Ozzy Osbourne on kovia kokenut ja kaiken nähnyt konkari, mutta laulajan viimeiset vuodet ovat olleet erityisen koettelevia.
Kaikki alkoi vuonna 2018, kun Osbourne sai kiertueella ollessaan stafylokokki-infektion, jonka johdosta hänen peukalonsa turposi ”hehkulampun kokoiseksi”. Toipuessaan tulehduksesta hän kompastui yöllä kotonaan, minkä johdosta häneen vuonna 2003 mönkijäonnettomuuden vuoksi asennetut tukiraudat vääntyivät vahingoittaen Ozzyn selkärankaa. Kaatumisen johdosta Ozzyn niskaan asennettiin kaksi metallilevyä, mutta myöhemmin selvisi, että levyjen ruuvit hankasivat miehen selkärankaa tehden lisää vaurioita. Kaiken tämän lisäksi hänellä diagnosoitiin Parkinsonin tauti.
”Kolmen vuoden ajan ajattelin oikeasti, etten enää koskaan pääse nousemaan lavalle. Olin melko varma, että urani on ohi”, Ozzy sanoo tuoreessa Rolling Stone -lehden pitkässä haastattelussa.
Levyt poistettiin lopulta viime kesäkuussa ja Ozzy on toipunut leikkauksesta hyvin. Hänen Parkinsonin tautinsakin pysyy hallinnassa lääkkeiden avulla. Pimeyden prinssi on toipunut jopa siihen malliin, että hän on pitänyt nimmarointisessioita uuden Patient Number 9 -levynsä tiimoilta ja hänet nähtiin pitkästä aikaa myös lavalla Kansainyhteisön kisojen päätösjuhlassa yhdessä Tony Iommin kanssa.
”Vointini on kaikkeen tähän paskaan nähden melko hyvä. Mutta jos olisit nähnyt minut vuosi sitten, olisit ajatellut, että se on siinä. En pystynyt liikkumaan sen vuoksi, että ensimmäinen leikkaus meni pieleen”, Ozzy toteaa.
Laulajan vaimo ja manageri Sharon Osbourne vahvistaa Rolling Stonelle, että he tulevat nostamaan kanteen hoitovirheestä.
”Emme halua, että muut ihmiset joutuvat kokemaan samaa. Se oli painajaista. Mutta tässä nyt ollaan ja elämä näyttää valoisammalta”, Sharon sanoo.
”En vain suostu kuolemaan”, Ozzy kuittaa.