, suorastaan inhoan harjoittelua. Jätkät osaavat totta kai kaikki vanhat biisit kuten Here I Go Againin tai Is This Loven, mutta haluan saada uusiakin kappaleita esille ja täydelliseen soittokuntoon.
Katsaus viimeisimpiin settilistoihin vahvistaa laulajan sanat todeksi: bändi todellakin soittaa noin kolmanneksen keikoistaan Flesh & Bloodin kappaleita. Vuosikymmeniä toimineelle bändille tällainen toiminta ei ole mitenkään itsestään selvää.
– Kun ajatus levyn tekemisestä pantiin käytäntöön, halusin todellakin varmistaa, että kaikki tehdään kunnolla. Vaikka ei pitäisi itse musiikista, jokaisen on pakko myöntää, että levyltä tai esimerkiksi Shut Up & Kiss Me -videolta aistii, että sen ovat tehneet ihmiset, jotka välittävät lopputuloksen laadusta aidosti!
Haastatteluun varattu aika alkaa loppua. Olisi kuitenkin kiinnostavaa tietää, onko Coverdale koskaan kokenut, että hänen pitkällä urallaan olisi kappaleita tai albumeja, jotka olisivat hänen mielestään ansainneet enemmän arvostusta.
Mies aloittaa vastauksensa hieman kaarrellen ja yllättävän puolustelevasti.
– Whitesnakehan on yhä varsin suosittu bändi, jos katsotaan levy- ja dvd-myyntiä. Kun minuun otetaan yhteyttä erilaisten julkaisujen tekemiseksi, olivat ne sitten uusia levyjä tai vanhojen albumien erikoispainoksia, vastapuolelle on aina selvää, että he jäävät projekteista varmasti voitolle, Coverdale pohjustaa.
– Kiertueet menestyvät, paitamyynti on huipussaan ja niin edelleen. Viime vuosina on silti välillä tuntunut, että valtavirtamedia ei ole pysynyt kärryillä sen suhteen, että Whitesnake on yhä toimiva voima, joka kannattaa ottaa huomioon.
– Teimme Dougin kanssa hienoja kappaleita Good to Be Badille ja Forevermorelle, mutta ehkä ne levyt eivät saaneet aivan riittävästi median huomiota. Sanoinkin monesti Dougille, että jos nyt olisi 1980-luvun loppu, olisimme kappaleilla ympäri Music Televisionia. Eihän sellaista tietenkään enää tapahdu, eikä samanlaista kulttuuria ja mediaympäristöä ole edes olemassa.
– Mutta paskat siitä. Olen hyvin tyytyväinen siihen, missä kantimissa asiat ovat juuri tällä hetkellä.
Julkaistu Infernossa 5/2019.