”Olin hetken aikaa varma, että bändin taru tulee jäämään yhden albumin ja muutaman ep-julkaisun mittaiseksi” – lue jättiläismäinen Katatonia-haastattelu, mukana myös Mikael Äkerfeldt ja Dan Swanö!

Kuva: Ester Segarra

Vastakohdat täydentävät toisiaan, sanotaan. Katatonian musiikki on paljastanut jo kymmenen albumin verran niin ihmismielen tyynimpiä kuin myrskyisimpiä puolia, mikä peilailee suoraan hahmoja sen taustalla.

Laulaja Jonas Renkse suhtautuu kaikkeen rauhallisesti, pienellä varauksella, eikä ota mitään Katatoniaan liittyvää itsestäänselvyytenä. Hän huokuu vetäytyvää vaatimattomuutta ja pitää tiukasti kiinni Katatonian visiosta, mutta kokee elämäntyönsä olevan usein myös tuulen vietävänä.

Kitaristi Anders Nyström puolestaan antaa ehdottomilla ja voimakkailla ajatuksillaan itsestään intohimoisen ja kiihkeän kuvan. Hän haluaa pitää kaikki langat tiukasti omissa käsissään eikä peittele itsevarmuuttaan Katatoniaan liittyvän vision suhteen. Hän vaikuttaa jopa hyökkäävältä tämän vision tullessa uhatuksi.

Nämä voimakastahtoiset persoonat ovat onnistuneet yhdistämään kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti luovuutensa jo neljännesvuosisadan ajan. Tästä kipinöinnistä on syntynyt niin välitöntä musiikkia, että Katatonia herättää kuulijakunnassaan äärimmäisiä tunteita, tekipä kaksikko sitten bändin nimissä melkein mitä tahansa.

Erottamattomuus

Tällainen vuosikymmeniä jatkunut ystävyys ei ole mikään itsestäänselvyys. Sekä Renkse että Nyström tiedostaa asian, ja miehet löytävät juuret ainutlaatuisille väleilleen henkilökohtaisuuksien yläpuolelta.

Renkse: – Tärkein side on tietenkin musiikki. Katatonia. Se on ollut aina yhteinen visiomme, josta on muodostunut lopulta myös elämäntyömme. Erikoiseksi asian tekee se, että tämä tietty visio oli olemassa hyvin varhaisesta vaiheesta alkaen.

Nyström: – Välillä on ollut hämmentävää huomata, miten erilaisia saatamme olla ihmisinä, mutta kuinka musiikilliset ja musiikkiin liittyvät visuaaliset näkemyksemme kohtaavat täysin. Sanokaa sitä vaikka sattumaksi, mutta harva muusikko löytää tällaista sielunkumppaniartistia yhtä nuorena. Jos ikinä.

Molemmat kokevat bändielämän karuimpien puolien vain vahvistaneen tätä sidettä. Näin jopa siinä määrin, ettei kumpikaan usko välien rakoilevan enää ikinä, toi Katatonia tai elämä mukanaan millaisia esteitä tahansa.

N: – Aluksi olimme vain kavereita, mutta sittemmin meistä on tullut bändikavereita ja Katatonian myötä myös bisneskumppaneita. Ennen kaikkea tällaiset välit, lähipiirimme, bändikaverimme ja monet vuodet ovat aiheuttaneet sen, että koen meidän olevan nykyään enemmän perhettä. Ja perhehän on tunnetusti paras. Ja pahin!

R: – Uskon että olisimme ystäviä ilman Katatoniaakin. Olen tutustunut elämäni aikana lukemattomiin ihmisiin ja muusikoihin, enkä voi sanoa näkemysteni osuneen yhteen kenenkään muun kanssa niin voimakkaasti kuin Andersin kanssa jo vasta soittoa opettelevina kakaroina. Aikana, jolloin vasta etsimme itseämme.

N: – Jotakin tästä kertonee se, etten osaa kuvitella elämääni ilman Katatoniaa ja sitä myöten ilman Jonasta. Olemme tunteneet käytännössä koko aikuiset elämämme. Tästä on muodostunut meille elämäntapa, jonka murentuminen hajottaisi käytännössä kaiken meidän ja monien muiden ihmisten ympäriltä.

Eristäytyneisyys

Nyström–Renkse-kaksikon rakentama kupla on vahvistunut aikojen kuluessa niin läpitunkemattomaksi, että siitä on muodostunut Katatonian kantava rakenne. Muita jäseniä on tullut ja mennyt, mutta Renkse ja Nyström eivät suostu myöntämään, että tämä johtuisi puhtaasti heidän eristäytyneisyydestään.

N: – Tietenkin toivomme jokaisen kokoonpanon olevan ”se viimeinen”. Se ei vain ole mahdollista, kun kaverit vaikuttavat bändissä toistakymmentä vuotta ja panostavat tähän kaikkeen niin paljon, että se vaikuttaa heidän perhe-elämäänsä, päivätyöhönsä tai muihin bändeihinsä. Jossain vaiheessa nämä asiat alkavat riidellä keskenään.

