Dream Theater pian Helsingissä – lue Inferno #110:n haastattelu!

06.02.2014

Osta liput keikalle Menolipusta

Helmikuun 24. päivä Helsingin jäähallissa konsertoiva Dream Theater on soittanut progressiivista metallia pian 30 vuotta. Viime loppuvuonna ilmestynyt kahdestoista DT-kiekko kantaa yhtyeen nimeä täydestä syystä. Rumpalinvaihdoksesta selvittiin, ja nyt tykitetään nuottia ja tahtilajia toisensa perään entistä ryhdikkäämmin.

Mike Portnoy on kova rumpali ja ehti olla keskeinen luova voima Dream Theaterissa 25 vuotta. Kun kolme vuotta sitten kerrottiin, että Portnoyn ja DT:n tiet eroavat, ajatus bändistä ilman tuttua hahmoa setin takana tuntui jokseenkin vaikealta.

Ei pidä hätäillä. Yhtye järjesti koesoitot ja valitsi uudeksi kannuttajakseen Mike Manginin. Hän on kerännyt kannuksia paitsi rumpalien nopeuskisoissa myös muun muassa Steve Vain, Annihilatorin ja Extremen kanssa.

Soittajana Mangini on tietenkin alansa kirkkainta huippua, pedagoginakin kova luu. Harva rumpali on viitsinyt tai jaksanut porautua yhtä syvälle nuottiryhmien, tahtilajien ja polyrytmien kiehtovaan maailmaan. Tämän voi todeta miehen Rhythm Knowledge -opuksista.

Vaikka taidot taatusti riittivät, oli kokonaan eri asia, miten fanit ottaisivat uuden jäsenen vastaan. Kitaristi John Petrucci muistaa hyvin, miten helpottavaa oli, kun Manginille osoitettiin kiertueella suosiota ilta illan jälkeen.

– Olen ylpeä faneistamme! He ymmärsivät meitä ja olivat onnellisia puolestamme. Se oli aivan ainutlaatuista!

dream-theater

Kitaristi korostaa, että rumpalinvaihdos oli bändille itselleen tukala paikka ja haavat olivat vasta paranemassa A Dramatic Turn of Eventsin (2011) julkaisun jälkeen. Niin herkässä tilanteessa olisi ollut aivan katastrofi, jos Manginille olisi buuattu.

– Muutokset herättävät aina voimakkaita tunteita. Meillä on pitkäaikaisia seuraajia, jotka ovat viettäneet suuren osan elämästään kanssamme. Oli aivan fantastista, että 25 vuoden jälkeen uusi jäsen tunsi olonsa niin tervetulleeksi yleisön taholta.

Kaikkea pitää kokeilla

Kahdestoista Dream Theater -levy nimettiin bändin mukaan. Mike Mangini oli tällä kertaa mukana levynteossa alusta saakka. Toisin oli kuin viimeksi, jolloin hän tuli biisintekovaiheen jälkeen ”vain” soittamaan rummut purkkiin.

Petruccin mukaan uusi elementti toi luovaan prosessiin uutta energiaa, joka teki albumille ja yhtyeelle hyvää.

– Se tietenkin jännitti! Meillä oli myös uusi studiomies, Richard Chycki, joka toi lisää tuoretta otetta hommaan. Työskentelimme todella pitkään Paul Northfieldin kanssa, joten tämä oli suuri muutos. Edellisellä levyllä meidän piti tavallaan todistella jotakin, nyt meillä oli vapaampaa ja itsevarmempaa.

Vaikka yhtye kävi albuminsa kimppuun reippaalla ja tuoreella otteella, tarkoitus ei ollut seikkailla mihinkään uusiin, mielikuvituksellisiin suuntiin. Dream Theater halusi kuulostaa itseltään.

– Teimme muutamia spesiaalijuttuja, kuten ensimmäisen instrumentaalimme pitkään, pitkään aikaan. Muuten tarkoituksena oli korostaa kaikkea sitä, mikä Dream Theaterissa on hyvää. Halusimme voimakkaan, rohkean, monipuolisen albumin, Petrucci kertaa.

Missä määrin Mangini lopulta vaikutti kirjoitusprosessiin ja levyntekoon? Kitaristin mukaan lähinnä henkisellä tasolla.

– Olimme kaikki yhdessä studiossa ja kommunikoimme. Se oli uusi tilanne. Mike on mahtava rumpali, mutta hän on myös hyvin luova kaveri. Hän osaa reagoida uuteen riffiin salamannopeasti ja tietää heti, mitä sille pitää tehdä.

Kuinka paljon Dream Theaterissa on erimielisyyksiä, kun biisejä tehdään?

