Etsi
Tuottaja Nino Laurenne kokosi melkoisen all star -ketjun mukaan Black Sunin tuoreelle singlelle.
Luciferin kolmas näkee päivänvalon maaliskuussa.
Odotettu levy ilmestyy huhtikuussa.
Tri Caligarin kabinetti varoittaa ideologioista, jotka ovat taas nostaneet päätään, toteaa yhtye.
Usva on yhtyeen ep-julkaisun viimeinen singlelohkaisu.
Demons & Wizardsin uusi kappale on paljon velkaa AC/DC:lle.
Uusi pitkäsoitto tulossa vielä myöhemmin tänä vuonna.
Fates-pitkäsoitto ilmestyy 24.1.1
Firebride on helmikuussa ilmestyvän levyn nimikkokappale.
Levyllä on mukana myös pitkä lista nimekkäitä vierailijoita.
Crematoryn viidestoista levy on todellisuutta.
Toinen ihminen edustaa levyn herkempää puolta.
Stars and Constellations on ensimmäinen singlelohkaisu Collapse-debyytiltä.
Rebirth by Blasphemy ilmestyy tammikuun lopulla.
God of Razorblade antaa hyvän kokonaiskuvan yhtyeen musiikista.
Kappale löytyy helmikuussa ilmestyvältä uudelta levyltä.
Seuraava FFDP-levy on ulkona ensi kuussa.
Yhtyeen viides albumi ilmestyy kuun lopussa.
Doom metalin mestarit iskevät taas maaliskuussa
Kappale löytyy tänään ilmestyneeltä Blocked-ep-levyltä.
Tuleva levy on yhtyeen ensimmäinen pitkäsoitto.
Animaatiovideosta vastaa Tuomas Kortelainen.
Levylle on haettu edeltäjäänsä verrattuna erilaisempaa soundimaailmaa vanhaa unohtamatta.
Tuore single on jatkoa debyyttialbumille.
"Sopii erinomaisesti vaikka salitreenin tai juoksulenkin tsemppimusiikiksi”, tuumaa kitaristi Kuosmanen.