”Olin Xanax-koukussa kahdeksan vuotta eikä kukaan tiennyt siitä” – Stone Sour -muusikko puhuu avoimesti riippuvuudestaan murtaakseen stigmoja

Josh Rand kirjautui alkuvuodesta hoitoon päästäkseen eroon lääke- ja alkoholiriippuvuudestaan.

24.04.2018

Stone Sour -yhtyeen kitaristi Josh Rand paljasti hiljattain bändin sosiaalisen median kautta jääneensä sivuun yhtyeen kevään kiertueelta laittaakseen elämänsä kuntoon ja selvitäkseen päihderiippuvuudesta. Kolme kuukautta laitoshoidossa ongelmiensa vuoksi ollut kitaristi puhui ongelmistaan tarkemmin iowalaisen Lazer-radioaseman haastattelussa.

Rand kertoi Andy Hallin haastattelussa lääkärin määränneen tälle Xanaxia Stone Sourin Audio Secrecy -albumin (2010) äänitysten aikoihin lentopelkoihin sekä lievittääkseen vaikeiden levytyssessioiden aiheuttamaa ahdistusta – ja päässeensä lääkekoukusta eroon vasta viime tammikuussa.

– Olen kamppaillut asian kanssa todella pitkään, mikä on tullut monelle yllätyksenä. Olin Xanax-koukussa kahdeksan vuotta eikä kukaan tiennyt siitä. Parin viime vuoden aikana aloin myös juomaan ja kiertueiden myötä myös päiväkännäämään, Rand kertoi.

Rand sanoo, ettei päätös hoitoon menemisestä ollut todellakaan helppo, mutta hänen oli asetettava perheensä ja oma elämänsä Stone Sourin edellä. Mies kiitteleekin muilta bändin jäseniltä saamaansa tukea, vaikka tämä jättikin bändin kesken kiertueen.

– Olen kuitenkin iloinen, että tein niin, sillä olen nyt paljon paremmassa paikassa. Odotan innolla pääseväni takaisin remmiin. Kuten sanoin, tämä oli ehdottomasti tärkeä askel minulle eikä millään lailla helppo päätös, sillä se oli ensimmäinen kerta, kun olen koskaan siirtynyt syrjään mistään Stone Souriin liittyvästä.

Rand haluaa myös puhua ongelmistaan julkisesta murtaakseen riippuvuuteen liittyviä negatiivisia stigmoja ja näyttääkseen, ettei avun hakemisessa ole mitään hävettävää.

– Asiahan ei varsinaisesti kenellekään kuulu, mutta en halua, että asiasta spekuloidaan ja huhutaan. Haluan mieluummin kertoa tästä rehellisesti ja jättää sen sitten taakseni, Rand sanoo.

– Myönnän, että pidin itse riippuvuutta heikkoutena, mutta silloin en täysin ymmärtänyt koko asiaa. Minusta piti ensin tulla addikti ennen kuin näin myös sen puolen asiasta. Siksi haluan puhua tästä, koska tiedän, miten paljon paremmin itse voin näiden kolmen kuukauden jälkeen.

Lisää luettavaa