Etelä-Karjalan Lemiltä suomiviihteen eturiviin pian kymmenen vuotta sitten ponkaissut Stam1na on tuskin mennyt ohi monelta. Jos jonkinlaisilla pysteillä ja arvonimillä palkitun yhtyeen meno on ollut hurjaa, eikä vauhti rauhoitu edes täysi-ikäisyyden kynnyksellä.
Teksti: Aadolf Virtanen Kuva: Markus Paajala
Arvostelin kymmenisen vuotta sitten postiluukustani tipahtanutta omakustanne-ep:tä edesmenneeseen Hamara-lehteen seuraavasti:
”Stam1na vääntää raskasta musiikkia kotimaankielellä esitettynä. Pesäero listabändeihin, joita mieleen saattaa juolahtaa, muodostetaan jo alkumetreillä. Bändissä on ripaus Y.U.P.-tyyppistä kieroilua, jossain määrin myös vanhemman suomirockin tyylisiä ratkaisuja. Raskaat kitaroinnit ja tiluttelut sysäävät bändin selkeästi metallikentälle, ja soppa onkin valmis. Biisit ja niiden ratkaisut vaikuttaisivat tarkkaan harkituilta, ja monenlaisista vaikutteista huolimatta biisit kuulostavat yhtenäisiltä ja ristiriidattomilta. Esityksestä huokuu selkeästi läpi into ja energia, mistä olettaisin bändin viihtyvän lavallakin kuin kotonaan. Monipuolisissa sävellyksissä on sopivasti tavaraa, ja hyviä tunnelmia löytyy biisistä kuin biisistä.”
Tuohon aikaan Timo Rautiainen Niskalaukauksineen nosteli kitaroitaan pystyyn viimeisiä kertoja, eikä Mokomakaan ollut vielä lyönyt suomenkielisellä metallillaan täysin läpi, joten osuvista sanoista huolimatta olisi ollut mahdoton uskoa, mihin kolmijäseninen, basistiton lemiläisyhtye vielä yltää.
Jo tuolloin vahvaa pohjatyötä tehneen orkesterin ikämittariin rapsahtaa pian täydet 18 vuotta, ja kuudes pitkäsoitto SLK näkee päivänvalon reilu viikko lehtemme ilmestymisen jälkeen. Näitä juhlistaaksemme järjestimme bändille pienimuotoiset synttärikekkerit.
Ilman lahjaa ei tohdi lähteä matkaan, joten paketoimme mukaan täysi-ikäisyyteen sopivaa esineistöä.
Stadionit Loppuun Kivuttomasti
Tammikuun synkkyys on lakipisteessään sumuisessa ja savuisessa Helsingissä. Lumesta ei ole tietoakaan, ja ihmisten ainoa lohtu näyttää hurjasta jonosta päätellen olevan kuukausi sitten avattu Burger King.
Juhlapaikalle saapuu säntillisimmin laulusta, sanoituksista ja kitaroinnista vastaava Antti ”Hyrde” Hyyrynen, joka kertoo aloittaneensa Sons of Anarchyn seuraamisen ja haluavansa aseen ja moottoripyörän. Kotvan päästä paikalle saadaan loputkin kielisoitinosastosta, eli soolomies Pekka ”Pexi” Olkkonen ja basisti Kai-Pekka ”Kaikka” Kangasmäki. Ilman synttärikakkua jäävät kosketinvelho Emil ”Hippi” Lähteenmäki ja rumpujen takaa löytyvä salaperäinen hurjimus Teppo ”Kake” Velin.
Paikalla oleva kolmikko on tasapuolisesti vastuussa tulevan SLK-levyn sävelistä, joten tämähän passaa.
Sytytetäänpä kakun 18 kynttilää ja kysytään heti alkuun arvon soittomiehiltä, onko tullut tehtyä uudenvuodenlupauksia.
Pexi: – Ei ensimmäistäkään.
Kaikka: – Ei.
Hyrde: – No sitä minä ainakin olen tässä hokenut, että 2014 on rahavuosi. Nyt on pakko saada enemmän rahaa kuin viime vuonna. Ja uusi auto!
Kaikka: – Olet ilmeisesti menossa oikeisiin töihin?
Mitä muuta vuosi 2014 tuo tullessaan?
Pexi: – Se on ainakin selvä, että levy tulee pihalle ja pyritään ravaamaan keikoilla niin paljon kuin kintuista lähtee.
Kaikka: – Mie ainakin toivon, että päästäisiin ulkomaille soittelemaan. Kesälle on nyt valmistunut yksi festariveto Tshekkeihin, ja kevätkiertuehan lopetetaan Tallinnaan.
Mihin Stam1nan pitäisi ehdottomasti päästä soittamaan?
Hyrde: – Varmaan joku Etelä-Amerikan mesta, Meksiko tai Brasilia! Alkuperäisen Sepulturan lämppäriksi!
Pexi: – Siellä voisi olla raju meininki. Mehän muuten ollaan oltukin Sepulturan
lämppärinä, vaikkei kylläkään originaalin!
Hyrde: – Se laulajahan valitteli miulle Lost & Foundissa, että suomalaiset naiset
on kylmiä. Sellainen kaksimetrinen tumma jätkä, eikä tykännyt edes salmarista
yhtään.
Kaikka: – Cheekin lämppäriksi pitäisi päästä stadionille. Se olisi kova.
Pexi: – Mie en näe kyllä oikein meitä stadionbändinä. Mutta joo… kyllähän nekin toki täynnä olisi, jos vaan tehtäisiin.
Edellisestä Stam1nan keikkaesiintymisestä on aikaa puolisen vuotta, joten orkesteri lienee nälkäinen uuden SLK-levynsä kanssa. Kuinka se taipuu livehommiin?
– Toivottavasti ehditään käydä treeneissä. Tilanne on mitä parhain. Uusia biisejä, uusia haasteita. Laulun puolesta pelkään eniten Dynamo-biisiä, tuli vedettyä hyvin korkeita vokaaleita sinne. Kaikkaa ja Emiliä alan haastamaan vahvasti näihin lauluhommiin. Emil on ollut vielä vähän nihkeä idealle, Hyrde tuskailee.
– Sillä olisi kyllä eniten aikaa koskettimien takana, Kaikka huomioi.
– Miulla ainakin molemmat kädet tekee koko ajan jotain, en minä enää suulla mitään pysty tekemään, Pexi väistää.
Lue koko juttu Infernon numerosta 1/2014 (#113).