LIVE: Tuoni, Turmion Kätilöt – Tampereen YO-talo, 14.2.2014
Olin aluksi epäileväinen, kuinka niin suureksi ja suosituksi kasvanut bändi kuin Turmion Kätilöt sopisi pienen ja varsin vaatimattoman YO-talon lavalle. Jännitin ennen kaikkea, olisiko keikan miksaus siedettävällä tasolla ja pystyisikö kaiken väenpaljouden ja ihmismassan keskellä edes hengittämään. Luultavasti jälkimmäiseksi mainittu ei olisi ollut mahdollista, jos keikka olisi ollut sallittu kaikenikäisille. Tiedä sitten, mikä oli syynä, että aikaisemmin kaupungin tilavammilla lavoilla soittanut yhtye valikoitui esiintymään kyseisessä paikassa.
Illan pääaktin lämmittelijätonttia oli hoitamassa lahtelainen rymyryhmä Tuoni, joka on ainakin omiin silmiini näyttäytynyt erilaisissa keikkailmoituksissa enemmän tai vähemmän nimenomaan peesaajan osassa toisille yhtyeille. Koskaan aikaisemmin en ollut kuitenkaan bändiä elävänä todistanut, enkä liioin kuunnellutkaan. Näin ollen oli kiva huomata, kuinka hyvin porukalla näytti olevan homma hanskassa ja meininki kohdallaan. Myös epäilyt mössöisestä ja erottumattomasta äänimaailmasta alkoivat karista jo heti keikan alkumetreillä.
Tuoni hoiti osansa läpi keikan kiitettävästi ja oikeastaan niin hyvin kuin se tapahtumapaikan puitteissa oli mahdollista. Veto oli ammattitaitoinen, tiukka ja energinen. Soittajien tatsi oli täsmällinen ja yleisilme innostunut. Bändi näyttäytyi muutenkin kauttaaltaan hyväntuulisena ilmestyksenä. Musiikista heräsi mielleyhtymiä paikoin vahvastikin Mokoma–Stam1na-akselille, vaikka yhtye omaa juttua tekeekin. Ajoittain siirryttiin kaahaamaan myös suoranaisella punkvaihteella. Vaikka bändi ei ehkä edustakaan sitä meikäläiselle ominta metallityylilajia, keikasta on vaikea löytää narisemista. Kaikin puolin hyvä startteri ja tunnelmanvirittäjä illalle.
Taidan olla mennyt jo laskuissa sekaisin, montako kertaa näitä kuopiolaisia industrialtaiteilijoita on tullut nähtyä lavalla. Lähdin paikalle sillä oletuksella, ettei yhtyeen show kykene tarjoamaan enää mitään uutta, eikä se tarjonnutkaan. Eipä tämän bändin tosin tarvitsekaan. Kyllähän näiden herrojen heilumista, kohellusta, mölötystä ja hirtehistä huumoria seuraa yhä edelleen huvittuneena. Hymy on herkässä väkisinkin, vaikka vitsin ei voikaan millään sanoa olevan enää kovin tuore.
Bändi piti tiiviisti pakkautuneen yleisönsä silminnähden puolellaan, ja otteessa se pysyikin, aina loppuun saakka. Eniten kuultiin materiaalia yhtyeen positiivisesti yllättäneeltä uudelta albumilta, mutta toki settilistasta löytyivät ne joka keikan hittirallitkin. Nämä olivatkin jälleen olennaisessa osassa saamaan yleisö hullaantuneeksi.
Onhan se vain itsekin myönnettävä, että kappaleet kuten Pirun nyrkki, Tirehtööri ja Minä määrään uppoavat joka kerralla kuin sormi perseeseen. Bändin biisien roiseja ja elämänmakuisia sanoituksia on helppo ja hauska laulaa mukana, ja teknometallijumputuksen tahtiin kokee vähintäänkin halua lyödä nyrkkiä ilmaan.
Yhtyeen lavatehokeinoihin ovat aina kuuluneet härskin kaksimieliset jutut, koomisenjyrkät kannanotot asiaan kuin asiaan, vitsailu toistensa kustannuksella sekä erilaiset ohjelmanumerot, joihin on usein ottanut osaa joku yleisönedustaja. Tällä kerralla eräs innokas huutelijafani sai luvan kavuta lavalle laskemaan housunsa alas.
Suurimmat naurut katsojilta saa kuitenkin bändin vokalistien MC Raaka Peen ja Spellgothin välinen päätön ja humalaisen epälooginen dialogi, joka oli nytkin hyvässä liekissä. Nämä hahmot ovatkin yhtyeen kaksi kantavinta elinvoimaa muun bändin hoitaessa roolinsa konemaisen tarkasti ja virne suupielessä.
Vaikka koin esityksen aikana tuntemuksia, että johan nämä meiningit on jo tullut nähtyä ja koettua, keikan katsoi mielellään loppuun asti ja sai juuri sen, mitä odottikin – eikä yhtään enempää tai vähempää. Turmion Kätilöt tietää täysin mitä tekee ja miten kuulijat saa viihtymään.
Tosiaan, yksi miinus täytyy antaa tunkkaisista ja vähähappisista olosuhteista yleisössä. Isompaa pubia ensi kerralla!