Etsi
Vierailevana tähtenä videolla esiintyy aiheeseen sopivasti vuohikatras.
Siellä on kuntoiltu oikein kunnolla hyvän asian puolesta.
Zombien intohimoprojekti toteutuu vihdoin ja viimein.
Andy Gillion on erotettu bändistä epäselvissä merkeissä.
David Ellefson vei asian itse poliisille.
Tässäpä historian siipien… tai miehisten elinten havinaa.
No nythän se meno roisiksi meni.
Liput ovat nyt myynnissä.
Ykkösvalinta edustaa yhtyeen uudempaa ja erityisesti eeppisempää tuotantoa.
Guitar World- ja Total Guitar -lehtien lukijat ovat puhuneet.
Slayerin Tom Araya pääsi miehen ikään.
Baestille tärkeintä on rakkaus death metaliin, jonka soittamisen pitää olla ennen kaikkea hauskaa.
Ruotsalaiset osaavat nämä hommat.
Kylmää ja toismaailmallisen hypnoottista black metalia yli 20 vuotta tehnyt Paysage d’Hiver on pysynyt salaperäisenä projektina, jonka olemassaolon ainoa tarkoitus on ollut tyydyttää tekijänsä taiteellisia ambitioita.
Bloodred Hourglassin uudella kappaleella on väkevä sanoma.
Jyväskylän Paviljongilla juhlitaan raskaan ja elävän musiikin äärellä joulukuussa.
Mureaa menoa on.
Sound of Metal -elokuva on kivuliaan samastuttava elokuva ja varoittava esimerkki meille kaikille, jotka laiminlyövät kuulonsa suojaamisen, kirjoittaa Jukka Hätinen. Kolumni julkaistu Infernossa 5/2021.
Yhtyeen toinen pitkäsoitto ilmestyy syksyllä.
Äänestä ja kerro mielipiteesi!
Japanin alati arvoituksellisesta metalliundergroundista nouseva Evil luottaa synkkiä teemoja käsittelevässä musiikissaan vanhoihin kunnon konsteihin.
Companion on yhtyeen kuudes albumi.
Tätä odotellessa.
Ellefsonille löytyi välittömästi uusi työpaikka.
Kryptan takoo ehtaa ruotsalaistyylistä mustaa metallia.