Slipknot-perkussionistin mukaan yhtye saattaa jatkossa keskittyä levyjen sijaan singleihin – basisti kommentoi aihetta

Alessandro Venturellan mukaan levykokonaisuudet ovat yhä tärkeitä, mutta bändillä on nyt vapaus julkaista halutessaan vaikka vain yksittäisiä sinkkuja.

10.07.2023

Slipknotin viimeisin studioalbumi The End, So Far (2022) oli viimeinen, jonka yhtye julkaisi kaikki bändin levyt julkaisseen Roadrunner Recordsin kautta. Yhtyeen perustajajäsen, perkussionisti Shawn ”Clown” Crahan tuumasi viime syksynä NME-lehdelle antamassaan haastattelussa, että yhtye saattaa jatkossa julkaista yksittäisiä singlejä kokonaisten albumien sijaan, nyt kun yhtye ei ole sidottu levytyssopimukseen.

”Olen aina pohtinut, millaista olisi, jos Slipknot olisi tarpeeksi iso, ettei meidän tarvitse tukeutua levyihin. Että hei, sen sijaan, että odotatte kaksi vuotta 12 biisiä, annan teille yhden biisin kuukaudessa. Samaan lopputulokseen menisikin vuotta lyhyempi aika”, Crahan pohdiskeli.

Basisti Alessandro ”VMan” Venturellaa haastateltiin yhtyeen Hellfest-konsertin yhteydessä viime kesäkuussa ja tältä kysyttiin, mitä ajatuksia Crahanin kommentit hänessä herättävät.

”Mitään ei ole hakattu kiveen. Hän tarkoittanee enemmänkin asian niin, että nyt kun meillä ei ole levy-yhtiötä, olemme vapaita tekemään mitä haluamme eivätkä tietyt aspektit enää sido meitä”, Venturella tuumaa.

”Elämme nyt sellaisessa maailmassa, jossa on todella työlästä kerätä kaikki yhdeksän kaveria tekemään kokonaista levyä yhteen paikkaan. Mutta voimme tehdä mitä haluamme, oli se sitten single tuolloin tai jotain muuta tuolloin. Luulen, että sitä hän ajoi takaa.”

”Haluamme edelleen tehdä levyjä ja levyt ovat yhä se juttu. Mutta luulen hänen tarkoittaneen sen enemmänkin niin, että jos haluamme, voimme tehdä nyt singlen ja julkaista sen. Ei tarvitse odottaa neljää vuotta levyä. Meillä on enemmän vapautta tehdä, mitä haluamme.”

Lisää luettavaa