Millaisena Looking for You näyttäytyy tekijöilleen?
– Se kuulostaa juuri siltä kuin halusinkin sen kuulostavan, kosketinsoittaja-säveltäjä Tuomas Seppälä toteaa.
– Musatyylimme on uusiutunut, joten koin tarpeelliseksi uudistaa myös äänimaiseman. Olen ollut tähän asti tyytyväinen kotimaisten mestarien ja seppien – Karmilan, Jussilan, Forsbäckin ja niin edelleen – työhön, mutta nyt lähdettiin hakemaan uutta ja freesiä soundia.
– Bändistä löytyy miksaaja- ja masteroijasuuruus Emil Pohjalainen [kitara], joka otti levyn hoitaakseen. Alussa asioista hieman neuvoteltiin, sillä pian töiden aloittamisen jälkeen kävi ilmi, että emme ole tekemässä ”perinteistä soundia”.
– Mielestäni albumi on onnistunut, ja siinä on omalaatuinen soundi ja klangi… Mikä on pääasiassa kosketinsoittimien ansiota. Liittouduin kiippariasioissa Kebun [Sebastian Teir] kanssa, ja hän toi mukanaan oman maagisen tunnelmansa. Meillä synkkasi hyvin, joten voi olla, että hommia jatketaan tulevaisuudessakin. Näin on todennäköisesti myös Pohjalaisen kanssa. Bändin kitaristina ukko toki pysyy, mutta nyt vaikuttaa siltä, että vehje on oven välissä myös miksausasioiden kanssa.
Uusi levy vie teitä kauemmas niin sanotusta neoklassisesta metallista, vaikka sitäkin vielä löytyy. Onko tämä luontaista kehitystä vai tarpeen sanelema muutos?
– Olen pyrkinyt koko musa-urani ajan uudistamaan asioita, enkä tykkää toistaa itseäni. Kyseessä on tältä osin tarve, mutta se tarve ei tule yhtyeen ulkopuolelta eikä painostuksena. Jonkun mielestä uusiutuminen on tervettä ja toivottavaa… Toisen mielestä taas tulisi pitää aina se kerran valittu suunta.
Onko popahtavan kaman ja mahtipontisen metallin työmetodeissa lopulta suuria eroja?
– Olen liikkunut musahommissa omalla mukavuusalueellani, eikä minulla ole ollut tarvetta tehdä muunlaista musaa kuin olen halunnut tehdä. Tällä hetkellä koen perinteisen power metalin aika tylsäksi ja saan enemmän kiksejä tästä popimmasta tyylistä. Täytyy tosin korostaa, että tämä ”popmetalli” ei ole nykypopilla vaan enemmänkin 80-luvun popin jutuilla maustettua heviä.
– Biisinteko on ollut minulle luonnollista puuhaa, ja jos on tullut luova paussi, en ole pakottanut itseäni siitä ulos, vaan olen palannut sorvin ääreen sitten kun siltä on tuntunut. Myös edellisen levyn [Darkness of Eternity, 2017] julkaisemisen jälkeen oli pitkä breikki. Siitä ulos pääseminen edellytti musatyylin totaalista muuttamista.
– Voisin kuvitella, että sinfonisesta metallista on helpompaa siirtyä popimpaan kamaan kuin toisin päin. Itselleni tyyleissä ei sinänsä ole ”vaikeuseroa”. Haasteena on tehdä hyviä biisejä ja olla rehellinen itselleen, myöntää jo tekemisvaiheessa, jos biisi ei olekaan täyttä priimaa. On tärkeää olla duuninsa suhteen objektiivisesti kriittinen.
Teillä on takana jo kahdeksan kokopitkää levyä. Osaatko suunnitella tulevaisuutta, vai kulkeeko Amberian Dawn päivä ja levy kerrallaan?
– Voisi sanoa, että ”vain Herra mun aikani arvata voi”. Eli eipä tässä oikein voi veikata tulevaisuuden suhteen mitään. Ollaan tehty pitkäjänteistä duunia ja saatu hommaa koko ajan hissukseen eteenpäin, ja itse olen nöyrästi kiitollinen kaikesta mahdollisesti tulevasta aktiviteetista ja menestyksestä. Luulisin, että tänä vuonna tehdään taas keikkoja ja kiertuetta. Aika näyttää.
– Olen päässyt nauttimaan kiertue-elämän ihanuudesta sen verran, että ihan kaikille mahdollisille rundeille ei jaksa enää lähteä. Ikä vaikuttaa sen verran, että laatu korvaa määrän. Festareita sen sijaan ei voi olla liikaa ja niitä toivotaan! Viime aikoina on ollut kivoja kokemuksia festareilta, esimerkiksi 70 000 Tons of Metal oli yksi uran parhaita reissuja.
Julkaistu Infernossa 1/2020.