R: – Vaikka asiaa kaunistelisi miten, Katatonia ei ole ollut kenellekään muulle yhtä merkittävä henkireikä kuin minulle ja Andersille. Muiden vaikutus kuuluu jokaisella levyllä, mutta tosiasia on, että pidämme Andersin kanssa tiukasti kiinni kaikesta Katatonian musiikista sen visuaalisuuteen.

N: – Jokaisen jäsenen eroaminen on ollut meille valtavan raskas isku. He eivät ole olleet ainoastaan rumpaleita tai kitaristeja tai basisteja, vaan erittäin tärkeitä ystäviä. Menetys on ihan samanlainen kuin kenen tahansa ystävän kohdalla. Sen ymmärtää vasta, kun niitä yhteisiä hetkiä kiertueilla, studiossa tai treeneissä ei enää ole.

R: – Meille Katatonia on elämäntyö ja suurin intohimomme musiikissa. Se ei voi olla sitä kaikille muille. Jos luova muusikko kokee, ettei hänen oma äänensä kuulu pohjimmiltaan meidän kahden luomassa musiikissa, tämä johtaa pitkän ajan kuluessa helposti siihen, että katse kääntyy oman musiikin tekemiseen.

Nyström löytää soittajien vaihtuvuudesta hyviäkin puolia. Hänen mukaansa bändi syntyy kivuliaimpienkin jäsenvaihdosten myötä aina uudelleen. Vahvempana kuin koskaan.

– Kun ajattelen vaikkapa Daniel Liljekvistin tai Fredrik Norrmanin lähtöä bändistä, ajatus heidän menettämisestä tuntuu edelleen vaikealta. Miten voi löytää yhtä hyvän tai sitoutuneen rumpalin kuin Daniel? Tai miten korvata viisitoista vuotta bändissä vaikuttanut, sen pahimmissakin kriiseissä mukana ollut Fredrik?

– Asia pitää osata kääntää niin päin, ettei kukaan ole korvaamassa ketään. On vain eri lukuja Katatonian pitkässä historiassa. Kun Mojjo [uusi rumpali Daniel Moilanen] liittyi bändiin, opin asian kantapään kautta. Mojjo ei ole kuin Liljekvist, mutta hän antoi erilaisuutensa ja energiansa ansiosta ihan uutta potkua Katatonian olemukselle.

Tasapainoisuus

Mullistuksista huolimatta Katatoniaa on hankala kokea erityisen myrskyisäksi kokoonpanoksi. Varsinkin kulunut vuosikymmen maalaa mielikuvan bändistä, joka ei juuri rock’n’roll-elämässä paistattele. Renkse ja Nyström kokevat tämän elintärkeäksi syyksi sille, että bändi on yltänyt näinkin pitkään ikään.

R: – On niitä rokkiaikojakin eletty, mutta elämämme kiertueilla on ollut pitkään aika rauhallista, koska… emme me tästä ainakaan nuorene! Itse huomasin jo aikoja sitten, että valvominen ja ryypiskely merkitsevät minulle aika lailla huonoa keikkaa seuraavana päivänä. Kun astelee yleisön eteen joka ilta, tällainen ei tule kyseeseen.

N: – Elin aikoinani rajua elämää, mutta se on ollutta ja mennyttä. Se jatkuva veitsenterällä oleminen ja arvaamattomuus kuului ehdottomana osana elämääni, mutta nyt uskallan sanoa, että jos olisin jatkanut sillä tiellä joskus viitisentoista vuotta sitten, Katatoniaa ei olisi enää tässä muodossa olemassa.

Katatonian historiaan muodostuneen säännön mukaan yhtye nousee sitä korkeammalle, mitä syvemmällä vaikeuksien kierteissä se käy. Vuosien varrelle mahtuu aallonpohjia, mutta murtumispisteitä löytääkseen on matkattava vuosikymmenten taakse.

N: – Olimme joskus todella ehdottomia, kaiken suhteen. Bändi pysyi kasassa 90-luvun alussa vain siksi, että minä sävelsin musiikin ja Jonas kirjoitti sanoitukset, vaikka en osannut soittaa eikä Jonas osannut sanoittaa. Se oli sellainen kauhun tasapaino, joka olisi voinut hajota hetkellä millä hyvänsä, mutta siinä oli tietty ehdoton reviirijako.

R: – Haastamme edelleen toisemme tavoilla, joihin vain me kaksi kykenemme. Olemme toisaalta sukulaissieluja, mutta kyseenalaistamme kaikki tekemisemme, jos siihen on syytä. Erona on se, ettemme ole enää alle parikymppisiä ja suhtaudu kaikkeen kylmällä joko–tai-asenteella.

N: – Lopunaikoja olemme eläneet vain kerran, ennen Brave Murder Dayn julkaisua. Silloin olin hetken aikaa varma, että Katatonian taru tulee jäämään yhden albumin ja muutaman ep-julkaisun mittaiseksi.

Itsemurha

Dance of December Souls -debyyttialbumin jälkeen, vuonna 1995, elettiin aikoja, jolloin Renksen ja Nyströmin välit eivät olleet niin sementoidut kuin myöhemmin.

Katatonian toisen albumin julkaisua edelsi tapahtumaketju, jonka myötä bändiä ei ollut hetkeen olemassa kahden erottamattomina pidetyn visionäärin ajauduttua kovin lopullisen oloiseen välirikkoon.

