Etsi
Rikottu ikkuna, lyöty mies ja Geezer Butler.
Rumpali kaipaa biisien kirjoittamista.
Olisiko peräti niin, että tulevalla albumilla raikaa örinä?
Exodus, Loudness ja muutama muu Suvilahteen.
Saksalaisorkesteri nähdään Vaasassa, Jyväskylässä, Lahdessa ja Helsingissä.
A Time of Changes kuullaan kokonaisuudessaan.
Viiden vuoden tauon jälkeen julkaistava levy tarjoaa muutaman nimekkään vieraan.
Teaserpätkää tarjolla.
Fear Factory kertoo palaavansa uransa kovimpien levyjen linjoille. Eipä haittaa.
Onko grindcorelegendan sana riittävä pelastamaan epäillyt huumerikolliset kiipelistä?
Bänditulokas aikoo pistää musaa pihalle sitä mukaa, kun biisejä syntyy.
Progressiivisen blackin suvereenisti hallitseva Enslaved jatkaa odotetuilla linjoilla.
Melkein suomalaistunut entinen W.A.S.P.-kitaristi Chris Holmes jatkaa tiiviisti musiikkihommien parissa.
Randy Rhoads -tribuutilta tarjolla maistiainen.
Amerikkalainen metallibändi on perunut esiintymisensä Suomessa.
Scott Weiland veljeilee jälleen Gunnari-porukoissa.
Amerikkalaispower raikaa Jyväskylässä, Joensuussa, Seinäjoella ja Helsingissä.
Antony Hämäläinen liittyi Christopher Amottin bändiin.