– Joskus on! Politiikkamme on se, että kokeilemme kaikkea kerran. Vaikka vain yksi jätkä olisi idean puolesta, sitä kokeillaan. Mitään ei voi hylätä kokeilematta. Mutta ego-ongelmia meillä ei ole. Voimme ihan kirjaimellisesti sanoa toisillemme jostain ideasta, että se on ihan paska, eikä kukaan loukkaannu siitä, Petrucci väittää.

Kriisi tiivistää

Se, että levyn nimeksi tuli Dream Theater, oli alun perin juuri Petruccin idea. Siinä haiskahtaa pieni tarve kuittailla ex-rumpalille, mutta ennen kaikkea syyt ovat musiikilliset. Mikään muu orkesteri ei tekisi tällaista levyä.

– Puhuin nimeämisestä jo silloin, kun vasta suunnittelimme missä ja milloin tekisimme levyn. Minusta oli mahdollista nimetä levy bändin mukaan, ja koko ajan kävi yhä selvemmäksi, että se on paras ratkaisu.

Kun tulee puhe albumin tyylistä, kitaristi käyttää adjektiiveja rohkea ja vahva. Ne ovat kaikesta päätellen sanoja, jotka hän mielellään liittää yhtyeen uraan ja luonteeseen.

– Muistan kun kerroin managementille ja levy-yhtiölle päätöksestä nimetä tämä levy Dream Theateriksi. He olivat ensin vähän ihmeissään, mutta heti kun kuulivat biisejä, he allekirjoittivat ratkaisun täysin.

dream-theater-2

Kun tilanne nyt on uusi ja jännittävä, onko uusi rumpali ilmaissut jonkinlaisia toiveita tai ehdotuksia siitä, mihin suuntaan yhtyeen nyt tulisi lähteä?

– Mike ei ole säveltäjä, joten hän ei voi sillä tavalla ohjailla musiikillista linjaa… Eikä hän ole sellainen tyyppi joka edes haluaisi. Hän nauttii siitä, että voi ruokkia muiden inspiraatiota. Ja tietenkin hän kunnioittaa uraamme ja historiaamme.

Petrucci pohtii, että kun bändi nyt on tavallaan uudessa alussa, se on yhteisönä tiiviimpi ja paremmin kommunikoiva kuin koskaan aiemmin.

– Kun mikä tahansa ryhmä kokee vaikeita koettelemuksia yhdessä, se tiivistää ryhmän dynamiikkaa. Näin meillekin kävi. Me olemme bändistämme ylpeitä, kiitollisia ja siihen sitoutuneita.

Kamarunkkarien bändi

Dream Theater on niitä bändejä, joiden jokainen jäsen poseeraa säännöllisesti muusikkolehtien kansissa. Luulisi, että kahdentoista albumin jälkeen olisi mukavampaa puhua itse musiikista kuin aina vain soittamisesta ja tekniikasta.

John Petrucci on täysin toista mieltä.

– En kyllästy koskaan soittamisesta puhumiseen! Pilkkaammekin toisiamme siitä, että olemme niin kamarunkkareita. Jos puhun jonkun toisen kitaristin kanssa, niin kyllähän minä puhun kitaroista, soundeista ja vahvistimista, heh heh.

Tekniikalla on päivänselvästi erittäin suuri merkitys Dream Theaterin tyylille ja soundille, mutta Petrucci väittää itse olevansa vanhan liiton mies. Hän luottaa samoihin soittovehkeisiin, jotka ovat palvelleet häntä uskollisesti vuosikaudet.

Kosketinsoittaja Jordan Rudess seuraa kuulemma teknisessä mielessä eniten aikaansa.

– Hänellä on aina joku uusi vimpain testissä. Minä lähinnä luen uusista jutuista, mutta jos kiinnostun jostain, tietenkin otan sen myös testiin. Olen onnellisessa asemassa, koska ihmiset tarjoavat minulle kaikenlaisia laitteita tsekattavaksi.

Petrucci sanoo, että hänen elämässään on myös täysin kitarattomia ajanjaksoja. Akut on pakko ladata joskus, muuten homma alkaa maistua liian puisevalta.

Aivan lähitulevaisuudessa kitaristi ei voi soittamista unohtaa. Dream Theaterin kiertue starttaa tammikuussa, ja sitä ennen ryhmän pitää päättää, millainen setti rundilla vedetään. Kyseessä on ”an evening with” -tyyppinen veto, eli bändi vetää kaksi settiä ilman lämppäriä. Yhtye saapuu uskollisena Suomen-kävijänä myös Helsinkiin, 24.2.

– Pohdimme paraikaa sitä, mitä kiertueella tapahtuu. Meillä on mahdollisuus tehdä kaikenlaista siistiä. Emme ole vielä päättäneet, millainen ohjelmisto tulee olemaan.

Uusi levy alusta loppuun kenties?

– Se on yksi mahdollisuus, ehdottomasti!

Juttu on julkaistu Infernon numerossa 8/2013 (#110).

Osta liput keikalle Menolipusta

dthea

Lisää luettavaa