N: – Tilanne tuntui maailmanlopulta. Olimme alle parikymppisiä turhautuneita kakaroita, jotka omivat musiikkiaan mustasukkaisesti eivätkä meinanneet löytää vakaata kokoonpanoa bändiinsä. Kukaan muu ei pystynyt seuraamaan sivusta sitä jatkuvaa kiistelemistä musiikin jokaisesta pienimmästäkin yksityiskohdasta.

R: – Tätäkin tarinaa on tosin suurenneltu vuosien varrella, ja ymmärtäähän sen. Jos tällainen riita tapahtuisi kenen tahansa välillä, se olisi ihan arkipäiväistä. Se olisi elämää. Siinä vaiheessa, kun sellainen koskettaa bändiä, se vaikuttaa sen kaikkiin jäseniin, kuulijakuntaan ja koko bändin historiaan.

N: – Katatonian historiasta katosi omasta syystämme ainakin vuosi. Jos tilanne olisi ollut täysin meistä itsestämme kiinni, se olisi saattanut olla Katatonian loppu. Toisaalta, samasta syystä koko bändin tulevaisuus muuttui täysin, ja jälkikäteen on helppoa sanoa, ettei mikään olisi nykyään samoin ilman tapahtunutta.

Juuri ennen For Funerals to Come -ep:tä (1995) bändiin liittynyt Fredrik Norrman muistelee näitä kaoottisia aikoja hämmennyksellä. Hän seurasi tilannetta pahimman myrskynsilmän reunalta.

– Olin juuri pääsemässä sisälle Katatonian musiikkiin, kun sain yllätyksekseni puhelun Jonasilta. Tämä kertoi Katatonian tien tulleen päätökseensä. En osannut suhtautua siihen oikein mitenkään, koska olimme perustamassa October Tidea ja säveltämässä Rain Without End -albumia vain pientä hetkeä myöhemmin.

Samaan aikaan, kun Renkse kiirehti käynnistämään October Tidea Norrmanin kanssa, Nyström oli ehtinyt suunnitella Dan Swanön kanssa jatkoa Katatonialle.

– Olimme aikeissa jatkaa puoliksi salaa Katatonian nimissä levyttämistä ja tehdä musiikkia samassa hengessä kuin Andersin Diabolical Masquerade -projektin kanssa. Anders olisi yhtä kuin Katatonia eli säveltäisi musiikin. Minä äänittäisin, soittaisin levyllä ja vaikuttaisin hiljaisena kumppanina taustalla, Swanö kertoo.

Swanö

– Andersilla oli selkeä visio, mihin suuntaan hän halusi viedä musiikkiaan. Hän kutsui sitä Chris Isaak -metalliksi, mikä olisi voinut olla todella, todella mielenkiintoista! Tunnelma oli kuitenkin jotenkin… väärä. Se oli selviytymistaistelua. Taistelua, jonka keskellä kaikki muut tiesivät, mitä oli tehtävä.

Katatonia-kaksikko oli täysin vastahakoinen olemaan missään tekemisissä keskenään. Lähipiirin piti tulla hätiin.

– Olin sopivan ulkopuolella tilanteesta, joten järjestimme erään illan aikana Jonasin ja Andersin samaan baariin. Se oli ainoa keino. Ei kulunut kauhean kauan, kun kaverit hehkuttelivat jo uusimpia bändilöydöksiään. Tiesin, että kaikki oli oikeasti näin pienestä kiinni ja pian Katatonia eläisi taas, Norrman sanoo.

– Tilanne oli tosin Jonasin puolesta täysin ehdoton, Swanö jatkaa. – Hän oli hurahtanut Katatonian kadonneen vuoden aikana täysin Kentin ensimmäiseen tai toiseen levyyn ja halusi tuoda sitä soundia Katatoniaan – heidän tavallaan, eli tehdä siitä melankoliasta vielä monotonisempaa ja hypnoottisempaa.

– Jonas halusi toteuttaa visiotaan ja Anders oli täydellinen säveltäjä sille, Norrman lisää. – He eivät välttämättä halunneet sitä tuolloin myöntää, mutta Katatonia oli alusta alkaen osiensa summa. Jonas tarvitsi Andersia ja päinvastoin. Se ainutlaatuinen soundi kuului jo Katatonian debyytillä, mutta kiteytyi vasta tämän romahduksen jälkeen.

Aavistus

Vuonna 1996 ilmestynyt Brave Murder Day on Katatonian tuotannossa monella tapaa ainutlaatuinen albumi. Monotoninen, kylmä ja hypnoottinen levy vaikuttaa äärimmäisen määrätietoiselta, mutta totuus on ihan muuta.

R: – Vedin kyllä musiikkia tiettyyn suuntaan, mutta studioon mennessämme otimme valtavan riskin: meillä ei ollut yhtäkään kappaletta valmiina. Vain joitakin osia. Irrallisia ideoita. Meillä on usein studioon mennessä tarkalleen tiedossa, millainen albumista lopulta tulee, mutta tässä tapauksessa olimme liikkeellä puhtaasti aavistuksen varassa.

