Kitaristi Erkka Korhonen, joka tunnetaan Raskasta Joulua -projektin perustajana sekä muun muassa Northern Kings– ja Dark Sarah -yhtyeistä, kohtasi alkuvuodesta suuren surun, jonka rinnalla koronankin vaikutukset muusikon elämään tuntuvat pieneltä: hänen isoveljensä Mirko ”Mike” Korhonen menehtyi helmikuussa astmakohtauksen aiheuttamaan sydänpysähdykseen 47-vuotiaana.
”Minä menetin veljeni, vanhempani menettivät poikansa, moni menetti ystävän. Mutta ennen kaikkea 8-vuotias Minea-tyttö menetti isänsä”, Erkka Korhonen kertoo.
Huoli veljentytöstä sai Korhosen laittamaan Mesenaatti-palvelussa pystyyn joukkorahoituskampanjan, jolla tuetaan Mineaa uuden harrastuksen aloittamisessa. Vastikkeeksi lahjoittajat saavat Korhosen ensimmäisen soolojulkaisun sekä kappaleeseen tehdyn videon, jolla muistetaan edesmennyttä Mirkoa. Kyseessä on cover Kansas-yhtyeen The Wall -kappaleesta eikä kappaletta tulla ainakaan toistaiseksi julkaisemaan missään muualla.
”Minean äiti on lähdössä opiskelemaan ja sen myötä mahdollisuudet harrastusten rahoittamiseen ovat äärimmäisen rajatut. Minea on kiinnostunut tanssitunneista ja taekwondosta. Hyvät harrastukset tuovat rutiineja ja turvallisuutta lapsen elämään. Haluan Minean kummisetänä auttaa häntä tässä asiassa”, Korhonen perustelee Mesenaatin sivuilla.
”Syy kappalevalinnalle tulee Mikeltä itseltään. Sain kuulla pian Miken poismenon jälkeen, että hänen toiveenaan oli ollut että kyseinen kappale soitettaisiin hautajaisissaan. Päätin luonnollisesti toteuttaa hänen toiveensa, ja tein asiasta henkilökohtaisemman tuottamalla hautajaisissa soitetun version itse. Se oli minulle lopulta ainoa vaihtoehto. Sain tuotannossa apua kolmelta hyvältä ystävältäni, joista etenkin kappaleen solisti Mikko Jokinen (Genital Motors, Retronauts, Rivendell, Ma Baker’s Soul Factory, M.A.R.S.) tunsi veljeni hyvin, ollen täten luontevin valinta kappaleen tulkitsijaksi. Koska tiesin, että tuotanto tullaan toteuttamaan huolellisesti, ryhdyin ajattelemaan pian kappaleen julkaisua ja tällöin syntyi ajatus hyväntekeväisyysjulkaisusta.”
Joukkorahoituskampanja on voimassa 30.6.2021 asti. Tutustu kampanjaan täällä.