Xysma julkaisemassa parikymmentä vuotta kypsyneen uuden levyn – ”Yhtye on irtautunut kaikista mahdollisista kahleista”

Levy ilmestyy näillä näkymin loppukeväästä 2022, ennustaa Teppo Pulli Soundi-lehdessä.

23.06.2021

Suomalaisen raskaan musiikin pioneeri- ja kulttinimi Xysman oli tarkoitus palata keikkalavoille viime kesänä, mutta paluu festarilavoille on ikävä kyllä lykkääntynyt koronan vuoksi. Hyvä uutinen on kuitenkin se, ettei paluu ole rajoittumassa pelkästään keikkalavoille: tuoreessa Soundi-lehdessä rumpali Teppo Pulli paljastaa, että myös uusi levy on viimein valmistumassa. Yhtyeen viimeisin studioalbumi Girl on the Beach ilmestyi vuonna 1998, eli olihan se jo aikakin.

”Kun kitaristimme Toni Stranius menehtyi vuonna 2006, soitimme Tonin muistolle järjestetyssä In Memoriam -iltamassa. Päätimme jo tuolloin tehdä uutta materiaalia ja ensimmäiset tuoreet aihiot syntyivät seuraavana vuonna. Monenlaiset perhekuviot ja päivätyöt vaativat kuitenkin veronsa ja palasimme toden teolla aiheeseen vasta vuonna 2019. Siitä asti olemme säveltäneet ja treenanneet säännöllisen epäsäännöllisesti”, Pulli kertoo Soundille.

Rumpalin mukaan julkaisu tapahtuu näillä näkymin ensi vuonna ja luvassa on tuttua Xysmaa, toki parinkymmenen vuoden kypsytyksellä.

”Jos me ennen kokeilimme ja teimme, niin nyt me tiedämme ja toteutamme”, Pulli avaa.

”Mukana on sääriä kostuttavia melodioita ja palavaa riffittelyä, jota edes Naantalin VPK ei pysty tyrehdyttämään. Yhtye on myös irtautunut kaikista mahdollisista kahleista ja lisäksi olemme ottaneet rohkeita jäämurskakylpyjä, mitä tulee soundimaailmaan ja sovituksiin.”

Lue aiheesta lisää toverilehdestämme Soundista.

Lisää luettavaa