Soittoklinikoita ja metallikeikkoja yhdistelevä Hoarsefest tulee taas – tänä vuonna luvassa riisutumpi versio tapahtumasta

Luvassa muun muassa Shereignin debyyttikeikka sekä Battle Beast- ja Arion-kitaraklinikat.

17.11.2020

Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty, Oceanhoarse-yhtyeen isännöimä Hoarsefest saa jatkoa tapaninpäivänä (26.12.), jolloin Helsingin On the Rocks täyttyy raskaan rockin ja metallin ystävistä keikkojen sekä soitinklinikoiden merkeissä. Koronasta johtuen festivaali järjestetään edellisvuoteen verrattuna niin sanotusti ”rajoitettuna versiona” – lippuja myydään vain 150 kappaletta, bändejä on kolme ja kitaraklinikoita kaksi.

”Tämän vuoden Hoarsefest bookattiin jo viime joulukuussa edellisen tapahtuman aikana, kun On the Rocksin ohjelmapäällikkö Iiro tuli hymyissä suin ilmoittamaan olevansa enemmän kuin tyytyväinen väkimäärään ja ilmoitti, että ’ensi vuonna sitten uudestaan'”, Oceanhoarse-kitaristi Ben Varon kertoo.

Lavalle nousevat Oceanhoarsen lisäksi ensimmäisen keikkansa soittava Shereign sekä juuri debyyttialbuminsa äänitykset valmiiksi saanut Thy Row. Klinikkalavalla soittotaituruutta esittelevät puolestaan Joona Björkroth (Battle Beast, Brymir) ja Iivo Kaipainen (Arion). Ilta huipentuu bändien yhteisjameihin. Lisäksi kaikkien lipun ostaneiden kesken arvotaan yksi (1) kappale Jacksonin SL2Q-kitaroita.

Katso lisätietoja tapahtuman Facebook-sivuilta.

Lisää luettavaa