Kokeellista sludgea ja aavikkojumitusta tarjoava Inter Arma Suomeen

Virginialaisyhtye heittää keikat Helsingissä sekä Tampereella.

14.06.2019

Helvetillistä jyräämistä ja taivaallista keveyttä musiikissaan yhdistelevä yhdysvaltalainen Inter Arma saapuu marraskuussa Suomeen. Yhtye konsertoi 9. marraskuuta Helsingin On the Rocksissa ja seuraavana päivänä vielä Tampereen Klubilla.

Vuonna 2008 Virginian Richmondissa perustettu orkesteri on julkaissut urallaan neljä täyspitkää, joista viimeisin Sulphur English näki päivänvalon viime huhtikuussa. Laulaja Mike Paparo kuvailee uusinta tuotostaan aiempaa raskaammaksi ja synkemmäksi.

”Se on paljon lähempänä death metalia, mistä me kaikki pidämme, mutta jota emme ole aiemmin käyttäneet työkaluna biisejä kirjoittaessamme. Mutta nyt niin ehdottomasti tehtiin”, Paparo tuumaa.

Lisää luettavaa