Ronnie James Dion hologrammia ei nähdä enää lavalla, sanoo Wendy Dio – ”Se oli kokeilu”

Dion postuumit esiintymiset eivät kuitenkaan lopu tähän.

29.07.2022

Vuonna 2010 menehtynyt laulajalegenda Ronnie James Dio tuotiin takaisin keikkalavoille hologrammina, jonka toteutuksesta vastasi Eyellusion. Dion hologrammi teki ensiesiintymisensä Wacken-festareilla 2016 ja se kiersi tribuuttibändin matkassa vuosina 2017 ja 2019.

Dion manageri ja vaimo Wendy Dio sanoi viime vuonna Ultimate Classic Rockille antamassaan haastattelussa, että Dion hologrammin keikkailut on todennäköisesti keikkailtu. Nyt tuoreessa The Rockman Power Hourin haastattelussa Wendy Dio vahvistaa, että Dion hologrammia ei enää nähdä lavalla.

”Se oli kokeilu, jonka vastaanotto oli 50/50 – toiset vihasivat sitä, toiset rakastivat sitä. Se oli jotain, mitä teimme, mutta en halua tehdä sitä enää”, Wendy Dio totesi.

Sen sijaan tulevaisuudessa Dio on tarkoitus tuoda lavalle toisella tavalla:

”Minulla on paljon videomateriaalia Rainbow-ajoilta, hieman myös [Black] Sabbath -ajoilta, tietenkin Dio-yhtyeeltä sekä jopa jotain Elf-kamaa. Haluan yhdistää nuo materiaalit liveorkesterin kanssa ja viedä sen maailmalle. Luulen, että se on jotain, mitä nuoret todella haluavat nähdä – juttuja, joita he eivät ole koskaan ennen nähneet”, Wendy Dio kertoo.

Lisää luettavaa