”Rakastuin metalliin uudestaan” – Devin Townsend aikoo soittaa tulevan vuoden kiertueella Strapping Young Ladin kappaleita

Devin Townsendin sisällä sykkii yhä metallinen sydän.

14.07.2019

Progressiivisen metallin moniosaaja Devin Townsend tunnetaan soolomateriaalinsa ohessa myös konemaisen tarkkaa death/thrash metalia esittäneestä Strapping Young Ladistä, joka löi lapun luukulle vuonna 2007.

Strapping Young Ladin faneille on luvassa hyviä uutisia, sillä Townsend kertoi australialaisen Everblack-podcastin haastattelussa olevansa aikeissa soittaa SYL:n biisejä tulevan vuoden kiertueella:

”Ensi vuonna tulen soittamaan kaikenlaista materiaalia, ja se tulee sisältämään myös Strappingin kamaa. Tulen tekemään tavallaan ’best of’ -kiertueen siitä, mitä olen saanut kuluneiden vuosien aikana aikaiseksi”, Townsend rupattelee.

Mies kertoo myös nykysuhteestaan metallimusiikkiin:

”Uskon, että on paljon muusikoita, jotka ovat kasvaneet ulos metallista, mutta minä tavallaan rakastuin siihen uudestaan. Se ei tarkoita kuitenkaan, että hevi olisi kaikki kaikessa. Metalli on iso osa tekemisiäni ja persoonaani, ja olen ehkä kieltänyt sen itseltäni jo jonkin aikaa”.

Voit kuunnella koko haastattelun alhaalta:

Lisää luettavaa