Ruotsalaispoppari aiheutti pahennusta esiintymällä mekossa, joka sisälsi pahamaineisen black metal -bändin kansitaidetta – ”Hups”

"En ollut tietoinen siitä. Minä vain ajattelin, että vaatteeni näyttävät siistiltä", Zara Larsson kommentoi.

31.01.2023

Ruotsalaisen popsuuruus Zara Larssonin vaatevalinta viime perjantaisessa P3 Guld -gaalassa on herättänyt pahennusta ja kritiikkiä. Larsson oli nimittäin pukeutunut belgialaisen vaatesuunnittelija Raf Simonsin luomukseen, johon oli käytetty palasia eri metallibändien levyjen kansista sekä t-paitaprinteistä. Mekossa on taidetta muun muassa Cannibal Corpselta ja Behemothilta – sekä osa pahamaineisen norjalaisen black metal -yhtye Burzumin Filosofem-albumin kansitaidetta.

Burzumin perustaja Kristian ”Varg” Vikernes alias Count Grishnackh tuomittiin vuonna 1994 21 vuodeksi vankilaan Mayhem-kitaristi Oystein Aarsethin alias Euronymousin murhasta sekä kolmen kirkon tuhopoltosta. Vapauduttuaan vankilasta Vikernes ylläpiti Youtubessa (sittemmin poistettua) videoblogia, jossa tämä muun muassa jakoi äärimmäisiä ja paheksuntaa nostattaneita poliittisia sekä uskonnollisia näkemyksiään. Tämän vuoksi Vikernes on päätynyt monien tahojen mustalle listalle ja esimerkiksi monissa some-alustoissa Vikernesiin ja Burzumiin liittyvät julkaisut on kielletty kokonaan.

”Hups, en ollut tietoinen siitä. Minä vain ajattelin, että vaatteeni näyttävät siistiltä. Se oli valitettavaa. Haluan tähdentää, ettei päälläni ollut [Burzumin] vaatteita, vaan Raf Simonsin, joka oli ilmeisesti käyttänyt heidän printtiään”, 25-vuotias Larsson kommentoi Aftonbladetille tämän vaatevalinnan herättämää kohua.

Kohun vuoksi SVT haastatteli kulttuuritoimittajaa Ike Johannessonia, joka on kirjoittanut Ruotsin metallihistoriaa läpikäyvän Blod eld död: En Swedish metal histora -kirjan, ja pyysi tätä kommentoimaan tapausta. Johannessonin mukaan tämä on lähinnä hyvä esimerkki siitä, mitä voi tapahtua, kun ”ulkopuolinen” lainaa elementtejä metallikulttuurista.

”Huolimatta Burzumin merkityksestä metallin historiaan, valtaosa ei pukeutuisi sellaiseen paitaan”, Johannesson sanoo.

”Tämä ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun joku haluaa näyttää erilaiselta nappaamalla yksityiskohtia kulttuurista, josta he eivät tiedä mitään. Se on ainoa asia, mikä tässä tapauksessa on mahdollisesti häiritsevää.”

Alla Larssonin julkaisema Tiktok-video, jossa tämä esittelee paheksuntaa aiheuttanutta vaatetustaan.

@zaralarsson Dress on short short #canttameher ♬ Can’t Tame Her – Zara Larsson

Lisää luettavaa