Suomenkielinen metalli ei ole tätä nykyä mitenkään harvinaista, mutta kolmekymmentä vuotta sitten tilanne oli toinen. 1990-luvun alkupuolen Hollolassa alkoi kuitenkin tapahtua jotain, mikä kirjoitettaisiin myöhemmin suomalaisen metallin historianlehdille. Kaupungissa muodostui bändi nimeltä Mustan Kuun Lapset, jonka laulaja-kitaristi Pete Lehtinen on kirjoittanut sanoitukset bändin alkuhämäristä asti suomeksi.
Tehtävä ei ole ollut helppo, varsinkaan kun suomalaisilla on tapana kuulla ensimmäisellä kotimaisella kirjoitetut tekstit kornimpina kuin vaikkapa englanninkieliset. Tämä ei ole Lehtistä neljännesvuosisadan aikana hidastanut.
– Mietin lyriikoita paljon, mutta ei käy kieltäminen, että vuosien mittaan on muodostunut melkoinen kynnys julkaista uusia sanoituksia. Itsensä toistamisen vaara kummittelee aina. Välillä jo kirjoittamiseen sopivaan tunnetilaan pääseminen on hankalaa. Nuorempana tämä oli ehkä helpompaa, kun eli kriisistä kriisiin ja hölmöili paljon, Lehtinen toteaa.
– Suomen kieli on kieltämättä haastava valinta, mutta kun toisinaan koen onnistuvani sen parissa, prosessi on hyvin palkitseva. Muista kirjoittajista minulle toimii varjoisempi materiaali Juha Lehden ja Jouni Mömmön tyyliin.
Alkuaikojen häiriköintiä
Lehtinen lähtee avaamaan Mustan Kuun Lapsiin johtanutta musiikkihistoriaansa, joka ulottuu luonnollisesti aikaan kauan ennen ensimmäisten bändien perustamista.
– Kipinä soittamiseen lähti peruskoulun kolmannelta luokalta 1980-luvun puolivälissä, jolloin siirryin musiikkiluokalle. Kaikilla piti olla omavalintainen instrumentti, ja omakseni valikoitui joka pojan toivesoitin, haitari. Mielenkiinto kurttua kohtaan alkoi kuitenkin hiipua muutamassa vuodessa ja soitin vaihtui kitaraan, Lehtinen kertoo.
– Samassa naapurustossa, jossa vielä asuin vanhempieni hoivissa, eleli myös muuan Mikko Hautala, jonka porukoiden autotallista kuului aika ajoin kiehtovaa melua.
Tallissa piti soittokämppää rummuista vastanneen Hautalan lisäksi muutaman vuoden vanhempi Jukka Suurhasko, jonka musiikkimaku myötäili rautalankaa ja perinteistä rockia.
– Liityin joukkoon ja sain sitä kautta ensikosketuksen bänditoimintaan. Koska Mikko ja minä kuuntelimme enimmäkseen rankempaa tavaraa, ei mennyt kauan, kun Jukka poistui kuvioista. Samalla vuosikymmen vaihtui 90-lukuun ja otettiin ensimmäiset askeleet kohti Mustan Kuun Lasten syntyä.
Mustan Kuun Lasten esiaste tunnettiin nimellä Häiriö, ja se vei Lehtisen ja kumppanit syvälle punkin uumeniin.
– Jo ennen Häiriötä teimme Mikon kanssa pari autotalliäänitettä. Niiden musiikkityyli oli jonkinlaista punkin ja noisen sekoitusta, koska emme osanneet vielä juurikaan soittaa. Musiikillisina esikuvina toimi sekalaista kamaa tyyliin Sore Throat, Extreme Noise Terror, Shitter Limited ja Butthole Surfers.
– Vuosina 91–93 porukkaan olivat liittyneet kitaristi Pete Tamminen ja basisti Kari Kinnunen, ja sitä mukaa kun soittotaito alkoi karttua, musiikkityyli muuttui askel askeleelta kohti metallia. Tällä alkuperäisellä kokoonpanolla äänitettiin vuonna 1993 neliraituridemo ja yhtye ristittiin Häiriöksi.
– Demoa valmistettiin kopioimalla kasetteja itse ja tulostamalla kansia kaverin vanhempien kopiokoneella, ja se levisikin vain pienelle piirille. Yksi demon saaneista oli lapsuudenkaverini Antti Lautala, jonka yhtyeen Apulannan avulla pääsimme soittamaan vuonna 1993 ensimmäisen keikkamme Heinolan Lyskalle.
Talvi on tulossa
Se Mustan Kuun Lapset, jollaisena bändi opittiin sittemmin tuntemaan, alkoi saada muotoaan vuonna 1995. Jo tuolloin bändi erottui joukosta pelkällä nimellään, jonka alkuperää edes Lehtinen itse ei osaa enää taustoittaa.
