Taaken jenkkikiertueen keikka peruttiin taas – tällä kertaa syynä räppistaran sanomiset

Saapa nähdä tuleeko norjalaisen Taaken jenkkikiertueesta lopulta yhtään mitään.

Ensin peruttiin Taaken New Yorkin keikka. Sitten kiertueen lämppärinä toiminut King Dude lähti läiskimään ja nyt Kansas Cityn keikka on peruttu, koska hip-hop-artisti Talib Kweli olisi alkanut boikotoimaan keikkapaikkaa.

Metal Injection kertoo, että Kansas Cityn keikka piti järjestää Riot Room -nimisessä paikassa. Kweli kuitenkin käytti somen voimaa ja ilmoitti lopettavansa esiintymiset Riot Roomissa, mikäli natsismista syytetty Taake esiintyisi siellä.

Riot Room ilmoitti, että ”heidän pääasiallisena tarkoituksenaan on tarjota turvallinen, kattava ja miellyttävä ympäristö kaikille heidän vierailleen, artisteilleen ja työväelleen.”

Myös Chicago on peruttu sekä neljän muun keikan huhuillaan olevan peruttu tai siirretty muualle antifa-uhkausten takia.

Kiertueen olisi määrä alkaa ensi kuussa, mutta saattaa olla, ettei sitä pian järjestetä laisinkaan.