Etsi
Yhtye jatkaa myös yhteistyötään Panimo Hiiden kanssa.
Mukana kulkevat Underside sekä Shrezzers.
Liput tulevat myyntiin 5.7.
Dethklok on tehnyt paluun.
Pirullisella tavalla tarttuvaa pörinämetallia soittava Monolord nähdään Suomessa kahdella keikalla.
Japanilaissensaatio julkaisee uuden levyn myöhemmin tänä vuonna.
Yhtye edustaa Burning Spirits -tyylin aatelia.
Saksalaisryhmä valtaa kesällä 2020 muun muassa Tallinnan Laululavan.
Liput tulevat myyntiin 28.6.
Liput myyntiin 28.6.
Liput myyntiin perjantaina 28.6.
Liput myyntiin 18.6.
Mukana kulkevat Shinedown ja The Raven Age.
Virginialaisyhtye heittää keikat Helsingissä sekä Tampereella.
Grungeveteraani heittää viikonloppuna keikat Oulussa ja Helsingissä.
Belgialaisyhtye saapuu loppuvuodesta Helsinkiin.
Tamperelainen Assatur avaa illan.
Liput myyntiin 5. kesäkuuta.
Helsinki on yksi bändin Euroopan-kiertueen etapeista.
Lokakuussa jyrisee oikein kunnolla.
Eluveitiestä erkaantunut Cellar Darling nähdään Suomessa myös kesällä.
Helvetti päästetään irti lokakuussa.
Liput tulevat myyntiin 24.5.
Jututimme Rainer Nygårdia tulevan levyn ensimaistiaisen tiimoilta.
Uusi levy tulossa elokuussa.