N: – Päädyimme työskentelemään äärirajoilla. Studioaikaa ei ollut hukattavaksi, joten äänitimme aina päivisin ja sävelsimme yön aikana kappaleen seuraavaa päivää varten. Tunnelmat olivat unettomuuden takia aika maanisia, mikä varmasti kuuluu musiikissakin, mutta suhtauduimme tähän kaikkeen kuin äärimmäiseen haasteeseen tai kokeiluun.

R: – Visiomme oli vahva, ja tiesimme, ettemme olleet varanneet studiota ihan turhaan. Meidän piti vain kyetä konkretisoimaan se aavistus. Aavistus metallista, joka liikkuu monotonisuudessaan sillä rajalla, ettei musiikissa tapahdu tuumaakaan liikaa, mutta juuri sen verran, että se pitää mielenkiinnon yllä.

Lopulta albumin kappaleet alkoivat ruokkia itse itseään. Sekä Renkse että Nyström myöntää eksyneensä niin syvälle musiikkinsa uumeniin, ettei heillä ollut lopulta täyttä kontrollia lopputulemasta.

R: – Saatoimme kirjoittaa ensin riffin, tehdä siitä samasta riffistä vain minimalistisella erolla toisenlaisen sovituksen ja kokeilla sitten, voimmeko jatkaa tämän saman riffin varassa minuutin… tai kolme… tai kuusi minuuttia! Se oli kuin hulluutta.

N: – Jokaisen kappaleen valmistuttua tiesimme tehneemme jotain ainutlaatuista, vaikka kaikki ratkaisut tuntuivat itse prosessin aikana järjettömiltä. Jonas piti vimmatusti kiinni vain yhdestä ja samasta rumpukompista, itse flirttailin mahdollisimman monotonisille kitarariffeille, ja kuinka ollakaan, tästä muodostui Katatonian uusi soundi.

Dan Swanö kertoo olleensa parikymmentä vuotta sitten hämillään Katatonia-kaksikon työskentelytavoista ja heittäytyneensä itsekin täysin mukavuusalueidensa ulkopuolelle, koska tiesi sen palvelevan riivattuja sävellyksiä.

– En tiennyt mitä ajatella kappaleista, mutta jokin kaverien määrätietoisessa innossa veti puoleensa. Päädyin tuottamaan ja miksaamaan albumin tavalla, josta en ollut todellakaan ylpeä. Se kylmä, kuiva ja eloton soundi oli jotain sellaista, mitä minun oli pakotettava itseni tekemään, Swanö myöntää.

– Jollain hämärällä tavalla kaikki palaset osuivat yksiin. En ollut vielä levyä miksatessani yhtään vakuuttunut lopputuloksesta, mutta siinä vaiheessa, kun äänitimme lauluja, huomasin etäisen lo-fi-tuotannon olevan juuri se piste, johon kajoamalla albumin olisi voinut tuhota täydellisesti.

Epäinhimillisyys

Kun Brave Murder Day oli saamassa muotoaan, Katatonia kohtasi vielä yhden massiivisen kriisin: vielä tuolloin myös bändin rumpaloinnista vastannut Renkse huomasi juuri lauluäänitysten alla menettäneensä äänensä.

– En tiennyt itsekään, sopisiko laulutapani albumille, varsinkaan sellaisena kuin se oli ollut Dance of December Soulsin aikaan. Sain pian huomata, että tämä oli pienin ongelmistani. Kykenin laulamaan puhtaita osuuksia juuri ja juuri, mutta yrittäessäni huutaa yhtään lujempaa, tuloksena oli ainoastaan heikkoa pihinää, laulaja muistelee.

– Koko albumin äänittäminen pelkillä puhtailla lauluilla ei ollut mahdollista. Olin jähmettyä kauhusta ajatuksesta, että laulaisin Day-kappaleen kokonaan. Lauluäänityksien ensimmäisenä päivänä tiesin, ettemme tule selviytymään tästä yksin. Olimme jo vähällä luovuttaa, jättää albumin siihen ja haudata Katatonian lopullisesti.

Apu löytyi muutaman sadan kilometrin päästä Tukholmasta. Opeth-yhtyeensä kuutisen vuotta aiemmin perustanut Mikael Åkerfeldt muistelee vuotta 1996 monien valtavien sattumien summana.

– Olimme äänittäneet Morningrisen, Opethin toisen albumin, vain jonkin aikaa aiemmin samoissa olosuhteissa Dan Swanön Örebrohon avaamalla Unisound-studiolla. Siellä tapahtui vaikka mitä. Opeth-albumin ja tulevan Katatonia-komennuksen ohella teimme Danin kanssa myös Edge of Sanityn Crimsonin äänityksiä, Åkerfeldt sanoo.

– Eräänä päivänä sain Jonasilta puhelun. Hän kertoi hieman kierrellen, että Katatonia on koottu uudelleen, he ovat parhaillaan studiossa ja ääni ei kulje millään. Pitkän puhelun päätteeksi hän kysyi jotain, mihin olisin suostunut vaikka heti puhelun aluksi. Jonas ja Anders halusivat minut mukaan levylle.

Brave Murder Dayn sävellysprosessia voisi sanoa spontaaniksi, ja Åkerfeldt naurahtaa välittömästi mainitessani tämän. Hän kertoo, että omien osuuksiensa äänitykset sopivat linjaan täydellisesti.

