Potkut saanut Vulvodynia-laulaja kommentoi veristä yhteenottoaan bändin rumpalin kanssa – ”Tarvitsen aikaa itselleni saadakseni apua ongelmiini”

Duncan Bentleyn mukaan asiat eivät kuitenkaan ole aivan niin mustavalkoisia kuin yhtye on antanut ymmärtää.

11.05.2023

Kerroimme viime viikonloppuna eteläafrikkalaisen Vulvodynia-yhtyeen antaneen laulajalleen Duncan Bentleylle potkut kesken Euroopan-kiertueen tämän otettua verisesti yhteen bändin rumpali Tom Hughesin kanssa. Hughesin mukaan Bentley oli uhannut tappaa hänet ja murjonut tätä niin, että joutui hakeutumaan sairaalaan. Bändin julkaisi asiasta tiedotteen ja kertoi, ettei tämä ollut ensimmäinen kerta, kun Bentley on käyttäytynyt väkivaltaisesti vaan on ottanut aiemminkin yhteen nimenomaan Hughesin kanssa.

Nyt Bentley on julkaissut omalla Instagram-sivullaan pitkän selonteon, jossa käy tapahtumia läpi omasta näkökulmastaan. Bentley pyytää anteeksi Hughesilta, muilta bändin jäseniltä sekä kiertuehenkilökunnalta ja sanoo ottavansa täyden vastuun siitä, että kävi käsiksi rumpaliin. Mutta toisin kuin bändi ja Hughes antavat ymmärtää, laulaja vakuuttaa, että välikohtaukseen ei liittynyt alkoholin käyttöä ainakaan hänen osaltaan.

”Haluan kaikkien tietävän, että olen ollut maaliskuusta asti raitis. Enkä koskaan ’yrittänyt tappaa’ Tomia, kuten kaikki otsikot väittävät. Riitamme alkoi, koska minua syytettiin väärin perustein ryyppäämisestä, vaikka tosiasiassa olin ollut selvänä ja huolehtinut muista jäsenistä, jotka joivat”, Bentley kirjoittaa.

”Turhauduin, kun näin, miten raskaalla työllä ansaitsemamme rahat käytettiin juomiin, huumeisiin, sylitansseihin ja niin edelleen, ja kun minua itseäni syytettiin ryyppäämisestä vaikka olinkin vain yksinkertaisesti väsynyt, asiat eskaloituivat. Ja tätä rahojen tuhlausta on tapahtunut siitä asti, kun bändin pankkitili laitettiin Tomin nimiin.”

”Mutta kysyn nyt teiltä: jos olisit samassa tilanteessa ja näkisit kahden bänditoverisi tappelevan, etkö yrittäisi auttaa molempia? Vaikka Tomin vammat olivatkin selvästi näkyvät, se ei tarkoita, ettenkö minä olisi myös kärsinyt ja tarvinnut tukea. On todella musertavaa tulla juuri niiden ihmisten hylkäämäksi, joita pidit niin pitkään perheenäsi. Kyllä, myös minä sain vammoja – kuten murtuneen kylkiluun ja aivotärähdyksen – ja lisäksi minut hylättiin keskelle tuntematonta kaupunkia ilman puhelinta, mikä sai minut todella pahaan tilanteeseen.”

”On sydäntäsärkevää nähdä, miten entiset bänditoverini alentuvat nimittelyyn ja loanheittoon estääkseen minua kertomasta omaa puoltani. Heidän väitteensä siitä, että olisin ’manipuloiva, psykopaatti ja valehtelija’ ovat paitsi vailla perusteita, myös selvä osoitus siitä, miten pitkälle ovat valmiita menemään, jotta saisivat minut vaiennettua ja haettua oikeutusta teoilleen. Kehotan kaikkia ottamaan pari askelta taaksepäin ja tutkimaan tilannetta kaikista näkökulmista ennen kuin teette hätiköityjä johtopäätöksiä.”

”Vaimoni, perheeni ja ystäväni ovat saaneet lukuisia tappouhkauksia tapahtuneen jälkeen. Pyydän, lopettakaa. He eivät liity tähän asiaan mitenkään eivätkä ansaitse sitä. Vaimoni saa tappouhkauksia ja olen nähnyt hänet viimeksi useita viikkoja sitten. Tämä on minulle tarpeeksi raskas asia, joten kenenkään muun ei tarvitse käydä sitä läpi.”

Bentley sanoo ottavansa tapauksen johdosta etäisyyttä sekä sosiaaliseen mediaan että musiikkiin ja keskittyvänsä mielenterveyteensä.

”Tarvitsen aikaa itselleni saadakseni apua ongelmiini. Se tulee olemaan haastavaa, mutta olen sitoutunut kääntämään elämäni parempaan suuntaan, oppimaan virheistäni ja kasvamaan tämän mielessäni ikuisesti kummittelemaan tulevan kokemuksen myötä. Toivon, että ajan myötä saan luottamuksenne ja kunnioituksenne takaisin”, Bentley toteaa.

”Haluan vielä kerran esittää mitä syvimmät pahoittelut Tomille, bändille, faneille, yhteistyökumppaneillemme ja kaikille, joita tämä tapaus on koskettanut. Olen todella pahoillani siitä kivusta, mitä olen aiheuttanut ja lupaan, että saatte olla minusta vielä taas ylpeitä. Toivottavasti jonain päivänä voimme jättää tämän kammottavan välikohtauksen taaksemme ja hengailla taas yhdessä ystävinä. Rakastan teitä kaikkia yhä ja olette minulle edelleen veljiä.”

Lisää luettavaa