Jo varhaisilla Mustan Kuun Lapset -demoilla Kunnes loppuu yö (1996) ja Varjomaa (1997) oli aistittavissa viitteitä bändin tulevasta soundista. Samalla laulukieleksi vakiintui metallibändeille harvinainen suomi.
– Suomen kieli on ollut mulle biisivastaavana luonnollinen valinta alusta alkaen. Ei sitä sen enempää mietitty. Muutama biisi on tehty englanninkielisillä lyriikoilla, esimerkiksi Varjomaan kappaleet I Shall Wither ja The Dream about Dying Angel, mutta se ratkaisu ei tuntunut toimivan pidemmän päälle.
– Suomeksi laulaminen herätti noina vuosina huomiota ja auttoi varmasti meitä erottumaan muista aikalaisista. Samoin teki Klaus Flaming, jolla oli valtava myötävaikutus siihen, että Mustan Kuun Lasten nimi levisi Lahden alueen ulkopuolelle. Metalliliitto oli paras väylä kuulla uutta metallia, ja biisin saaminen ohjelmaan oli parasta promoa.
Mustan Kuun Lasten musiikkia on usein luonnehdittu dark metaliksi. Kyseessä on black metalin alagenre, joka ei useimmiten sisällä emälajin paatoksellista ideologista tasoa.
– Teininä oli enemmän paineita kuulua johonkin genreen, mutta en usko, että me koskaan täysin sovimme niistä mihinkään. Jos Kunnes loppuu yö -demo oli melodista death metalia, niin Varjomaasta Prologiin ja sitä seuranneeseen splittiin asti koimme olevamme jonkin sortin black metal -yhtye.
– Sen jälkeen olemme yrittäneet karistaa kaikki määritelmät, koska huomasimme tiukkojen raamien rajoittavan ulosantia. Vierastan dark metal -nimitystä, mutta ymmärrän, että jokin on oltava.
Lehtinen karsastaa black metalin maailmankuvan ummehtuneisuutta ja ahtautta. Hänen mukaansa genre alkoi kääntyä jo varhain itseään vastaan.
– Black metal oli itselleni kova juttu 90-luvun loppupuolella, mutta jossain vaiheessa genren väkinäinen vakavuus ja itsensä turhan tosissaan ottaminen alkoi kääntyä väsyneeksi, paikoin jopa huvittavaksi ilmiöksi.
– Toki olen sivunnut uskontoa lyriikoissani, mutta aina ulkopuolisen silmin. Ateistina en näe eroa Jeesuksessa, Saatanassa, Batmanissa, joulupukissa tai vastaavissa sankareissa, mikä tekee black metal -sanoitusten kirjoittamisen vaikeaksi. Uskonto ja musiikki ovat kulkeneet rinta rinnan keskiajalta lähtien, mutta meihin yhdistelmä ei istu.
Hitaasti kypsyvät mukulat
Mustan Kuun Lapset ehti julkaista demoja ja splittejä peräti kuuden vuoden ajan. Yhtyeen ensimmäinen albumi Suruntuoja julkaistiin Northern Sound Recordsin kautta vuonna 2002.
Lehtinen arvelee, että hidas mutta varma kypsyttely oli lopulta bändille ainoastaan eduksi.
– Vaikka nuorempana harmitti, ettei levytyssopimus osunut kohdalle aiemmin, jälkikäteen on helppo huomata että kaikki se, mitä ensimmäisen kymmenen vuoden aikana tehtiin ja koettiin, oli hyvää valmistautumista debyyttiä varten.
– Näkemys omasta musiikillisesta linjasta muovautui eniten juuri Mustan Kuun Lasten alkuvuosina. Jos ensimmäinen levy olisi tehty aiemmin, vaikkapa Varjomaan aikoihin, se olisi suomenkielisyydestään huolimatta todennäköisesti hukkunut samaan unohduksen suohon kuin suurin osa sen ajan black metal -levyistä.
Sen sijaan Suruntuoja on monelle suomalaisesta metallista pitävälle kulttiklassikko.
– Levy äänitettiin Loimaan Popstudiolla Happoradio-kitaristi Mika AH Haapasalon kanssa. Tämä oli ensimmäinen neljästä levystä, jotka teimme Mikan kanssa. Äänitystila oli pieni, vanhaan navettaan rakennettu koppi, jonne rummut ja kaapit juuri ja juuri mahtui. Kovin montaa päivää hommaan ei muistaakseni mennyt. Kaikki paitsi laulut ja kitaraleadit vedettiin livenä.