– Yhtenä iltana puhuin Jonasin kanssa puhelimessa, seuraavana aamuna olin jo Örebron-junassa ja sitä seuraavana aamuna taas matkalla Tukholmaan, eli emme ehtineet tehdä liian suuria valmisteluja. Itse asiassa en ollut kuullut kappaleista nuottiakaan studioon mennessäni, eikä minulla ollut mitään käsitystä, mihin olin ryhtymässä, Äkerfeldt kertoo.

mikael_åkerfeldt

– Enkä muuten kuullut niitä kappaleita studiossakaan ennen äänityksiä! Sain Jonasilta valmiit sanoitukset, joiden oheen hän oli kirjoittanut muutamia muistiinpanoja esimerkiksi matalammin muristavista tai korkeammalta huudettavista osuuksista, mutta muuten lähdin laulamaan kylmiltäni.

– Jälkeenpäin ajateltuna se sopi albumin epäinhimilliseen henkeen täydellisesti. Liika laulujen sovittaminen olisi saattanut tappaa levyn, mutta onnistuin jotenkin eläytymään kuulemaani musiikkiin. Ei ole lainkaan liioiteltua sanoa, että suurin osa kappaleista on äänitetty ensimmäisillä otoilla ja täysin vaiston varassa.

Åkerfeldt kertoo kokeneensa äänityksissä odottamattoman yllätyksen: Katatonian tuoreissa kappaleissa oli jotain tuttua.

– Seisoin äänityskopissa seuraavaa kappaletta odotellessa, kunnes kuulin kuulokkeistani riffin… Tuumasin hetken, miksi se kuulosti niin hemmetin tutulta. Hetken ajan pidin sitä sattumana, kunnes tajusin, että olin itse kirjoittanut sen! Olin Katatonian albumin äänityksissä ja kuulokkeissa soi oma riffini!

– Anders oli viettänyt paljon aikaa Opethin treeniksellä, ja olimme pyöritelleet joitakin riffejä ennen Morningrisen äänityksiä. Unohdimme ne näiden treenien jälkeen, mutta Anders ei selvästikään ollut unohtanut, koska tuo riffi oli päätynyt kuukausia myöhemmin heidän levylleen. En haastanut heitä oikeuteen asiasta!

Sattuma

Sekä Renkse että Nyström toteaa vuorollaan, että ottaisi mieluusti paljon kunniaa todelliseksi kulttiklassikoksi nousseesta Brave Murder Daystä. Kaksikko pitää albumia tänä päivänä kuitenkin harvinaisen kieroutuneena sattumien summana.

N: – Jos melkein koko Katatonian tuhonnutta välirikkoa ei olisi tapahtunut, olisimme todennäköisesti jatkaneet ainakin yhden albumin ajan Dance of December Soulsin tiellä. Tämän jälkeen, siinä vaiheessa, kun Jonasin ääni alkoi kärsiä, olisimme varmasti päätyneet muille poluille, mutta mitään Brave Murder Dayn kaltaista tuskin olisi syntynyt.

R: – Hyppäsimme tavallaan yhden albumin yli, ja Brave Murder Day on kuin kolmas levymme. Seuraaja toiselle levylle, jota ei koskaan syntynyt. Välirikkomme, pakon edessä syntynyt tapamme säveltää levy, Mikaelin osuus, Danin tapa miksata levy… Tämä rakennelma ei olisi pysynyt kasassa ilman kaikkia osiaan.

Brave Murder Day

N: – Tällä kertaa riski kannatti. Ihan yhtä hyvin voisimme muistella Brave Murder Daytä uramme kaameimpana fiaskona, mutta jotenkin paperilla epäkiinnostava musiikki oli täsmälleen sitä, mitä osa metallinkuulijoista kaipasi juuri tuolla hetkellä.

R: – Kaikki albumin ympärillä tapahtunut vahvisti välejämme Andersin kanssa ja kiteytti visiomme niin voimakkaaksi, ettemme ole enää koskaan kokeneet vastaavia ongelmia keskenämme. Katatonian luomistyön suurimmat haasteet ovatkin sittemmin liittyneet ihan muihin asioihin.

N: – Ehkä koko Brave Murder Dayn tärkein perintö on se, kuinka levy loi pohjan sille monotonisella tavalla särmikkäälle soundille, joka lähti elämään omaa elämäänsä Discouraged Onesin, Tonight’s Decisionin ja Last Fair Deal Gone Downin myötä. Tämä luovuuden vimma kesti yli vuosikymmenen, ennen kuin kohtasin aivan uudenlaisia demoneita.

Itseinho

Nyström viittaa muutamien vuosien takaiseen tilanteeseen, joka käänsi yllättäen Katatonian klassisen työnjaon lähes päälaelleen: bändi teki tuttavuutta tyhjän paperin kammoksi kutsutun mörön kanssa.

Totuttu tilanne, jossa Nyström oli vuodesta ja albumista toiseen säveltämisen suhteen Katatonian kivijalka, muuttui vuosikausiksi vuonna 2006 julkaistun The Great Cold Distance -albumin jälkeen.

