Suomalaisen death metalin kantaisä Abhorrence eli lyhyen ja kiihkeän elämän. Reilun vuoden (1989–90) kasassa ollut vantaalaiskopla ehti kuitenkin ottaa tuossakin ajassa härmäläisen kuolonkorinan vakuuttavat ensiaskeleet.
Seuraaville sukupolville voi tuntua liioittelulta, että vähäisestä tuotannosta – virallisesti yksi demo ja ep – on harsittu kasaan jo perusteellinen kokoelmalevy Completely Vulgar (2012) ja nyt vuoden 2013 Tuska-keikan sisältävä live. Aikalaisille, arkeologeille ja vanhan liiton death metal -soundiin rakastuneille autenttisen mädäntynyt vanhojen kaivelu on mannaa, vaikka liven julkaiseminen tuntuu tuotannon rajallisuus huomioon ottaen hieman toisteiselta.
Bändin kannalta ajatuksen ymmärtää sikäli, että alkuperäisiä nauhoitteita ei liiemmin hiottu. Historian uudelleenkirjoittamiseen Totally Vulgar ei silti syyllisty. Päinvastoin: vatsanpohjasta kouraisee, kun Holy Laws of Painin muheva riffi ryhtyy möyrimään entistäkin massiivisemmin, tai kun setin päättävän Vulgar Necrolatryn tempoa kiristetään alkuperäisestä niin, että se kuuluisa vanne pään ympärillä ei kiristy vaan katkeaa.
Olennaisin ero on tietysti soitossa. Teinipoikien äärirajoilla kiikkuva tolskaus on vaihtunut ammattimaiseen ruhjomiseen. On pelkästään hienoa kuulla nämä biisit versioina, joissa kuoleman kolkutus ei kuulosta kuin hautaholvissa tallennetulta. Autenttisuus ei ole kadonnut millään muotoa, vaan rupea ja muuta epämuodostumaa on yllin kyllin, vaikka alavireinen tikutus ja tuplabassarijytke erottuvat paremmin.
Death metalista tuli myöhemmin liki valtavirtaa, mutta nämä liki neljännesvuosisata sitten harsitut kappaleet ovat säilyttäneet arvonsa. Kun oli ensimmäisten joukossa, välttyy vertailulta. Abhorrence merkitsi alkuräjähdystä suomalaiselle death metalille eikä peesannut samoihin aikoihin syntynyttä Florida-soundia tai kiihkeästi kopioitua Sunlight-studion äänimaailmaa.
Miten pitäisi suhtautua ajatukseen, että yhtye ilmeisesti suunnittelee uuden materiaalin kirjoittamista, onkin sitten kokonaan toinen juttu.