Elämän tuskasta ja vaikeudesta ammentava Amenra palaa Suomeen

Belgialaisyhtye saapuu loppuvuodesta Helsinkiin.

10.06.2019

Doom metalia, hc-punkia ja post-rockia soundissaan yhdistelevä Amenra saapuu loppuvuodesta Suomeen. Yhtye konsertoi Helsingin Ääniwallissa 18. marraskuuta. Illan avaavat australialainen Ylva sekä sveitsiläinen E-L-R. Lipunmyynti alkaa Tiketissä keskiviikkona 12. kesäkuuta kello 9.

Vuonna 1999 perustettu belgialaisyhtye on julkaissut uransa aikana kuusi täyspitkää Mass-nimistä albumia. Viimeisimmillä julkaisuillaan yhtye on laajentanut äänimaailmaansa myös avant-garden ja black metalin suuntaan. Laulaja Colin H. van Eeckhoutin mukaan Amenralla on vain yksi tarina kerrottavanaan ja se käsittelee elämän tuskaa ja vaikeutta.

Amenra on vieraillut Suomessa viimeksi Blowup-festivaaleilla lokakuussa 2018.

YouTube video

YouTube video

Lisää luettavaa