Ruotsalainen konemetallipartio Deathstars saapuu syksyllä Suomeen kahdelle keikalle

Liput myynnissä 21.2. alkaen.

20.02.2020

Ruotsalainen gootahtavaa industrial metalia soittava Deathstars lähtee syksyllä Euroopan-kiertueelle, johon kuuluu myös kaksi keikkaa Suomessa. Yhtye konsertoi 30. lokakuuta Tampereen Olympiassa ja seuraavana päivänä vielä Helsingin Tavastialla. Liput molemmille keikoille tulevat myyntiin perjantaina 21. helmikuuta kello 9.

Yhtye työstää parhaillaan uutta albumia, jonka oli tarkoitus ilmestyä vuoden alussa. Odottamattomien viivästysten vuoksi levy ilmestyykin vasta loppukesästä. Kyseessä on yhtyeen viides studioalbumi. Edellinen levy The Perfect Cult julkaistiin vuonna 2014, jonka jälkeen yhtyeen kokoonpanokin on kokenut muutoksia.

Lisää luettavaa