– Suruntuoja on itselleni erittäin tärkeä, vaikkei vanhempia levyjä juurikaan tule enää kuunneltua. Levy on asiaankuuluvan raa’an kuuloinen olematta kumminkaan mikään raakile. Siellä on kovia biisejä, ja olen siitä aivan yhtä ylpeä kuin uudemmistakin tuotoksista.
Viimeistään Kauniinhauta (2003) määritteli soundin, josta Mustan Kuun Lapset muistetaan. Hyppy debyytistä oli monella tapaa valtava, mutta Lehtiselle itselleen levy ei näyttäydy kovin edustavana.
– Kauniinhauta on se levy, jonka jättäisin hännille, jos ne pitäisi laittaa paremmuusjärjestykseen. Vaikka siellä on nimikkobiisin lisäksi muutama todella onnistunut kappale, tekninen toteutus ja soundimaailma oli itselleni jo levyn julkaisun aikoihin pienoinen pettymys.
– Lisäksi aloimme riidellä äänitysten edetessä melko kiivaasti, mistä jäi totta kai jäi paha maku. Pian levyn valmistuttua Kinnunen jättikin yhtyeen.
Huipulta väliaikaiseen tuhoon
Jokainen Mustan Kuun Lapset -albumi tuntui tavoittavan laajemman yleisön kuin edellinen. Eräänlainen bändin uran huipentuma koettiin vuonna 2005, kun Talvenranta-levy tiivisti bändin omalaatuisen soundin yhä tiukempaan muotoon. Ei ihme, että myös Lehtinen muistelee albumia lämmöllä.
– Talvenranta on yksi Mustan Kuun Lasten parhaista levyistä. Se on soitettu huomattavasti tiukemmin kuin edeltäjänsä ja kuulostaa edelleen omiin korviin tuoreelta.
– Matkasimme Loimaalle nyt ensimmäistä kertaa uuden kokoonpanon kera. Bassosta vastasi monesta yhtyeestä tuttu Kai Hanninen. Mies teki myös yhtyeen ensimmäisen musiikkivideon kappaleesta Aaria. Kaikista Mustan Kuun Lasten studioreissuista tämä oli ehdottomasti mukavin.
Juuri kun Mustan Kuun Lapset alkoi olla kovassa nosteessa, bändi täräytti eetteriin tiedotteen, jonka mukaan se tulisi tekemään vielä yhden albumin ja sitä seuraavan kiertueen, mutta lopettaisi toimintansa vuoden 2007 aikana.
– Vain pari vuotta bändissä ollutta Hannista lukuun ottamatta kaikilla alkoi olla mitta täynnä harrastustoimintaa kohtaan. Keikkailulla ei ollut asian kanssa tekemistä, sillä emme soittaneet yhtään keikkaa vuosina 2004–2006.
– Yhtyeen ensimmäinen kymmenen vuotta oli aikaa, jolloin opiskelut vaihtuivat duunissa käymiseen ja solukämpät omistusasuntoihin. Jotkut vakiintuivat, osalle tuli lapsia ja kasvoimme vähän eri suuntiin. Ne olivat isoja asioita, jotka laittoivat asiat uuteen perspektiiviin. Mustan Kuun Lasten kuoppaamiseen ei liittynyt riitoja, vaan se oli alkuperäisjäsenten yhteisymmärryksessä tehty päätös.
Viimeinen laulu kuolemasta -albumia (2007) ei tehty Lehtisen mukaan tietoisena siitä, että bändi olisi tulossa tiensä päähän.
– Ennen kuin päätös lopettaa yhtyeen toiminta oli tehty, albumille tuleva materiaali oli jo lähestulkoon kasassa, eli itse sävellys- ja sanoitusprosessiin se ei vaikuttanut. Toki viimeistä kertaa Mikan studioon lähtiessä fiilis oli erilainen. Hauskaa oli silläkin reissulla, tällä kertaa ryypättiin Kalliossa, mutta samalla varjoissa vaani pieni haikeus.
– Jukka Malinen ja Antti Lautala kävivät vierailemassa Morfiinisiivet-kappaleella, josta tuli ensimmäinen virallinen listasijoituksemme ja ainakin Youtuben katsojamäärässä mitattuna suurin hittimme.
Mustan Kuun Aikuiset?
Mustan Kuun Lasten taru olisi saattanut päättyä tähän pisteeseen. Kesti useita vuosia, ettei Lehtinen edes ajatellut koko yhtyettä vaan keskittyi muihin projekteihin. Vanha suola alkoi kuitenkin janottaa kuin vahingossa.
– Mustan Kuun Lasten lopetettua perustin akustisen projektin, jolle nappasin nimen Talvenranta-albumilta. Kokoonpanoon kuului edellä mainitut Malinen ja Lautala sekä vanha kaverini Heikki Piipari, joka peri myöhemmin Tammisen paikan Mustan Kuun Lasten leadkitaristina. Homma ei kuitenkaan edennyt oikein mihinkään.
