Alkaa käydä puolenvälin jälkeen vähän tylsäksi – arviossa Goatess

Julkaistu Infernossa 8/2019.

02.12.2019
Goatess
Blood and Wine
Svart

Sitä on tottunut siihen, että Tukholman suunnasta tuppaa tulemaan usein kuoloa tai muuta vielä äärimmäisempää metallia. Goatess onkin vähän eri maata. Nelikon perinnetietoinen doom metal soi vielä kaiken lisäksi yllättävän orgaanisella otteella. Asiaankuuluvan fuzzvoittoista pörinää ja murinaa kyllä piisaa, mutta biiseissä on dynamiikkaa ja jopa hippimäistä fiilistelyä. Sentään keskiraskaasti toteutettuna kuitenkin. Levyn soundimaailma on oikein onnistunut, elävä ja raskas, mutta riittävän selkeä.

Bändin kolmannella albumilla Karl Buhre on korvannut monissa liemissä marinoidun (Saint Vitus, Count Raven, Lord Vicar) Christian Lindersonin. Mies täyttää saappaat hienosti, ja hänen laulusoundinsa tuoksahtaa miehekkäästi hitusen Winolta sekä Orange Goblinin Bill Wardilta. Myös rouheassa riffittelyssä on ajoittain jotain samaa Goblinin kanssa. Tämä ei ole pelkkää Sabbath-kumartelua, vaan riffilinja on laajempi, myös stonerista vaikuttunut.

Bändi soi hienosti ja rullaa reteästi. Kannuttaja Kentan soitto on ankaruudestaan huolimatta letkeää ja pitää bändin groovaavana. Tähdet ovat siis hyvässä asennossa.

Mutta. Yli tunnin mittainen levy alkaa käydä puolenvälin jälkeen vähän tylsäksi. Kappaleet eivät kasva hyvästä yrityksestä huolimatta kliimaksiin asti kuin silloin tällöin. Biiseissä on välillä turhaa fiilistelyä, ja osa niistä olisi tarvinnut huomattavasti tiivimpää otetta. Tiukemmalla sovittamisella kappaleiden ote olisi varmasti napakampi.

Vaikka laijityyppiin kuuluu venyttely ja vanuttelu, niin jotenkin se ei nyt toimi. Saa olla vähän pitkäpinnaisempi duumipeikko jaksaakseen kahlata koko levyn läpi hymyhuulin.

Lisää luettavaa