Sitten hieman soitinerotiikkaa Amorphisin Jan Rechbergerin malliin – rumpukamerataltiointia On the Dark Waters -biisistä julki

Kuvauksesta vastasi Antti Kangasaho.

27.03.2023

Amorphis heitti alkuvuodesta pienimuotoisen viiden keikan mittaisen Suomen-kiertueen, jonka tiimoilta yhtye esiintyi muun muassa Tampereen Pakkahuoneella 18. helmikuuta. Paikalla oli myös drum cam -videoihin erikoistunut kuvaaja Antti Kangasaho kalustoineen. Kangasaho onkin nyt julkaissut Youtube-kanavallaan videon, jossa päästään seuraamaan rumpali Jan Rechbergerin otteita lähituntumasta tämän tykitellessä läpi yhtyeen viimeisimmältä Halo-albumilta löytyvän On the Dark Waters -kappaleen. Videon pariin pääset tuosta alempaa.

Livenä Rechbergerin ja muun yhtyeen toimintaa pääsee seuraamaan seuraavan kerran kesäfestareilla. Amorphisin voi nähdä tulevan kesänä Seinäjoen Provinssissa, John Smith Rock Festivalissa Laukaalla sekä Kuopiorockissa.

Lisää luettavaa