– Elin vajaan vuosikymmenen todella vaikeita aikoja luovuuteni suhteen. Jälkikäteen on helppo osoittaa, mistä se johtui: otin liian paljon vastuuta Katatonian manageroimisesta. Halusin pitää langat niin tiukasti omissa käsissämme, että tein lopulta liikaa niitä töitä, jotka olisivat kuuluneet ihan oikeille managereille, Nyström myöntää.

– Tein kyllä koko ajan musiikkia, mutta se oli aika pakotettua. Sain huomata nopeasti, että mitä enemmän ajattelin tätä elämäntyötäni bisneksen kannalta, sitä suurempaa myrkkyä se oli luovuudelle. Se oli kuin itseinhoa.

Renkse otti varsinkin Night Is the New Day- ja Dead End Kings -albumeilla ansiokkaasti suuremman roolin säveltämisen suhteen. Säveltäminen ei ollut hänellekään helppoa.

– Mitä enemmän säveltää, sitä vaikeampaa siitä tulee. Voi kyllä kirjoittaa paperilla hyvänkuuloisia kappaleita, mutta rima ei vain ylity. Tämän takia meillä kestää aika kauan albumien julkaisun välillä. Teemme kyllä jatkuvasti musiikkia, vähintään levyn vuositahdilla, mutta julkaisemme siitä vain murto-osan, Renkse sanoo.

– Emme halua toistaa itseämme, mutta toisaalta soundissamme on tietty määrittelemätön raja. Syntyy herkkä tasapaino, kun haluaa olla uskollinen Katatonian soundille mutta toisaalta koetella sen rajoja ja edetä omien mukavuusalueidensa ulkopuolelle.

Nyström kiirehtii ylistämään Renksen tapaa kirjoittaa täsmälleen Katatonian ilmeeseen sopivaa musiikkia ja sanoituksia. Renkse on pelastanut hänen mukaansa Katatonian täydelliseltä perikadolta.

– Jos Jonasin ideat olivat vielä joskus yksittäisiä melodioita ja sovituksia, hän löysi itsestään pakon edessä huikean säveltäjän. Jonas etsi Katatoniasta ihan uudenlaisen, folkahtaviin akustisuuksiin ja melodisuuteen juontuvan puolen, enkä kykenisi itse koskaan säveltämään tällä tavoin, Nyström kehaisee.

– Myös Jonasin sanoitukset ovat entistä kryptisempiä. Kuin runoutta. Se on täysin ainutlaatuista. Olen varma, että jos Katatoniaa ei olisi olemassa, Jonas olisi arvostettu kirjailija tai runoilija! Minun onnekseni näin ei ole.

Haavoittuvaisuus

Katatonia yllätti sekä itsensä että kuulijakuntansa vuonna 2012 julkaistun Dead End Kingsin ja sitä seuranneiden kiertueiden jälkeen etsimällä musiikkiinsa paljaamman kulman.

Akustisen Dethroned & Uncrowned -albumin tai Sanctitude-livelevyn ei ollut tarkoitus edustaa Katatonian uutta suuntausta, mutta nämä siirrot vaikuttivat uuteen musiikkiin merkittävästi.

R: – Akustinen kiertue oli aluksi aivan hirvittävä kokemus. En ollut koskaan aiemmin tajunnut, miten turvallisen panssarin se meille tyypillinen särövalli antaa, ennen kuin huomasin istuvani lavalla vain oman ääneni ja akustisten soittimien varassa. Olo oli täysin alaston. Haavoittuvainen. Mutta samalla myös todella kiehtova.

N: – Kappaleista ei tullut vain säröttömiä akustisia versioista vanhoista sävellyksistä, vaan lähes kokonaan uusia kappaleita, jotka paljastivat meillekin ihan uusia puolia musiikistamme.

R: – Jouduimme hajottamaan sekä uusimmat että vanhimmat kappaleemme osasiin ja kokoamaan ne uudelleen. En aluksi tajunnut sitä itsekään, mutta alkaessani säveltää huomasin lähestyväni musiikkiamme ihan eri tavalla. Ihan kuin olisin ymmärtänyt Katatoniaa paremmin kuin ennen.

Usein toistettu sanonta kertoo, että parhaat kappaleet ovat sellaisia, jotka voi soittaa milloin tahansa akustisesti ilman että biisien luonne kärsii. Renkse ei allekirjoita tätä täysin varauksetta.

– Kun sävellämme, kaikki syntyy pienistä osasista, ja monesti kappaleemme ovat rungoltaan ja melodioiltaan hyvin yksinkertaisia. Niin yksinkertaisia, että niitä voi näppäillä ihan helposti akustisella kitaralla ja laulaa päälle tavoittaen silti sen alkuperäisen tunnelman.

– Tästäkin huolimatta nämä tunnelmat kaipaavat usein kerroksia. Jopa keskenään ristiriitaisia sellaisia. Musiikkimme on todella inhimillistä, eikä se saa olla liian sinut itsensä kanssa. Siksi Katatonian akustisuus, säröisyys, sanoitukset ja tunnelmat saavat riidellä keskenään hieman.

Vapaus

Uusi The Fall of Hearts ei ole ainoastaan Katatonian kymmenes kokopitkä. Se on myös tuore alku itsensä uudelleen rakentaneelle bändille, joka löysi tien ahtaimmasta vankilasta suurimpaan vapauteensa.

