Thrashistäkin vaikutteita imevä yhdeksän biisin esitys on hengästyttävää mutta erittäin ihailtavaa kuunneltavaa. Monimutkaisen ja taitavan kitaroinnin ohella ihastelu keskittyy tuhoaviin biiseihin, jotka toimivat upeasti, vaikka riffiähky tuleekin jo ensimmäisen minuutin kohdalla.
Rumpukoneen käyttö on yllättävän pieni miinus. Ohjelmointi on tehty pieteetillä ja järkevästi eikä häiritse isommin, jollei ala miettiä, ettei kukaan luultavasti edes pystyisi soittamaan moisia kuvioita.
Julmaan äänimaisemaan pannaan vielä pisteeksi i:n päälle tasaisen mureat laulut, ja siinähän se on.