Levymessut. Nuo vannoutuneimpien levyharrastajien kokoontumisajot, joissa arvokkaimmat harvinaisuudet vaihtavat omistajaa isolla rahalla. Vai olisivatkohan ne sittenkin se paras levyjenlähde kenelle tahansa kuuntelijalle?
Pitkin Suomea eri mittasuhteissa järjestettävät levymessut eivät ole ehkä se ensimmäinen paikka, jonne tavaratalojen levyosastoilla tai korkeintaan alan kaupassa asioivalle musiikinystävälle tulee mieleen eksyä.
Levymessuja järjestävä Marko Tuominen haluaa korostaa, että todellisuudessa messujen tarjonnasta voivat tehdä parhaat löytönsä myös ne kuuntelijat, jotka eivät miellä itseään edes levynkeräilijöiksi.
– Mielikuva vanhojen partojen kokoontumisajoista on kieltämättä pinttynyt mieliin varsin vahvasti, Marko hymyilee.
– Toki se on osa isoa kuvaa, mutta mahtuuhan levymessuille muutakin. Suurin osa kävijöistä on mattimeikäläisiä, joten ujoimmatkin voivat hypätä rohkeasti mukaan.
– Myyjät, eli levykaupat ja keräilijät, ovat pääasiassa ystävällistä väkeä, ja kokemukseni mukaan kaikkia asiakkaita palvellaan samalla tavalla. Toisekseen, levyjä alkaa olla vaikea saada muualta kuin levykauppakeskittymistä ja osin epäluotettavilta nettimyyjiltä. Levymessut palvelevat tätä tarkoitusta.
Moni mieltää levymessujen tarjonnan koostuvan vanhan liiton musiikista, 1960–80-lukujen vinyyleistä ja vanhojen bändien tekemisistä, joista saa maksaa itsensä kipeäksi.
– Todellisuudessa suurin osa esimerkiksi isompien levymessujen valikoimasta on niin sanottua käyttömusiikkia, Marko linjaa.
– Toki vanhaa musiikkia ja keräilytavaraakin on tarjolla niin paljon kuin kukkaro antaa myöten. Sanonta ”jokaiselle jotakin” on lattea klisee, mutta kun viimeksi tarkistin, messuilla oli tarjolla formaatteja äänilieriöstä 4K-blu-rayhin, mikä kattaa ajallisesti koko edellisen vuosisadan tarjonnan. Lähes puolet on cd-levyjä.
– Mitä tulee genreihin ja lokeroihin, tarjontaa on ollut iskelmästä noiseen. Popin kuulijoiden tarpeista en ole huolissani, kyllähän sitäkin on tarjolla, mutta metallia löytyy kaikkein parhaiten.
Levymessuja mainostetaan usein kansainvälisiksi. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että työkseen maailmaa levyjen kera kiertävät kauppiaat tuovat suomalaisten saataville levyjä, joita ei ole parhaassa tapauksessa saatavilla Suomessa muuten ollenkaan.
– Heillä on aina tarjolla kohtuuhintaisia harvinaisuuksiakin, vaikkapa todella kysyttyjä levyjä, joiden paikalliset hinnat voivat olla hyvin korkeita. Samaten kaikki viralliset uusintajulkaisut eivät aina löydä tietään tänne asti, mutta ulkomaisilla kauppiailla niitä yleensä on.
– Kriitikot syyttävät toisinaan ulkomaisia kauppiaita halvan tavaran ”dumppaamisesta” Suomeen, mikä onkin kolmas kivijalka heidän matkasuunnitelmissaan. Itse ainakin olen ollut tyytyväinen kaikkiin löytämiini ehjiin kasariheviklassikoihin, joiden hinta on ollut yhdestä kolmeen euroa kappale.
Levymessuille voi mennä myös myymään. Homma hoituu joko varaamalla pöydän ja kauppaamalla levyjään paikan päällä pientä korvausta vastaan tai myymällä levyjä toisille kauppiaille.
– Jos nipussa on ehjiä levyjä, niitä kannattaa ehdottomasti tarjota myyjille. Tosin se vaatii pitkää pinnaa ja ruuhkansietokykyä sekä ostajalta että myyjältä.
– Kätevämpää on viedä levynsä divariin, mutta jos niistä haluaa rahaa, ne kannattaa tuoda messuille. Missä muualla on koolla kymmeniä juuri tuosta koko nipusta kiinnostuneita ostajia? Ei missään.
Vinyyli on nostanut viime vuosina suosiotaan keräilijöiden ohella myös satunnaisempien musiikinharrastajien keskuudessa. Tämä on näkynyt Markon mukaan ilahduttavalla tavalla myös levymessujen tarjonnassa.
– Kyllä vinyyli on taas lyömässä itsensä läpi, kuten parhaina aikoina! Henkinen ilmapiiri on tällä hetkellä ”kultaisten vuosien” tasolla. Karumpi puoli on se, että myyntitilastojen jyrkkien nousukäppyröiden taustalla on hävyttömän matala lähtötaso. Myyntimäärät ovat vielä vaatimattomia.
– Tärkeintä on tietenkin, että nyt uudenkin julkaisun saa halutessaan myös vinyylinä hyllyyn pölyttymään ja aikanaan perintöriitoja tuottamaan, Marko nauraa.
Levymessuilla voi vierailla syksyn aikana Hyvinkäällä 15. ja Raumalla 16. lokakuuta sekä Tampereella 4. ja Helsingissä 6. joulukuuta.
Juttu on julkaistu Infernon numerossa 8/2016.