R: – Kun istuimme Andersin kanssa alas ideoidemme kanssa viime syyskuun alussa, elimme parikymmentä vuotta vanhoja aikoja uudelleen. Meillä molemmilla oli tukuittain omia raakileita, paljon pieniä ideoita ja ennen kaikkea niin vahva yhteinen visio tulevasta levystä, että koko albumi syntyi spontaanisti.

N: – Siinä oli hyvin paljon samaa henkeä kuin varhaisissa meiningeissämme. Tyylillisesti olemme liikkuneet kauaksi pois noista ajoista, mutta huomasimme kykenevämme luomaan silkkaa Katatoniaa pallottelemalla ideoita toisillemme ja tiesimme hyvin nopeasti, että levylle on syntymässä ihan omanlaisensa sielu.

Sitä ainutlaatuista henkeä The Fall of Heartsilta todellakin löytyy. Albumi tarjoaa polveilevaa tunnelmaa, jonka alkuperää on vaikeaa osoittaa, mutta Renkse ja Nyström löytävät sen lähteen omista kahleistaan vapautumisesta.

R: – Päätimme jo hyvissä ajoin päästää irti omituisesta ajatuksesta, joka on seurannut meitä aika pitkään: että kappaleiden tulee olla korkeintaan tietyn pituisia. Tämä voi kuulostaa aika erikoiselta, koska monesti ongelma on täsmälleen päinvastainen.

N: – Kappaleista jopa leikattiin osia, että niiden pituudet pysyisivät tietyissä normeissa. Se ei ollut ääneen sovittu sääntö, mutta huomasimme vapautuneisuuden vasta siinä vaiheessa, kun kiersimme akustisella kiertueella ja annoimme kappaleiden leijua vapaasti.

R: – Nyt annoimme musiikin elää rajattomammin. Tämän myötä monet The Fall of Heartsin kappaleista saattavat alkaa yhdestä paikasta ja päätyä johonkin ihan muualle. Tämä luo levylle erikoista jännitettä hieman samassa hengessä kuin vanhimmilla Katatonia-levyillä, joilla emme rajoittaneet itseämme mitenkään.

N: – Juuri arvoituksellisuus saa minut pitämään uudesta suuntauksestamme erityisen paljon. Olen usein sanonut, että jos vaistomme vie musiikkiamme johonkin suuntaan, sitä on vain uskallettava noudattaa. Joskus tämä vaisto voi johdattaa käsittämättömän oloisille teille, mutta sitä ei vain pidä ajatella liikaa.

Intohimo

Katatonia-kaksikko kertoo seisovansa nyt omilla jaloillaan tukevammin kuin vuosiin. Kumpikin on sinut roolinsa kanssa, mutta hyväksyy samalla tosiseikan, ettei Katatoniaa ole olemassa ilman molempia ytimiään.

N: – Kaikki Katatonian jäsenet ovat tärkeä osa rakennelmaamme, mutta vuodet ovat osoittaneet, että minä ja Jonas olemme tämän rakennelman perusteet. Siinä vaiheessa, kun osa perustuksista alkaa rapista liitoksistaan, toisen on kannateltava koko rakennelmaa tuplasti voimakkaammin.

R: – Parikymmentä vuotta sitten olisimme varmasti sanoneet, ettei Katatonian sota kaipaa yhtä miestä, mutta juuri nyt tiedän täysin varmaksi, ettei bändiä olisi olemassa ilman meitä molempia. Voimme kyllä säveltää tahoillamme katatoniamaista musiikkia, mutta tässä bändissä on kyse kemiasta, joka elää välillämme.

Renkse ja Nyström ovat toteuttaneet deathmetallisempaa puoltaan Bloodbathin riveissä, ja muitakin sivuprojekteja, kuten mainittu Diabolical Masquerade, on nähty. Kaksikko suhtautuu ajatukseen mahdollisista soololevyistä varauksin.

N: – Törmään usein sooloalbumeihin, jotka muistuttavat täysin tekijöidensä pääbändejä. Siinä kohtaa herää kysymys, onko sooloalbumeille tungettu ne ”oikeille levyille” kelpaamattomat kappaleet, onko pääbändi unohtumassa soolouran tieltä vai onko sitä timanttisinta musiikkia syntynyt oikeasti liikaa.

R: – Voisin varmasti tehdä soololevyn milloin vain, mutta en koe sitä tarpeelliseksi. Voin toteuttaa Katatoniassa kaikkea sitä, mitä haluan musiikillani ilmaista. Tämä jos mikä kertoo, ettei Katatonia ole kahden säveltäjän välinen kompromissi. Tämä musiikki edustaa omalla tavallaan täysin meitä kumpaakin.

N: – Jos joskus keksin täysin Katatoniasta irrallisen intohimon, toteutan sen ihan varmasti. Sanoisin kuitenkin, että niin kauan kuin Katatonia elää nykyistä hurmostaan, ette tule näkemään minun, Jonasin, Niklasin, Danielin ja Rogerin naamoja viiden itsenäisen sooloalbumin kansissa. Ehkä Katatonia ei ole vielä saavuttanut KISS-vaihetta!

