Etsi
Biisi on tupla-albumi Z2:n vähemmän Ziltoidin vallassa olevalta puoliskolta.
Melodisen death metalin tulokas pieksee ilmat pihalle Viktoria Virenin johdolla.
Carcass julkaisee Surgical Steel -sessioiden ylimääräiset biisit.
Masterclass for singers -tunnit tähtäävät tekniikan ja tulkinnan kehittämiseen.
Kimmo Aroluoman Keikkapäivä – 24 h kiertue-elämää ilmestyi.
King Foo ajetaan alas, kaksi uutta yhtiötä perustettu.
Surmacoren gambinahuurut kannattaa käydä katsastamassa tänä syksynä, sillä Rytmihäiriö keskittyy näiden keikkojen jälkeen uuden levyn sorvaamiseen, basisti Ande paljastaa.
Kaikenlaista sitä metallimarkkinamies keksii.
Päätyykö Tomas Lindberg korppikotkien ruuaksi?
Minnesota Wild ihastui Hammerfalliin.
Jollain on selvästi liikaa aikaa… Ja sukkia.
Miten istutetaan Dion kuuluisin riffi nykyrockiin? Foo Fighters näyttää esimerkkiä.
Ville Leinonen kiertää Samhain-levynsä tiimoilta.
Kitaristi vaihtui ja uusi kosketinsoittaja tuo oman lisänsä yhtyeeseen.
Brittiläistä doomia tarjoillaan Bongin muodossa Helsingin Supermassive -festivaalilla.
Tombs versioi Heroes-kappaleen.
Saksalaisen thrash metalin kovaan kolmikkoon kuuluvan Sodomin uusi ep toimii maistiaisena tulevalta kokopitkältä levyltä.
Edesmenneen Avenged Sevenfold -rumpalin James Sullivanin muistoa oivasti kunnioittava mobiilipeli on valmis ladattavaksi.
Tuleva Nightwish-albumi valmistuu hyvää vauhtia. Viimeisimpien tietojen mukaan albumilla esiintyy myös maailmanlaajuisesti tunnettu evoluutiobiologi ja uskontokriitikko Richard Dawkins.
Suomalaisen black metalin ykköstykkeihin kuuluva Satanic Warmaster julkaisee barbaarisen, majesteettisen ja sykähdyttävän viidennen kokopitkän levynsä ensi kuussa.
Ensi vuoden toukokuussa pidettävillä Steelfesteillä juhlitaan jälleen rajummanpuoleisen metallimusiikin parissa.
Amerikkalainen tummanpuhuva kokoonpano on muun muassa lämmitellyt Ghostia jenkkirundilla.
Clive Jones 1949–2014
Slipknot ja Spotify kampanjoivat kimpassa.