Yhden miehen luciferiaaninen folkkibändi King Dude jättää jenkkikiertueen natsisyytösten takia – antifa nappasi black metal -legendan syyniin

Taaken jenkkikiertue on kohdannut vahvaa vastustusta antifa-rintamalta.

20.02.2018

Norjalaisella Taakella pitäisi olla jenkkikiertue pian, mutta jo ainakin yksi keikkamesta on perunut bändin keikan, koska sen nokkamieheltä Hoestilta löytyy provokatiivista historiaa.

Hoest oli piirtänyt rintaansa ison swastikan, kun Taake soitti vuonna 2007 Saksassa. Eihän siitä hyvä seurannut. Mutta toisaalta Taake on soittanut tapauksen jälkeen muun muassa Israelissa.

Yhdysvaltalaisen yhden miehen luciferiaanisen folkkibändi King Duden piti olla kiertueen lämppäri. Nyt King Dude on ilmoittanut, ettei halua olla osallisena kiertueella.

– Syistä, jotka eivät ole käsissäni, ja oikeastaan ovat täysin ymmärryskykyni ulkopuolella, joudun perumaan osallisuuteni Taaken kiertueelta. Olen luciferiaaninen ihminen, enkä julista vihaa, enkä suvaitse vihan tapahtuvan. Jokaisen King Duden keikalle osallistuvan ihmisen tulee tuntea olevansa tervetullut rotuun, uskontoon, sukupuoleen jne. riippumatta. En hyväksy minkäänlaista poliittisuutta keikoillani, koska se ei kuulu sinne, King Dude kirjoittaa lausunnossaan Facebookissa.

Lisää luettavaa