Rammsteinista tuttu Lindemann julkaisi ensimmäisen singlen tulevalta yhteistyöalbumilta – myös albumin julkaisupäivä on tiedossa

Albumi julkaistaan loppuvuodesta.

15.09.2019

Till Lindemann tunnetaan ennen kaikkea Suomessakin elokuussa esiintyneen Rammstein-yhtyeen nokkamiehenä. Yhtyeen ohella on hän tehnyt kuitenkin uraa myös toisessa kokoonpanossa. Lindemann-taiteilijanimellä julkaistu albumi Skills in Pills näki päivänvalon vuonna 2015 ja kuten aiemmin uutisoimme, on toinen albumi jo tuloillaan.

Äskettäin paljastui, että Lindemannin uuden albumin julkaisupäivä on lähempänä kuin oli arvattavissa. F&M-niminen sooloalbumi julkaistaan nimittäin 22. marraskuuta. Skills in Pillsin tapaan tuleva albumi on Lindemannin ja ruotsalaisen Peter Tägtgrenin yhteistyöalbumi. Tägtgren on tullut tunnetuksi muun muassa sellaisista yhtyeistä kuin Hypocrisy ja Pain.

Tulevalta albumilta on nyt julkaistu myös ensimmäinen single Steh auf, jonka voit kuunnella uutisen lopusta. Nyt on myös selvinnyt, että tuleva albumi on saksankielinen poiketen siten englanniksi lauletusta debyytistä. Uuden albumin kappalelistan näet myös alta.

Lindemann: F&M (22.11.)

1. Steh Auf
2. Ich Weiß Es Nicht
3. Allesfresser
4. Blut
5. Knebel
6. Frau & Mann
7. Ach So Gern
8. Schlaf Ein
9. Gummi
10. Platz Eins
11. Wer Weiß Das Schon

Bonuskappaleet

12. Mathematik (original version)
13. Ach So Gern (pain version)

Uutista muokattu 15.9.2019 klo 16.39. Kyseessä ei ole soolo, vaan yhteistyöalbumi.

Lisää luettavaa