Vuoden 2015 kovimmat, osa 9: Hooded Menace, Bonehunter ja Mörbid Vomit listaavat suosikkinsa

Annamme jo useamman vuoden perinteellä puheenvuoron artisteille, jotka paljastavat loppuaan lähestyvän vuoden kohokohdiksi muodostuneet levyt.

Lasse Pyykkö, Hooded Menace

1. Indesinence: III
– Valitettavasti tämä brittiläinen death/doom-bändi hajosi kyseisen levyn jälkeen, mutta ura sentään päättyi tyylikkäästi bändin hienoimpaan albumiin.

2. Bell Witch: Four Phantoms
– Painostava ja kaunis levy. Todennäköisesti myös vuoden raskain.

3. Acid King: Middle of Nowhere, Center of Everywhere
– Vellovaa, yksinkertaista ja raskasta trippailua, joka imaisee kuin huomaamatta mukaansa pöriseviin syövereihinsä. Toimii tällaiselle huumeettomallekin hörhölle.

bonehunter

Satanarchist, Bonehunter

1. Sigh: Graveward
– Taattua laatua, paikoitellen tulee mieleen yhtyeen aikaisemmat Imaginary Sonicscape- ja Hail Horror Hail-albumit. Uusi kitaristi hoitaa tonttinsa, mutta itse jäin hieman kaipaamaan Shinichi Ishikawan kitarointia.

2. 偏執症者 (Paranoid): Satyagraha
– Saatanan kova.

3. Lord Fist: Green Eyleen
– Heavy metalia oikealla kaavalla työstettynä. Parhaita kotimaisia bändejä tällä hetkellä!

MorbidVomit_Janica Lönn_Storm_Photography

Pyry Hanski, Mörbid Vomit

1. Swallow the Sun: Songs from the North I, II & III
– Yhtye on ollut erittäin lähellä sydäntäni ensimmäisestä levystä lähtien, enkä tiedä voiko tämän monoliitin myötä enää lähemmäksi päästä. Kaikkinensa aivan käsittämättömän huikea kokonaisuus, josta viimeinen eli hidastelulätty menee henkilökohtaiseksi suosikiksi jo pelkästään sillä, että sieltä löytyy yhtyeen tähänastisen uran upein kappale Empires of Loneliness.

2. Mgla – Exercises in Futility
– Mgla lunasti paikkansa yhtenä lempiyhtyeistäni black metalin saralla heidän viime levynsä, With Hearts Toward Nonen (2012), myötä. Jatkoa sille tuli odotettua enemmän kuin innolla. Ja odotushan palkittiin, sillä kyseessä on loistava paketti mukavan tarttuvaa ja maukkailla melodioilla höystettyä äärimmäisen laadukasta puolalaista black metalia. Ehdottomasti jatkoon!

3. Steven Wilson – Hand. Cannot. Erase.
– Äärimmäisen kovana Porcupine Tree -fanina täytyy myöntää, ettei allekirjoittaneen viisari ole juurikaan värähtänyt Wilsonin soolotuotannon aiemmille levyille, mutta tämä kyllä veti maton jalkojen alta. Levyllä ei yksinkertaisesti ole ainuttakaan huonoa kappaletta, joten vaikeahan tämä olisi jättää pois vuoden levyjen listauksesta. Steven Wilson on nero!

Juttusarjan aiemmat osat löydät klikkaamalla tästä.