Ärsyttävää jollotusta – arviossa SDI

Julkaistu Infernossa 2/2020.

SDI
80s Metal Band
MDD

SDI:n pöhköilevää teutoni- speed metalia tuli diggailtua kakkoslevy Sign of the Wickedin (1988) aikoihin sen verran, että se jopa toimi inspiraationlähteenä lempinimelleni. Muut bändin levyt ovatkin sitten lirvahtaneet ohi. Nyt paluuta on viritelty nostalgia-ajan hengen mukaisesti useamman vuoden ajan, ja levykin on pitänyt mennä julkaisemaan.

80s Metal Bandillä tempoa on tiputettu reilusti ja tyyliä muutettu lähemmäs nimensä mukaista perusmetallia, vaan pöljäilystä ei sentään ole luovuttu. Avauskolmikko on sen verran velttoa läpsyttelyä ja ainoan alkuperäisjäsenen Reinhard Krusen laulu pahemman luokan ärsyttävää jollotusta, että odotukset loppulevyn suhteen laskevat välittömästi maltillisesta nollasta pakkasen puolelle.

Onneksi yhtye älyää kiihdyttää tästä eteenpäin vauhtiaan, minkä myötä biisitkin muuttuvat jämäkämmiksi, ainakin toviksi aikaa. Samalla myös laulu parantuu kohti aikoinaan tutuksi tullutta, persoonallisempaa otetta. Mitäänsanomatonta kappalemateriaalia löytyy kuitenkin lopulta sen verran paljon, että rankalla kädellä suoritetun karsinnan jälkeen biiseistä saisi kasaan kohtuullisen ep:n.

Taas yksi paluukiekko, jonka olisi aivan hyvin voinut jättää tekemättäkin.