Vesa ”Weslayer” Säkkinen, A.R.G.
1. Slayer: Repentless
– Vanha kehno jyräytti perusvarman tuotteen. Jeff Hannemanin poissaolo ehkä kuuluu, mutta kiekko on tasavahva.
2. Diablo: Silvër Horizon
– Odotus kannatti. Alkuihmettelyn jälkeen on pyörinyt tehorotaatiossa arjet pyhät! Rautaa!
3. Paradise Lost: The Plague Within
– Loistava poikkileikkaus bändin vahvuuksista. Eeppistä tulkintaa biisi biisin jälkeen.
Ville Valavuo, Speedtrap
1. Kieltolaki: Vapauden illuusio
– Suomalaisella punkilla menee nykyään todella hyvin, vaikka aina tasaisin väliajoin joku kyynistynyt vanhus väittääkin, että kaikki uudet bändit ovat paskoja ja skene kuoli 30 vuotta sitten. Kieltolaki ei oikeastaan ole muuttunut yhtään, ja varmaan aika pitkälti siitä syystä tässä on vuoden paras kotimainen punklevy. Koko paketti on soundeja myöten juuri sitä mitä halusinkin; todella hyvin tehtyä suomenkielistä hardcorea ilman kompromisseja tai mitään muutakaan hölmöilyä.
2. Dead Moon: Live at Satyricon
– Dead Moon on yksi niistä elämää suuremmista bändeistä, joita en oikeastaan pysty enää arvostelemaan mitenkään. Ostaisin varmaankin laput silmillä minkä tahansa Dead Moon tuotteen sisällöstä huolimatta. Levy on äänitetty 1993, joten bändi on ollut todella kovassa iskussa, ja jollain ihmeellisellä tavalla tälläkin Dead Moon -levyllä kiteytyy se rock’n’rollin kaikkein olennaisin. Musa on yksinkertaista, raakaa ja puhdasta, eikä siinä ole mitään ylimääräistä tai keinotekoista.
3. Horisont Odyssey
– Elin pitkään siinä käsityksessä, että Horisont on edelleen yksi niitä ruotsiboogiebändejä, jotka ovat ihan hyviä mutta vähän tylsiä pidemmän päälle. Muskelrockissa nähty keikka ja uusi täyspitkä kuitenkin saivat mielen muuttumaan. Tällä levyllä biisimateriaali on lähempänä 2112-aikakauden Rushia kuin UFO:n Doctor Doctoria, ja se näyttää toimivan Horisontin kohdalla todella hyvin. Aika harva 2010-luvulla julkaistu levy alkaa kymmenminuuttisella biisillä, jossa mielenkiinto säilyy loppuun asti. Jos vihaat Rushia, vihaat varmasti tätäkin.
Antti Nenonen, Bloodred Hourglass
1. Symphony X: Underworld
– Bändi, joka parantaa levy levyltä. Russell Allenin täydellinen dominointi lauluissa ja kitaristi Michael Romeon biisit yhdistettynä erinomaiseen tuotantoon muodostavat ylivoimaisesti vuoden kovimman levykokonaisuuden.
2. Children of Bodom: I Worship Chaos
– Levy ei tarjoile mitään järisyttävän uutta, mutta silti meininki on taattua ja tunnistettavaa Bodomia. Morriganin ja Suicide Bomberin kaltaiset biisit pitävät huolen, että bändi pysyy edelleen genrensä kovimpana Suomessa.
3. Amorphis: Under the Red Cloud
– Levy täynnä toinen toistaan upeampia melodioita ja Tomi Joutsenen vokalisointi ansaitsee erityismaininnan. Tuottaja Jens Bogren takaa loistavan tuotannon ja soundit.