– Seuraavaksi pistimme Hautalan kanssa pystyyn Septemberwolf-nimisen death rock -yhtyeen. Soitimme jonkin verran keikkoja, enimmäkseen pääkaupunkiseudulla, ja äänitimme ep:n, jota ei jostain syystä koskaan julkaistu.
– Muistan olleeni melko turhautunut tilanteeseen. 2010 tarjosin Septemberwolfia keikalle Turun alkuperäisen TVO:n hautajaisiin. Ensin järjestäjä vähän nirsoili, mutta sitten ehdotin jostain käsittämättömästä syystä, että entäs jos tullaan Mustan Kuun Lapsina. Hautalalle se oli ok, eikä Hanninenkaan miettinyt montaa sekuntia. Sen sijaan Tamminen, joka on periaatteen miehiä, ei lämmennyt. Kysyin sitten Piiparia tuuraamaan, ja näin saatiin keikka hoidettua kunnialla ja uusi mies remmiin.
– Vuonna 2013 aloimme pohtia, että mitäs jos tehdään Mustan Kuun Lapset -nimellä minikiertue ja katsotaan, miten jengi ottaa meidät vastaan. Homma toteutui seuraavana vuonna, ja vastaanotto oli parempaa kuin osasimme odottaa. Kipinä bändin pysyvästä paluusta syntyi.
Nykyinen Mustan Kuun Lapset koostuu hyvin eri kokoonpanosta kuin aiemmin. Lehtisen mielestä bändi on silti sama kuin ennenkin.
– Piipari on ehtinyt kuulua kalustoon jo kahdeksan vuotta, basisti Ville Pelkonen vajaat neljä. Hautala lopetti soittamisen 2017, minkä jälkeen hänen virkaansa on hoitanut uusin kiinnitys Kalle Takalo. Kenenkään panosta väheksymättä uskon, että Mustan Kuun Lapset on yhä se sama yhtye. Miehet eivät muuta bändiä, vaan bändi miehiä.
Kypsempiä selviytymistaisteluja
Saatto (2017) oli ensimmäinen Mustan Kuun Lapset -albumi kymmeneen vuoteen.
– Levyn ehkä suurimpana inspiraationlähteenä toimi ikääntyminen. Alleviivatakseni sitä kirjoitin asian kansivihkon
krediitteihinkin. Olen maagisen 40 vuoden rajapyykin ylittänyt keski-ikäinen ukko. Viimeistään tässä iässä ihminen alkaa luopua itsensä ikuisena pitämisen illuusiosta ja kohdata ajan rajallisuuden.
– Olin kymmenen vuotta kokeneempi kuin edellisen levyn aikoihin, ja toivon, että jotain pientä tästä kuuluu myös levyllä. En enää halunnut kirjoittaa pelkkiä metallibiisejä, vaan musiikkia yleisesti. Sanoitusten kirjoittaminen oli helvetin vaikeaa, mutta rämmin jotenkin maaliin asti.
Lehtinen ei peittele mielipidettään Mustan Kuun Lasten tämänhetkistä kuntoa kuvaillessaan.
– Bändi on nyt loistavassa iskussa, ja porukka näyttää sen myös huomanneen.
– Sen sijaan olen pistänyt merkille, ettei jengi käy enää keikoilla niin kuin ennen vanhaan. Ikinä ei voi tietää onko tupa tyhjä vai täysi ennen kuin astuu lauteille. Tiedä sitten, onko kännykän tuijottelu himassa antoisampaa vai mistä on kyse. Tämä ei siis koske vain meitä. Monella ug-orkesterilla on sama tilanne.
Maaliskuun alussa julkaistaan kuudes Mustan Kuun Lapset -nimeä kantava albumi, Valo. Lehtinen lupaa, ettei uuden elämän löytänyt bändi ole katoamassa ihan heti.
– Pidän kokonaisuutta monipuolisena ja melko kauniina, mutta totuus jääköön kuuntelijoiden arvioitavaksi. Kun vielä työstimme albumia, ajattelin sen olevan suoraa jatkumoa Saatolle, mutta nyt kun levy on valmis, vertaisin sitä ehkä mieluummin Viimeinen laulu kuolemasta -levyyn.
– Toivotaan, että Mustan Kuun Lasten musiikki saa jatkossakin uusia ystäviä ja yhtye hyviä keikkoja soitettavakseen. Käykää katsomassa tietoa tulevista keikoista ja kaikesta muustakin Mustan Kuun Lasten Facebookista.
Julkaistu Infernossa 2/2019.