Ghostin Tobias Forge: Seuraava albumimme on meille sama kuin musta albumi Metallicalle

Ghost esiintyy Suomessa tällä viikolla.

25.11.2019

Tämän viikon torstaina (28.11.) Hartwall-areenalla esiintyvän ruotsalaisyhtye Ghostin solisti Tobias Forge lausui lisää ajatuksiaan yhtyeen viidennestä albumista, jonka yhtye aikoo äänittää ensi vuoden aikana.

Forge näkee uuden albumin olevan Ghostille jotain samanlaista kuin Metallican valtavan suosion saavuttanut nimikkoalbumi oli aikoinaan Metallicalle. Vuonna 1991 julkaistu Metallica tunnetaan myös nimellä The Black Album, ”musta albumi”.

”Pidän Metallicaa kollegoina ja ystävinä nyt, mutta he ovat silti Metallica. Minä olen suurlähettiläs ja he ovat presidenttejä. Mutta kun etsin Metallicasta vaikutteita, tarkastelen sitä, mitä he tekivät vuonna 19888. Me olemme neljännellä albumillamme, kuten he olivat Damaged Justice Tourilla joten seuraava pysähdys on the Black Album”, Forge kertoo.

Aiemmin Forge on esimerkiksi vihjaillut albumin olevan jonkin verran raskaampi kuin yhtyeen viimeisin albumijulkaisu Prequelle (2018), minkä lisäksi Papa Emeritus tulee hänen sanojensa mukaan tekemään paluun uudella albumilla.

Tuoreimmassa Infernossa, jonka voit lukea Postin lakon takia ilmaiseksi, on pitkä Ghost-haastattelu.

Lisää luettavaa