KAINALOJUTTU:

Siunaus ja kirous

Rehellisellä ja intohimoisella musiikilla on tapana houkutella ympärilleen rehellisiä ja intohimoisia seuraajia, mistä Katatoniakin on elävä osoitus.

Katatonia_tattoo

Yhtyeen musiikki ja sanoitukset saavat omistautuvimmat fanit lainaamaan Renksen ja Nyströmin sukunimet itselleen, tatuoimaan kehonsa täyteen bändin sanoituksia ja löytämään elämän ja kuoleman hetkellä voimaa bändin sanoituksista. Samalla yhtä moni vaativa kuulija tuntuu haluavan bändin levyiltä ja keikoilta mahdottomia.

Jonas Renkse: – Monet suhtautuvat musiikkiimme todella henkilökohtaisesti. Se saattaa liittyä myös ikään. Musiikista tulee tietyssä iässä niin tärkeä osa omaa identiteettiä, että sitä kuvittelee omistavansa suosikkibändinsä. Jos seuraava levy ei kosketakaan enää samalla tavalla, se tuntuu valtavalta henkilökohtaiselta petokselta.

Anders Nyström: – Kun julkaiset uutta musiikkia, puolet kuulijoista on sitä mieltä, että olet muuttanut sitä liikaa. Toisen puolen mielestä et ole muuttanut sitä tarpeeksi. Kun julkaiset kalliin erikoisversion levystä, yksi syyttää rahastuksesta ja toinen on pettynyt, kun emme julkaisekaan tuplasti kalliimpaa jättipakettia.

R: – Tällaiset reaktiot ovat suurimpia mahdollisia kohteliaisuuksia, mitä muusikko voi saada. Valitsen milloin tahansa ennemmin ämpäritolkulla kuraa niskaan kaatavan ja luomuksista voimaa saavan fanikunnan kuin sen, ettei musiikkini kosketa ketään. Intohimoisen musiikin kohdalla jokaisella voimalla on oltava vastavoimansa.

N: – Vietämme kiertueilla paljon aikaa fanien kanssa, ja nämä ovat itselleni sekä hienoja että kauhistuttavia kokemuksia. Emme ole rokkitähtiä emmekä nauti huomion keskipisteenä olemisesta, ja itse suhtaudun aina pienellä varauksella kaikkeen tällaiseen. Minun on usein vaikea käsitellä niitä tarinoita, joita ihmisillä on kerrottavanaan.

R: – Kuvitelkaapa tilanne, jossa joku tulee kertomaan keikan jälkeen, kuinka musiikkisi ja sanoituksesi ovat auttaneet häntä niin paljon, että ne estivät häntä tekemästä itsemurhaa. Kuvatussa tilanteessa ei ole yhtäkään sanaa tai tekoa, jotka tuntuisivat sellaisen tunnustuksen arvoisilta, jolloin saattaa vaikuttaa hiljaisuudellaan jopa tylyltä.

N: – Jälkeenpäin niitä koskettavia tarinoita muistelee usein vielä suuremmalla hämmennyksellä. Sitä tajuaa vasta tilanteen jälkeen, miten paljon rohkeutta tällaisten tarinoiden jakaminen vaatii.

R: – Vähintään yhtä hämmentävä asia ovat lahjat, joita saamme varsinkin Etelä-Amerikan ja Meksikon kaltaisissa paikoissa. Joskus ne ovat todella kookkaita ja niistä näkee heti, että töihin on käytetty loputon määrä aikaa. Ne saattavat olla vaikkapa aidonkokoisia muotokuvamaalauksia arvokkaiden kehysten kera.

N: – Otamme tietenkin kaikki tällaiset huomionosoitukset vastaan ja arvostamme niitä sanoinkuvaamattoman paljon, mutta joskus niiden kuljetus voi aiheuttaa ongelmia. Silloinkin saattaa vaikuttaa hieman kiittämättömältä, jos erehtyy arvuuttelemaan, voiko kuljettaa esineitä kotiin asti.

R: – Mainitsemani muotokuvat katosivat matkalla Meksikosta Ruotsiin. Jossain päin Saksaa. Saimme kohdata vielä lisää hämmennystä, kun joku lentokentän työntekijä sattui tunnistamaan meidät niistä kuvista ja näki mielettömän vaivan toimittaakseen taulut meille, vaikkei hänellä olisi ollut mitään velvollisuutta siihen.

N: – Intohimoisimmat fanit voivat olla joskus pelottavia. Joskus on vaikea olla ajattelematta, kannammeko musiikillamme valtavaa vastuuta. Se on vain osattava kääntää päinvastaisesti inspiraatioksi ja antaa kuulijoiden intohimon virrata takaisin sävellystyöhön. Näin kaikki nämä tunteet kiertävät kuin kehää.

R: – Jos musiikkimme puhuttelee ainakin kourallista ihmisiä maailmassa, heidän kokemuksensa puhuttelevat meitä ihan yhtä lailla. Pelkästään tämä yhteys antaa meille paljon voimaa. Voisi kai sanoa, että kuulijakuntamme on Katatonian siunaus ja kirous. Tässä tapauksessa kirouskin tarkoittaa tosin pelkkää hyvää!

Juttu on julkaistu Infernon numerossa 5/2016.