Garden of Worm
Idle Stones
Svart
Yhtyeiden liirumlaarum levynteon vaiheista on kuulijan näkökulmasta lähes aina silkkaa höpönpöppöä. Garden of Worm paljastaa, että kakkosalbuminsa työmetodina oli spontaanius ja hinkkaamisen vältteleminen. Sen voi kuulijakin havaita. Ratkaisu on lisäksi ollut varmasti oikea, sillä yhtyeen edustamassa ”käppädoomissa” liika silottelu vain korostaa väärässä mittasuhteessa kappaleiden askeettisuutta.
Fleeting Are the Days of Man on tuttu jo vanhalta kasettidemolta ja edustaa ainoana levyllä kompaktimpaa biisiformaattia. Vaikka Sami Harjun oikealla tavalla nyanssiton laulu ei petaa jatkossakaan mitenkään leppoisaa tunnelmaa, avausraita on selkeästi houkutteleva kutsu yhtyeen syvemmälle pimeyteen uppoavaan spiraaliin. Kappaleen arkaainen tenho paljastaa, että musiikinlajin historiaa on tutkittu.
Jatkossa trio hylkää perinteisen kaavan. Mukaan astuu niin ambientmaista himmailua kuin jazzmaista vapauttakin. Jammailusta puhuminen on ehkä turhan juhlallista, sillä romuluinen soitto on itsessään yksi Garden of Wormin tavaramerkeistä. Levyn päätepisteenä toimii jo majesteettisen kestonsa puolesta The Sleeper/Being Is More Than Life -kokonaisuus, joka on pa(r)h(a)immillaan jo lähes silmät kiinni haahuilua. Kolmikolle iso käsi rohkean idean loppuunsaattamisesta.
Loppupuolen vapautunut samoilu rajoittaa Idle Stonesin tehokuuntelua, sillä levy vaatii tiettyä mielentilaa toimiakseen. Sen natsatessa osuu ja uppoaa.
